Julkaistu    |  Päivitetty 
Joonas Tanskanen

Arvostelu: Kauhuelokuva Men pyörittelee syyllisyyttä ja alitajuntaa suuressa maalaistalossa

Jessie Buckleyn esittämä Harper matkustaa maaseudulle unohtaakseen aviomiehensä kuoleman ja puraisee kiellettyä hedelmää. Kuva: Kevin Baker Jessie Buckleyn esittämä Harper matkustaa maaseudulle unohtaakseen aviomiehensä kuoleman ja puraisee kiellettyä hedelmää. Kuva: Kevin Baker

Alex Garland tuli tunnetuksi Danny Boylen 2000-luvun alun elokuvien kuten 28 päivää myöhemmin (2002) käsikirjoittajana. Men on Garlandin kolmas oma ohjaus. Ensimmäinen oli tekoälyä filosofisesti mietiskellyt Ex Machina (2014). Vuonna 2018 ilmestynyt Hävitys oli elokuvaversio Jeff VanderMeerin romaanista.

Garlandin elokuvia voi kutsua ideaelokuviksi. Niiden pohjalla on vahva idea, joka katsojan täytyy omaksua, jotta hän ”tajuaa” elokuvan. Ex Machinassa tärkeässä roolissa oli Turingin-testi ja Hävityksessä solubiologia. Molemmat sisälsivät paljon selittävää dialogia ja pohjimmiltaan ne olivat tyylitietoisia B-elokuvia. Sellaisena mainioita.

Men ei selittele niin paljon, ja sen merkitys onkin yksioikoisempi. Elokuvassa on paljon itsetarkoituksellista symboliikkaa ja jonkinlaista luontomystiikkaa. Teema yhdistyy sukupuolten arkkityyppeihin.

Elokuvassa on tummia värejä ja visuaalisuutta. Ehkä vähän liikaa takaumia ja välähtäviä unikuvia. Osa kohtauksista on kuin musiikkivideosta. Kuvallisuus ei lopulta ole kovin omaperäistä. Välillä leikataan metsämaisemaan heleän kirkkomusiikin soidessa taustalla. Elokuvan alussa päähenkilö Harper syö puusta omenan ja saa kuulla sen olevan kielletty hedelmä.

Samalla juoni pyörittelee syyllisyyttä ja alitajuntaa. Jessie Buckleyn esittämä Harper matkustaa maaseudulle ikivanhaan taloon unohtaakseen aviomiehensä kuoleman. Ensimmäisenä häntä on vastassa omituinen talonisäntä Geoffrey. Kohta talon ympärillä ja kylässä vastaan tulee toinen toistaan hämärämpiä miehiä, kaiken huippuna taloon sisälle pyrkivä alaston hiippailija. Kaikkia mieshahmoja esittää Rory Kinnear. Mustavalkeat mieshahmot edustavat jollain tavoin yhtä ja samaa uhkaavaa miehisyyttä.

Englannissa on tehty paljon kauhuelokuvia suurissa maalaistaloissa. Jännitys syntyy siitä, että ovien ja ikkunoiden takana väijyy jotain. Vanhat kalusteetkin ovat jotenkin uhkaavia.

Loppu yhdistää ainakin jollain tavoin irralliselta tuntuvat kohtaukset. Kauhuelementti eli tunnelma ja uhkaavuus toimivat paikoin mainiosti. Päähenkilön sisäisen tunnemaailman esittäminen on köykäisempää. Liikaa luotetaan suoraan huutoon.

Men ei ole yhtä kiehtova kuin Garlandin kaksi aiempaa elokuvaa. Sen merkitykset ovat alleviivaavia. Katsoja kuitenkin jätetään sopivaan hämmennyksen tilaan. Elokuvan syvällisyys jää jokaisen oman tulkinnan varaan. Elokuva kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään psykedeelisen ja hurmeisen loppukohtauksen takia.

Kommentoi

Hae Heilistä