Elokuva-arvio: Lapua 1976 on totista historiallista draamaa
Kaikki elokuvassa korostaa liikatunteellisuutta.
Lapua 1976 -elokuva on hyvin perinteistä historiallista draamaa. Se kuvaa vuonna 1976 tapahtunutta patruunatehtaan räjähdystä, jossa kuoli 40 ihmistä.
Varsinkin kotimaisen epookkielokuvan ongelma on totisuus ja yllätyksetön tyyli. Historiallisia aiheita käsitellään kuin silkkihansikkain, eikä elokuvista juuri löydy dramaturgisia tai kuvauksellisia erikoisuuksia. Tyydytään vain kuvaamaan tarina jollain tavoin.
Lapua 1976 on ennemmin jäykkä melodraama kuin katastrofielokuva. Elokuvan tarina on vanhahtava. Linnea Leinon ja Konsta Laakson näyttelemä pääpari Kaisa ja Matti ovat töissä tehtaalla. Kaisa on juuri palannut takaisin pääkaupungista. Heidän välillään on ollut aiemmin suhde, mutta Kaisan isä ja patruunatehtaan johtaja Aarne (Hannu-Pekka Björkman) ei hyväksy nuorten suhdetta. Hän mieluummin naittaa tyttärensä melkein väkisin lääkärimies Juhanille (Leo Sjöman).
Elokuva keskittyy tiiviisti tähän ihmissuhdedraamaan. Horisontissa odottavan räjähdyksen ehtii jo unohtamaan. Itse räjähdyksen jälkeen elokuvan rytmi tiivistyy ja kamera taltioi raunioita ja liekkejä ahtain lähikuvin.
Kaikki korostaa elokuvan liikatunteellisuutta. Musiikki, takaumat, lukuisat hidastetut kohtaukset. Elokuvan loppu on paatoksellista tunnevyörytystä. Tarinan lopettaminen on taitolaji, ja tässä elokuvassa elokuvaa ei millään haluta lopettaa.
Näyttelijöissä ei ole vikaa. Leino ja Laakso ovat oiva pääpari. Tämä on molemmille toinen päärooli, Leino oli Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvassa ja Laakso Omassa maassa. Murteinen dialogi toimii, mutta muutamissa kohtauksissa puhe on epäselvää muminaa, josta katsoja ei saa millään selvää.
Ajankuva on myös paikoin onnistunutta. Huoleton työilmapiiri välittyy hyvin. Elokuva esittääkin räjähdyksen johtuvan siitä, ettei räjähdysherkkään ruutiin osattu suhtautua tarpeeksi vakavasti.
Kommentoi