Julkaistu    |  Päivitetty 
Anttu Kudjoi

Arvostelu: Neljä Ruusua ei sementoidu eläkkeelle uudella levyllään

Neljä Ruusua viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa. Bändi perustettiin Joensuussa vuonna 1982. Silloin bändi tunnettiin nimellä Talouskukkaro, mutta nopeasti se siirtyi nykyiseen nimeensä. Bändi ei esittelyä kaipaa, ja se on edelleen pystyssä menneiden vuosien kipuilujen jälkeen – kokoonpano on pysynyt samana.

Levyllä on luvassa tuttua hyvälaatuista tuotetta yhdentoista kappaleen verran. 40-vuotisjuhliaan bändi viettää loppuvuodesta, ja tämä varsinainen 1000x-levy onkin bändin virallinen kuudestoista studioalbumi.

Levyn soundi vaikuttaa olevan hyvin hiottu, ja sitä on selvästi tuotettu todella pitkälle; siitä voidaan löytää tuttujen rouheiden ja paikoin funkahtavien kitarasoundien ohessa myös synteettistä ääntä. Se on modernia menevää bändimusiikkia höystettynä koneellisella äänimatolla ja kilkuttimilla.

Tämä ei kuitenkaan ole uutta – Neljä Ruusua on flirttaillut synteettisen ilmaisun kanssa jo aiemmilla levyillään kuin Depeche Mode konsanaan.

 

Jos levy on ohjattu tietylle ihmisryhmälle, se varmasti ennen kaikkea uppoaa luotettuun kuulijakuntaan, joka on ollut osa bändin tarinaa alusta asti. Se ei tee mitään liian yllättävää. Levyn selkäranka vaikuttaisi olevan näissä tasavarmoissa pop-rock-kappaleissa, mutta kaiken joukkoon mahtuu myös erityylisiä kappaleita, kuten 80-luvulla, joka on aikahyppy menneeseen.

Yhtye on kulkenut pitkän matkan hiteistään, kuten Juppihippipunkkari, mutta bändi ei kuitenkaan ole siirtymässä eläkkeelle. Tuntuu siltä, että bändi on uuden levyn myötä myös valmis heittämään rundia ja keikkaa yleensä, kuten kappaleessa 1000x, joka kertoo kaikista niistä kaupungeista, joissa Neljä Ruusua on soittanut urallaan. Siellä tietysti mainitaan myös Joensuu.

Mutta voisi sanoa, että levy lähestyy enemmän niin sanottua AOR-soundia kuin nuoreen polveen uppoavaa modernia musiikkia.

 

Lyyrisestä puolesta mitä ilmeisemmin vastaa edelleen Ilkka Alanko, nuorempi Alangon veljeksistä. Kappaleissa liikutaan ihmiselämän isojen teemojen parissa, taivaaseen nousemisesta jumalten pariin, ja kontrastina ihmisen vaistonvaraisesta elämästä.

Kappaleessa Tähdelliset pohditaan elämän arvojärjestystä: ”Ei musta tuu kultaisen kruunun perijää.” Siinä käsitellään onnen löytämistä ja tyytymistä omaan elämään. Tässä paistaa selvästi elämänkokemus, ehkä rockelämä ei olekaan niin glamouria.

Amélie on taas kertomus saavuttamattomasta rakkaudesta, tarina monimutkaisesta Amélie-hahmosta, jonka elämä on ”lohduton varietee”. Voidaan tulkita, että tämä on ehkä jatkoa Leevi & The Leavingsin kappaleelle Amalia, kuten myös tässä ”tanssit iltaisin itsellesi kai”. Mene ja tiedä.

Levystä ei ole tulossa fyysistä versiota eli vinyyliä, kasettia tai CD:tä. Sen voi kuunnella suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta.

Kommentoi

Hae Heilistä