Elokuva: Kun kaikki hajoaa

Yksinkertainen ei ole uudenkaan elokuvan alkuasetelma. Cate Blanchett esittää maailmankuulua kapellimestari Lydia Tária. Tár säveltää, opettaa ja johtaa Berliinin filharmonikoita. Filharmonikoiden ensimmäisenä viulistina on puoliso Sharon (Nina Hoss). Heidän tyttärensä käy ala-astetta. Tár valmistautuu haastavana pidetyn Mahlerin viidennen sinfonian levytykseen. Kaikki vaikuttaa olevan lähes täydellisesti, mutta elokuvan edetessä itsevarman muusikon elämään syntyy syviä säröjä.

Cate Blanchett dominoi kaikin tavoin koko elokuvaa. Elokuvassa on paljon pitkiä, hitaita keskustelukohtauksia. Blanchett on mukana kaikissa ja hän on melkein koko ajan äänessä.

Musiikkimaestro Tár ei ole miellyttävä persoona. Oppitunnilla hän läksyttää oppilaita ennakkoluuloisiksi milleniaaleiksi kun näitä ei kiinnosta Johann Sebastian Bachin musiikki. Hän suosii tiettyjä oppilaita ja muusikoita. Hänellä on ollut suhteita nuoriin naisopiskelijoihin. Lyhyt suhde nousevan kapellimestarilahjakkuuden kanssa on johtanut tragediaan.

Tarinassa näytetään valta, jota pyramidin huipulla oleva Tár pitää käsissään. Pienet henkilökohtaiset valinnat johtavat vinoihin ratkaisuihin. Elokuva on kiinnostava tutkielma MeToo-tematiikasta. Yksi onnistuneimmista elokuvassa. Mustavalkoisuus vältetään. Mutta elokuva puhuu paljon muustakin. Se sivuaa kiinnostavasti korkeataiteen institutionaalisuutta ja kaupallisuutta, toisaalta cancel-kulttuuria ja sukupolvien välisiä kuiluja.

Juoneen ui mukaan trillerisävyjä päähenkilön maalaillessa päänsä sisällä uhkakuvia. Aivan kuin joku vainoaisi häntä. Elokuva ei kuitenkaan ole selkeä juonielokuva. Se on kiinnostuneempi pyörittelemään teemojaan kuin juonta.

Elokuva ei tarjoa selkeää ratkaisua. Alun hitaus tiivistyy loppua kohden. Asiat riistäytyvät päähenkilön käsistä. Elokuvan nouseva rytmi hakee kenties innoituksensa musiikin puolelta. Lopussa nähdään myös hiukan ylimääräinen encore.