Arvostelu: Osuvaa itseironiaa

Ennen tätä Toinen isi -levyä Torviselta on julkaistu kaksi kokopitkää albumia, levy joka kantaa artistin nimeä (proto) Torvinen (2015) ja Suomen teiniliitto 1939–1984 (Humu Records, 2018). Artistia voidaan kuulla myös bändissä Eläin sekä Heko ja Hurjat Pojat.

Sooloilun Torvinen aloitti vasta kolmekymppisenä ja ensimmäinen (proto) Torvinen -kasetti artistilta julkaistiin keväällä 2015.

Vaikutteista Torvinen kertoo näin:

– Tietenkin oman tekemisen taustalla vaikuttavat murrosiästä lähtien aivoissa muhineet Bowiet ja Iggy Popit.

Tätä edeltävät aiemmat levyt ovat olleet huomattavasti synteettisempiä, joissa ainut perinteinen soitin on ollut sähkökitara.

Vähitellen ensimmäisestä toiseen levyyn ja nyt kolmanteen on tullut mukaan ”oikeat” rummut, ja synteettinen äänenmuodostaminen on jäänyt vähemmälle.

Toinen isi -levyllä on selkeästi myös bändisoittoa ja esimerkiksi sähköbassolla on selkeä rooli sovituksessa. Levyllä kuullaan kuitenkin edelleen synteettistä ääntä, rumpukoneen ja syntetisaattoreiden muodossa.

Huomattakoon, että keikat (proto) Torvinen soittaa edelleen yksin.

– Ammennan musiikkiani neljästä musiikkilajista, siis populaarimusiikista, taidemusiikista, kansanmusiikista ja noisesta, Torvinen kertoo.

Soundillisesti Toinen isi -levy on koherentti kokonaisuus ja se nojaa tyylillisesti klassiseen rokkiin, jota on päivitetty synteettisellä äänellä. Kitarariffit ovat tunnistettavia ja ne laittavat levyn tietyn perinteen jatkoksi, jos näin halutaan ajatella.

Levyn sinkkubiisissä FOMO kitarat maalaavat tunnelmaa ja kappale on kaipuuta täynnä, kuten myös kappaleen nimi ”fear of missing out” -lyhennelmä. Tämä on loistava valinta sinkkubiisiksi, se on mukaansa tempaava ja sanoitukset ovat samaistuttavia; kun ihminen haluaa irtiottoa omasta egosta pakenemalla arkea ja lähtemällä muiden joukkoon.

Ehdoton syntikkaralli levyllä on Naamioitu Kostaja, jossa on kitarassa Nikolai Tiitinen, joka vastaa myös levyn kansitaiteesta. Sanoitukset kertovat despoottisesta kostajasta, joka haluaa pitää yllä järjestystä kaikin keinoin – mutta Torvisen mukaan tätä ”kovanaamaa” ei tarvitse pelätä. Tunnelma on suoraan Mad Maxista.

Kappaleessa Suolapatsas käsitellään nostalgian ongelmaa, ” --oliko ennen paremmin”. Mikä on ”suolapatsas” jää mysteeriksi kuuntelijalle. Ehkä se on osoitus siitä, että ihmisen ei kannata keski-ikäistyä liian varhain. Artistilla on kuitenkin perhettä, ja toisaalta hän elää keikkojen täyteistä elämää – ainakin täällä Joensuun päässä. Siinä on tasapainottelua.

En erottele tässä muita kappaleita, mutta levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka se vaatisi useamman kuuntelukerran. Näin löytää aina uusia tasoja sovituksesta ja kieli poskessa tehdyistä, usein myös huvittavista sanoituksista. Hyvä itseironia on aina purevaa.