Julkaistu 
Joonas Tanskanen

Arvostelu: Elokuvalliselta ilmeeltään uusi Mielensäpahoittaja ei jää millään tavoin mieleen

Uudessa elokuvassa Mielensäpahoittajan (Heikki Kinnunen, oik.) veljen Tarmon roolissa nähdään Kari Väänänen. Solar Films / Christine Schroeder Uudessa elokuvassa Mielensäpahoittajan (Heikki Kinnunen, oik.) veljen Tarmon roolissa nähdään Kari Väänänen.

Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on kolmas elokuva kirjailija Tuomas Kyrön luomasta hahmosta. Aluksi hahmon valituskirjeitä kuultiin radiossa, mutta sittemmin Mielensäpahoittaja on herännyt eloon kirjoissa, elokuvissa, televisiossa ja teatterissa. Ensimmäisessä elokuvassa Mielensäpahoittajaa esitti äskettäin edesmennyt Antti Litja. Tämän jälkeen nimihenkilönä on nähty Heikki Kinnunen.

Uuden elokuvan ohjaajana on Mika Kaurismäki. Mukana on Kaurismäen luottonäyttelijöistä Kari Väänänen ja Silu Seppälä. Elokuva on myös kansainvälisempi tuotanto. Elokuvan päätapahtumat sijoittuvat Saksaan.

Käsikirjoituksen elokuvaan on yhdessä Kyrön kanssa tehnyt Daniela Hakulinen, joka oli käsikirjoittamassa kansainvälisestikin huomioitua, Alli Haapasalon ohjaamaa Tytöt, tytöt, tytöt -kasvutarinaa.

Tarina käynnistyy, kun Mielensäpahoittaja ajaa vanhan punaisen vuoden 1972 Ford Escortin ojaan, ja auto päätyy vahingossa romuttamolle.Kulkupeliksi ei kelpaa mikään toinen auto, ja uutta samanlaista ei saa kuin Saksasta. Ei auta kuin lähteä ulkomaille.

Hampurissa hän tapaa ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen veljensä Tarmon (Väänänen). Elokuvasta tulee matkailuauton kyydissä etenevä road movie, jonka aikana veljekset lämmittelevät välejään niin toisiinsa kuin omiin jälkeläisiinsä.

Tuttuun tapaan Mielensäpahoittaja on ihmeissään 2020-luvun ilmiöiden kanssa. Kommentoitavaa riittää, ja varsinkin hahmojen historiaa käydään antaumuksella läpi. Mutta maailman kanssa törmäyskurssilla oleminen ei kuitenkaan ole elokuvan pääasia. Riippuu katsojasta, piehtaroidaanko nostalgiassa tarpeeksi vai jo liikaakin.

Elokuvassa on syvällisiä aiheita. Elokuva käsittelee perhesuhteiden ongelmallisuutta ja sukupolvien ristiriitoja. Tietyt asiat periytyvät isältä pojalle. Iikka Forssin esittämä poika Hessu sanoo, että hän haluaa katkaista ylisukupolvisen puhumattomuuden kierteen.

Tiina Lymin ohjaaman kakkososan Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajan (2018) tavoin kolmas elokuva on oikeasti koskettava ilman, että elokuva vajoaa sentimentaaliseksi. Näistä aineksista voisi sortua tekemään paljon imelämmän elokuvan.

Juoni noudattaa vähän ennalta arvattavasti hyvän mielen elokuvan kaarta.Kuitenkin elokuvan ansiot ovat tarinassa. Elokuvalliselta ilmeeltään uusi Mielensäpahoittaja ei jää millään tavoin mieleen.

Kommentoi

Hae Heilistä