Häpeätutkija Paavo Kettusen uusi kirja veti Taiteiden aukion täyteen teemasta kiinnostuneita.
Kelpaanko minä?
Kysymys korostuu tässä ajassa niin, että häpeätutkija, emeritusprofessori Paavo Kettunen laittoi sen nimeksi uudelle teokselleen, joka pääsi Vuoden kristillinen kirja -finalistiksi. Oopperalaulaja, rovasti Esa Ruuttusen tekemä valinta julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 25.10.2026.
Teema kiinnostaa. Kun Janne "Rysky" Riiheläinen haastatteli Kettusta Joensuun pääkirjastolla, Taiteiden aukiolle piti kantaa lisää tuoleja.
– Kelpaamisen teema on mukana tässä häpeäkysymyksessä, jota olen tutkinut pitkään. Kun minulta on toivottu, että kirjoittaisin siitä vielä jotakin, halusin lähteä liikkeelle ihmisen tunteen ja kokemuksen, en akateemisen tutkimuksen tasolta, Kettunen kertoi kirjastolla Riiheläisen juontaman keskustelutilaisuuden jälkeen.
– Tässä ajassa kelpaaminen on pinnalla. Se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen kysymys ja jopa elintärkeä. Kukaan ei voi elää pohjattomasti, jos ei koe ympäristössä jonkin sortin kelpaamista.
Kettunen luetteli asioita, jotka ruokkivat kelpaamattomuuden tunnetta: työelämä, opiskelu, sosiaalinen media, ulkonäköpaineet. Parisuhteissa ja ihmissuhteissa ylipäätään se on tullut esille aina.
Kukaan ei voi elää pohjattomasti, jos ei koe ympäristössä jonkin sortin kelpaamista.
Paavo Kettunen
Riiheläisen kanssa jutustellessaan Kettunen viittasi usein nykymaailmassa vaikuttavaan johtajaan, jonka nimen hän jätti mainitsematta joka kerta häneen viitatessaan niin, että kuulijalle tuli tunne, kuin olisi ollut keskellä Harry Potter -tarinaa: Hän, jonka nimi jääköön mainitsematta.
Yleisön kommenteissa kun nousi esiin toteamus, että armollista on tunnustaa, että kaikista ei ole kaikkeen, Kettunen totesi, että tervettä on tunnustaa, että minusta ei tarvitsekaan olla kaikkeen.
– Nyt jos kirjoittaisin tämän, esittäisin joitakin asioita voimakkaammin. Riittämättömyyden tunteen hyvä puoli on, että se auttaa ihmistä tarkastelemaan omia tekemisiään. Jokainen tekee virheitä, paitsi se yksi, jonka nimen jätän mainitsematta. Tiedätte, ketä tarkoitan.
Syyllisyyden ja häpeän hyviin puoliin kuuluu Kettusen mukaan se, että ne ovat tienviittoja, jotka auttavat ihmistä tunnistamaan, miten hän elää ja toimii.
– Terveen omantunnon merkki on, jos hänellä joku kello soittaa, että nyt kyllä on toimittu väärin.
Vaikka Kettunen jättikin kirjastolla mainitsematta kaikkivaltiaiden maallisten johtajien nimiä, kirjassaan hän mainitsee Vladimir Putinin ja Donald Trumpin, jotka kilpailevat varsin tasaväkisesti tahdittomuuden maailmanmestaruudesta.
Putin oppi Leningradin kaduilla säännön, jonka mukaan on itse lyötävä ensin, jos tappelua ei voi välttää. Trumpin lapsuus puolestaan oli äärimmäisen kilpailuhenkinen ja emotionaalisesti kova.
– Putinin ja Trumpin lapsuuden kokemuksissa on helposti tunnistettavissa häpeän ja tappion elementtejä, Kettunen kirjoittaa.
Kettunen tarkastelee häpeää ja kelpaamattomuutta niin teologian kuin psykologiankin kautta. Kelpaamattomuus ei ole hänen mukaansa vain psykologinen, vaan myös hengellinen kokemus.
– Kristillinen traditio on pitkään keskittynyt syyllisyyteen: siihen, mitä ihmnen on tehnyt väärin. Mutta kelpaamattomuuden kanssa kamppailevan sisintä kaivertaa toinenkin kysymys: Onko minussa jotain väärää. Tämä kysymys ei kohdistu tekoihin, vaan omaan identiteettiin. Ja juuri siksi se voi olla hengellisesti niin lamaannuttava.
Kirjan nimessä on numero: Kelpaanko minä? 1. Kettusen mukaan se johtuu siitä, että kun hän oli lähettänyt käsikirjoituksen, kustantajalta tuli viesti, että käsikirjoitus oli luotaantyöntävä, kukaan ei jaksa lukea 450–500-sivuista kirjaa.
Niinpä ensi keväänä on tarkoitus julkaista kakkososa, jossa keskitytään kelpaamiseen seksuaalisuudessa, sosiaalisessa mediassa ja digitalisaatiossa.