Julkaistu    |  Päivitetty 
Anttu Kudjoi

Arvostelu: Lyyti – Toiveet ja helyt

Laulaja-lauluntekijä Lyytin toinen albumi ilmestyi syyskuun alkupuolella – nimeltään Toiveet ja helyt (Luova, 2021).

Lyyti on oikealta nimeltään Lyydia Lehtola ja hänellä on juuret Joensuussa. Nykyään laulaja vaikuttaa pääkaupunkiseudulla. Albumin tuotannosta on vastannut Litku Klemetistäkin tuttu Pekka Tuomi.

 

Toiveet ja helyt on enemmän bändilevy kuin edeltäjänsä, kun aiemmassa levyssä turvaudutaan enemmän pianoon ja lauluun, niin tällä levyllä bändi saa enemmän roolia sovituksissa.

Kappaleet on sävelletty todella tyylikkäästi, mutta suhteellisen yksinkertaisesti – ne jäävät usein soimaan mielen perukoilla. Sävellyksestä ja sanoittamisesta vastaa itse Lyyti, ja hänellä tuntuu olevan kaikki langat omissa käsissään. Albumilla, ja myös Lyytin aiemmassa tuotannossa, piano, jota hän itse soittaa laulun ohessa, nousee aina läpi muiden instrumenttien.

 

Avainkappaleet ja levyn sinkkubiisit ovat Puhalla ja toivo sekä Mihin voi soittaa?

Kappaleessa Puhalla ja toivo on erikoinen kudelma runomaisemia, ja sen sanomaa on vaikea kuvata auki, vaan se ryhtyy enemmän sanalliseen ilakointiin.

Sanottavaa on niin paljon, että aina lyriikat eivät ole mahtua sovitukseen. Läsnä on kuitenkin vahva kuvaelma selviytymisestä tässä kylmässä maailmassa ja pohjamudasta nousemisesta uuteen.

Mihin voi soittaa? on ehdottomasti levyn vahvin kappale, ja siitä on jopa tehty t-paita. Kappaleessa rakennetaan paratiisia, mutta pohditaan ”pääsevätkö sinne huijarit”. Tarttuva syntikkaraita kuljettaa kuulijan läpi kappaleen ja kirkastuu tarttuvaan kertosäkeistöön. Kysymyksenä herää miten jatkaa elämää, tuhon ja roudan jälkeen?

Lyytillä on luova lähestymistapa lyriikoiden kirjoittamiseen, kappaleiden sanat ovat kuin pieniä runoja, ja niistä löytyy uusia tasoja aina joka kuuntelukerran jälkeen.

Taidepop voisi olla tämän albumin genre, jos sitä lähdetään määrittelemään.

 

Kappaleita on monenlaisia: levy pitää sisällään kuin musikaalista otetun Avosydän-kappaleen, jossa on vahva pianotausta jousisektioineen, ja taas täysin toisenlainen kappale on vauhdikas trilleri Kimppu kaipausta, jossa yhdistyy rytmikäs komppi höystettynä piinaavilla syntikoilla ja funkahtavalla bassolinjoillaan. Levyllä tosiaan kuulutetaan myös bändimusiikin ilosanomaa.

Yleinen ilmapiiri albumilla on lämminhenkinen ja kappaleet ovat värikylläisiä. Lyytillä on persoonallinen laulutapa, joka on helppo tunnistaa toistuvine maneereineen hyvässä mielessä. Hän ei kuitenkaan leikittele siinä mielessä kuten aiemmalla levyllä oli tapana – nyt tekeminen on varmempaa.

Ei ole myöskään ihme, että tämä levy on julkaistu näin syksyisissä olosuhteissa, koska tähän vuodenaikaan albumi osuu kuin kivi tauluun. Tunnelma on ennen kaikkea melankolinen ja täynnä kaipausta.

Kommentoi

Hae Heilistä