Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Arvostelu: Se olikin kaikki vain unta

Olin mietteliäs lähtiessäni katsomaan esitystä, josta ennalta tiesin vain, että siinä yhdistyvät August Strindbergin näytelmät ja Irwin Goodmanin musiikki: onhan Strindbergillä naisvihaajan maine, enkä ehkä Irwiniäkään olisi Tinderissä oikealle swaipannut. Onneksi lähdin. Henry Räsäsen Outokummun teatterille käsikirjoittama ja ohjaama Outogallerian juhlagaala on poikkeuksellinen elämys, joka kutsuu meidät pohtimaan älyllistä epärehellisyyttämme.

Esitys ei rajoitu ulottuvuudeltaan kulttuuritalo Maritan lavalle. Outogallerian näyteikkuna on oikeasti hämmentänyt jo tovin Outokummun katukuvaa. Juhlagaalassa galleria saa vihdoin avajaisensa – paitsi että sen ovet eivät aukea ja taide on jäänyt loukkuun. Varsinaisten taideteostensa sijaan taiteilijat esittävätkin kaupallisessa kilpailuohjelmassa yleisölle pieniä pätkiä kuin Samu Sirkan joulutervehdyksessä konsanaan.

Joka esityksessä on mukana vieraileva tähti (ensi-illassa Hannes Suominen), ja oikeaa Irwiniä odotetaan mukaan remmiin.

Kaiken huipuksi näytemä mukailee koko ajan yhtä hypotekstiään eli Strindbergin Uninäytelmää muun muassa niin, että kaikki on vain kollektiivista unta.

Absurdi ja karnevalistinen teksti suorastaan pursuilee tasoja ja täkyjä, joista kaikkia ei edes pysty yhdellä katselukerralla hahmottamaan. Joensuulaiselta paikallisviitteetkin jäivät osin hämäriksi, mutta silti ne huvittivat. Miten antoisia ne ovatkaan siten outokumpulaisille!

Kahden kiistanalaisen taiteilijan kohtalot yhdistävän kudelman keskeisin teema on, mitä taiteessa saa käsitellä ja kenen taidetta saa esittää. Näytelmä muun muassa osoittaa, kuinka vähän tiedämme sata vuotta sitten eläneestä Strindbergistä ja kuinka kärkkäitä silti olemme hänet määrittelemään. Samoin tuodaan ovelasti esiin, kuinka Irwin Goodman on Antti Hammarbergistä erillinen rakennelma, jonka suuhun rivot sanat vieläpä kirjoitti Emil von Retee, hänkin Vexi Salmen alter ego.

Äkkiseltään jotkin paikat saattavat tuntua feministejä pilkkaavilta, mutta tämä olisi hätiköity tulkinta: ennen kaikkea esitys haluaa pohdituttaa. Sitä paitsi karnevalistisessa perinteessähän pilkka sinkoaa kaikkia kohti ja siten oma kuuluisa nilkkakin pitää sietää listalla. Koska kaikki on vain unta, siirretään myös vastuu vastauksista kiperiin kysymyksiin lopulta katsojille.

Esiintyjät ovat kaikki taidokkaita. Esko Vihavan loistavasti esittämä monologi kristallisoi kimaran esittämiä kysymyksiä. Timoi Munnen narrihahmo kuljettaa esitystä vekkulisti. Erityisen vaikutuksen tekee Taija Mustonen lukuisissa rooleissaan ja etenkin Uninäytelmä-osuudessa. Naishahmojen osuuksia jäi katsojana kaipaamaan lisääkin, sillä esimerkiksi Daarja Harakan pieni osuus on mainio.

Ratkaisulla kuitenkin haluttaneen kommentoida sukupuoliasetelmia: Tytti Viinanenkin osoittelevasti vain seisoo konkreettisesti sivussa pitkän aikaa.

Soitosta vastaava Outogee-bändi on hurmaava. Eritoten Mammu Koskelosta ja Janne Vänskästä hehkuu niin puhdas energia, että se väistämättä tarttuu. Vihavan soolo-osuus vie lähes hypnoosiin.

Juhlagaalan ensi-ilta oli niin kutkuttava puhe taiteen puolesta, että ajomatka takaisin Joensuuhun hujahti vilkkaan keskustelun myötä eikä mietiskely ole vieläkään päättynyt. Se on oikeasti huikeaa.

Kommentoi

Hae Heilistä