Arvostelu: Juureksia ja loputonta jälkiviisastelua

Paperille kirjoitettuna Peruna-elokuvan idea vaikuttaa hyvällä tavalla Monty Pythonilta. Elokuva on 1600-luvulla tapahtuva komedia siitä, kun peruna tulee Suomeen. Historiallista paikkansapitävyyttä elokuva ei tavoittele. Periaatteessa nykyhetki on siirretty historiallisiin kulisseihin.
Elokuvan on käsikirjoittanut Suomen ehkä tunnetuin käsikirjoittaja Pekko Pesonen, joka on kirjoittanut sekä komedioita että draamaa. Parhaiten hänet tunnetaan Napapiirin sankarit -trilogian luojana ja käsikirjoittajana. Hänen kynästään on lähtöisin myös yksi viime vuosikymmenen parhaista kotimaisista elokuvista eli Jättiläinen (2016).
Peruna pelaa sanallisilla vitseillä ja dialogilla. Huumori rakentuu sille, että 2000-luvun itsessään monesti nonsenselta kuulostava bisnesjargon siirretään 1600-luvun yksinkertaiseen maailmaan. Elokuva on kuin lyhyt oppimäärä yritysmaailman lainalaisuuksista.
Valistuksesta tai muista ajan trendeistä ei ole vielä tietoa Hevonperän kylässä. Päähenkilö Untamon (Joonas Nordman) tehtävänä on pääasiassa lapioida linnanneitojen jätöksiä. Siinä samalla hän innovoi uusia juttuja. Sattumalta hän saa haltuunsa omituisen hedelmän, jonka hän ristii maapäärynäksi. Tätä nimeä perunasta käytettiin aikoinaan maaomenan ohella.
Untamo uskoo maapäärynän taloudellisiin mahdollisuuksiin. Hän vierailee esimerkiksi Slushia parodioivassa pitsaustapahtumassa. Ehkä peruna voisi jopa syrjäyttää ruokamarkkinoita hallitsevan nauriin. Lopulta perunasta muodostuu avoimen lähdekoodin tuote.
Puhtaasti komedia edellä kulkeva tarina kertoo uuden ja vanhan kohtaamisesta. Ihmiset eivät tunnista maailmaa muuttavia ideoita, kun törmäävät sellaiseen ensi kertaa. Vitsit eivät joka kohtauksessa ole timanttia.
Välillä ärsyttää elokuvan toistuvasti jälkiviisasteleva huumori, jossa nykyään arkiset asiat ovat elokuvan ihmisille päätähuimaavaa teknologiaa. Oli kyse sitten setelirahasta tai pisteestä lauseen lopussa.
Elokuva on kuvattu Liettuassa. Toteutukseltaan se on köykäinen. Kuvasommitelmilla ei hienostella. Kuvaus vain tallentaa juonen tapahtumat. Kokonaisuus jää vähän puolitiehen. Se olisi voinut olla vielä asteen verran nokkelampi.
Kommentoi