Julkaistu    |  Päivitetty 
Joonas Tanskanen

Arvostelu: Uusi haamukomedia

Uusi Ghostbusters on suunnattu nuoremmalle yleisölle. Kuva: 2019 CTMG Uusi Ghostbusters on suunnattu nuoremmalle yleisölle. Kuva: 2019 CTMG

Vuonna 1984 Ivan Reitman ohjasi alkuperäisen Ghostbusters-elokuvan, joka oli hassu kasarikomedia B-luokan tieteiselokuvien hengessä. Nyt poika Jason Reitman jatkaa isänsä perintöä ja isä Ivan jatkaa elokuvan tuottajana.

Elokuva on neljäs Ghostbusters-elokuva. Edellinen Ghostbusters: Answer the Call aloitti kaiken alusta ja oli alkuperäistäkin koomisempi kierrätys. Ghostbusters: Afterlife on tavallaan jatkoa kahdelle 1980-luvun elokuvalle, vaikka hengeltään elokuva hyvin erilainen.

Uusi Ghostbusters on perhe-elokuva ja suunnattu selkeästi nuoremmalle yleisölle. Alku on melkein Spielbergiä. Naiivi ihmeen tuntu onkin elokuvan parhaita puolia.

Tarina alkaa, kun Callie (Carrie Coon) ja hänen kaksi teini-ikäistä lastaan, Phoebe (Mckenna Grace) ja Trevor (Finn Wolfhard), saavat häädön kodistaan. Perheen ei auta kuin matkustaa Callien edesmenneen isän tyhjäksi jääneeseen taloon jonnekin Oklahoman pikkukylään. Talossa ja kylässä tapahtuu kohta kummia.

Elokuvan päähenkilöksi muodostuu tieteellistä sanakirjaa muistuttava Phoebe. Hän käy kesäkoulua, jossa opiskelun sijaan keskitytään katsomaan 1980-luvun kauhuelokuvia VHS-kaseteilta. Muutenkin elokuvassa eletään lähempänä nostalgista The Twilight Zone -todellisuutta kuin tätä päivää.

Alusta alkaen elokuva on höpsöllä tavalla B-elokuva. Monimutkaiset tiedetermit kelpaavat hyvin selitykseksi, kellarista löytyy kaikenlaisia haamujen sieppausvempaimia ja shakkinappulat liikkuvat itsestään.

B-elokuvan tapaan juonta pitää avata paljon selostamalla. Kyse on lopulta siitä, että pikkukaupungin kaivoksen uumenissa piileskelee muinaisia sumerilaisia jumalia. Tämän takia kaupunkiin ilmestyy pieniä vaahtokarkkimiehiä ja demonisia jättiläiskoiria.

Varsinkin lopussa juonenkuljetus töksähtelee, aivan kuin osa asioista jäisi kertomatta. Elokuvan loppu tapahtuu liiankin nopeasti. Lopulta alkuperäinen Haamujengi putkahtaa paikalle Bill Murrayn esittämän Peter Venkmanin johdolla ja pelastaa maailman perikadolta.

Lupaavasta alusta huolimatta kokonaisuus jää hengettömäksi, ja sekava lopetus tekee elokuvasta pannukakun. Loppuun on pakko vääntää vielä sentimentaalista tunteilua.

Kommentoi

Hae Heilistä