Julkaistu    |  Päivitetty 
Anttu Kudjoi

Arvostelu: Joku Iiris tekee lauluja, jotka toimivat parhaiten livenä

Joku Iiris on Joensuusta lähtöisin oleva singer-songwriter -tyyppinen ilmestys suomalaisen pop-musiikin kentällä.

Hänen oivaltavat ja melankoliset lyriikat lävistävät kuulijan, varsinkin jos olet vähän alle kolmekymppinen identiteettikriisistä kärsivä ”nuori”. Sävellykset vaikuttavat olevan myös laulajan omaa käsialaa, ja ne syntyvät lähinnä levyn ainoan soittimen, akustisen kitaran, kautta.

Levyn kokonaisilme on hyvin minimalistinen ja pelkistetty. Se on varmasti parhaimmillaan kuunneltuna kotona suoraan levyltä, sillä bilemusaa tästä ei saa millään – lukuun ottamatta kappaletta Joensuu, joka kuvaa ryyppyiltaa kotikaupungissa.

 

Iiriksen lyriikat nousevat levyllä erityisesti esille, ja ne ovat sovituksen ja taustojen edellä.

Lyriikat puhaltuvat läpi ironian, joka varmasti kolahtaa tiettyyn ihmisryhmään – itsetietoisiin musankuluttajiin. Mieleen tulevat ennen kaikkea Maustetytöt. Tuntuukin, että Joku Iiris on tietynlaista jatkoa tämän tyyppisen suomimusiikin kaanonissa ja sille on tilausta.

Oivaltavat lyriikat nuorena kipuilusta nousevat esille vaikkapa kappaleessa Hyvä tyttö, jossa kuvataan tätä sosiaalista painetta siitä, kuinka meidän pitää mahtua johonkin pieneen muottiin. Myös yksinäisyys on suuri kantava teema levyllä, joka sopii hyvin tähän koronan aikaan – levyhän on julkaistu jo keväällä 2020. (joku iiris – Joku Iiris)

Tässä levykokonaisuudessa tulee pintaan se, että levy tuntuu paikoin keskeneräiseltä ja vähemmän tuotetulta kuin moni muu vinyylijulkaisu.

Tämä voi olla harkittu päätös siksi, että levyllä säilyisi tietynlainen raakuus ja kotikutoisuus. Sitä alleviivataan kappaleessa Paska laulu, jonka lyriikoissa sanotaan, että teen mieluummin paskoja lauluja, kuin paskoja tauluja. Tämä vaikuttaa olevan jonkunlainen statement levyn estetiikasta ja muodosta yleensä, ja se kyllä välittyy kuulijalle.

Levyn voisi ehkä kategorisoida vaikkapa indie folk-genreen, johon liittyy vahvasti tarinankerronta ylitse muiden elementtien. Toivoisin kuitenkin, että levyllä olisi vielä enemmän menevyyttä ja esimerkiksi muutama menevämpi biisi.

 

Iiriksen lauluäänellä on todella paljon potentiaalia, ja se muistuttaa paikoin näitä ikivihreitä soul-laulajia – se on nasaali ja tarkka sävelissään niin alarekisterissä kuin korkealta ja kovaa. Ennen kaikkea se on hyvin persoonallinen, eikä se muistuta ketään toista suomalaista naislaulajaa.

Keikan nähneenä Joensuussa Ravintola Sointulassa voin sanoa, että parhaiten tämä materiaali toimii pienessä intiimissä baariympäristössä – livenä!

Kommentoi

Hae Heilistä