Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Arvostelu: Tytöstä tulenkantajaksi

Tellu Turkan libretto perustuu tunnetuimpaan Baba Yaga -satuun Kaunis Vasilisa. Kuva: Tellu Turkka Tellu Turkan libretto perustuu tunnetuimpaan Baba Yaga -satuun Kaunis Vasilisa. Kuva: Tellu Turkka

Sisaruet-kuoron toteuttama ja Vääräpyörä ry:n tuottama Baba Yaga – Häpeämätön! sai pitkään odotetun ensi-iltansa. Kahden vuoden kypsyttely on tuottanut kerrassaan laadukkaan lopputuloksen.

Toisin kuin moni sadun mörkö slaavilaisesta kansanperinteestä tuttu salaperäinen Baba Yaga ei ole yksiselitteisesti paha, vaan välillä hän on pahantahtoinen kannibaali, välillä lempeä isoäitimäinen hahmo. Usein hahmo on yhdistetty feminiiniseen symboliikkaan ja sitä kautta itse luontoon, jonka epävakaus puolestaan aiheuttaa milloin vaivaa ja milloin hyötyä ihmiselle.

 

Tellu Turkan libretto perustuu tunnetuimpaan Baba Yaga -satuun Kaunis Vasilisa.

Päähenkilö ja samalla ainut saman kuorolaisen läpi esityksen esittämä kiinteä hahmo on nyt nimeltään Malina. Joitakin yksityiskohtia on muutettu, mutta runko on kuitenkin tuttu. Malinan (Veera Bellway) äiti kuolee ja antaa tyttärelleen tätä suojaamaan taikakalun, jolle onkin paljon käyttöä. Malina nimittäin joutuu pian sietämään ilkeää äitipuolta, joka tahallaan järjestää hänet vaarallisen Baba Yagan luokse noutamaan tulta.

Turkan alusta alkaen luoman libreton musiikillisia ansioita ei voi liiaksi ylistää. Todistetuksi tulee niin ikään kuoron voima, kun harkitusti ajoitetuissa kaanoneissa kauniit lauluäänet pääsevät vuorollaan keskiöön, ja toisaalta kaikki äänet tukevat toisiaan ja yhdessä rakentavat kokonaisia taikamaailmoja.

Monisyisen äänimaailman lisäksi satumetsään katsojan kuljettavat tietenkin Hannele Autin ohjauksen tuottamat visuaaliset herkut.

Malinan vaiheita mökissä kuvataan kirjaimellisesti loistavasti, kun pimeässä hohtavat vuoroin rytmikkäästi liikkuvat kananjalat ja öljyä lypsävät kätöset.

 

Kuoro ei suinkaan pelkästään laula, vaan kaikki laulajat ovat kokonaisvaltaisia esiintyjiä. Esimerkiksi Leena Halosen huikeat näyttelijänlahjat herättävät erityisesti huomion, sillä hän on suorastaan hyytävä. Kun hän karjaisee, yleisökin on säikähtää. Muusikkojen Mammu Koskelon ja Jari Lappalaisen vimmainen soitto tihentää upeasti hurjia tunnelmia.

Tarinaa kuljetetaan laulujen sanoituksilla, ja Turkan tekstissä suomen agraarista sanastoa on käytetty hurmaavan paljon. Teksti on veikeä yhdistelmä naapurista lainattua kansanperinnettä ja karjalaisesta kulttuurista poimittua ja myöhemmin meikäläiseksi kutsumaamme kalevalaista nelipolvitrokeeta.

Tarinassa viuhahtelevat arkkityypit puolestaan osoittavat teemojen universaaliuden. Kiehtovaa pohdittavaa antaa nimittäin äitipuoli- ja noitahahmojen kuvaston toistaminen.

Pahuushan tavataan sysätä nimenomaan naishahmoihin eikä mieheen, jonka vuoksi kuitenkin paha äitipuoli taloon alun perin tulee, niin kuin Turkan teksti selväksi tekee railakkain sanoituksin.

 

Lisäksi erityisen paljon mietiskelylle naisten arvostamisesta tuo Malinalle säädettyjen toinen toistaan mielettömämpien tehtävien joukko. Vain ylisuorittaja saa elää, eikä suoriutuminenkaan toisaalta johda edes kiitokseen vaan vähättelyyn. Malinan hahmo kuvaakin osuvasti liki universaalia kokemusta naisena olemisen lähtöpisteestä, kun taas Baba Yagassa voi nähdä tuosta myllytyksestä tarpeekseen saamisen lopputuloksen.

Ratkaisu, ettei kukaan esitä Babaa Yagaa vaan että hän asettuu hetkittäin yhteen jos toiseenkin kuorolaiseen, toimii – on ikään kuin hän olisi meissä kaikissa.

Kommentoi

Hae Heilistä