Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Arvostelu: Kansanterveyskarnevaali Lenkki ottaa yleisön mukaan vaikuttamaan esityksen kulkuun

Hiukan epäselväksi jää, onko lavalla hahmoja vai Timoi Munne ja Henry Räsänen omina itsenään. Hiukan epäselväksi jää, onko lavalla hahmoja vai Timoi Munne ja Henry Räsänen omina itsenään.

Lenkki voi tarkoittaa ulkoilurupeamaa, lenkkimakkaraa tai silmukkaa. Voipa suomen kielessä olla myös puuttuva tai heikoin lenkki. Pohdin ennen esitykseen lähtöä, mihin näistä merkityksistä mahtaa kansanterveyskarnevaali Lenkin nimi viitata. Vastaus selviää katsojalle hyvinkin konkreettisesti.

Esityksen ovat ideoineet ja käsikirjoittaneet Juhani Joensuu, joka on ohjannutkin esityksen, sekä Henry Räsänen ja Timoi Munne, jotka sen myös esittävät. Esityksen suojelija Heikki Turusen tekstiäkin päästään näkemään esiintyjäkaksikon ilmeikkäästi tulkitsemana. Tämä Maarianvaaran teatterin show kiertää syksyn aikana Pohjois-Karjalaa ja myöhemmin muutakin Suomea.

Hupailun lähtökohdaksi on otettu Pohjois-Karjala-projekti, joka alkoi tasan 50 vuotta sitten. Projektin tavoitteen mukaisesti vallankin miesten sydäntautikuolemat ovat vähentyneet huomattavasti ja ihmisten tietoisuus elämäntapojen vaikutuksesta terveyteen on kasvanut. Hyvinvoinnin teemaa käsitellään esityksessä monesta näkökulmasta, osin varsin hirtehisestikin.

 

Käsitellyt painon ja ruokailun teemat ovat monille herkkiä. Eri syömishäiriöistä kärsiville esitystä en välttämättä suosittelisi, koska siinä puhutaan paljon painosta irvailevaan sävyyn.

Kuitenkaan kokonaisuus ei ole ilkeä, vaan päinvastoin ihmisen painon ja terveyden välille asetettu yhtä kuin -merkki häivytetään. Loppupuolta kohti nimittäin hyvinvointi saa monisyisempiä merkityksiä kuin hikijumpan ja porkkanoiden popsimisen autuus. Timoi Munnen vaikuttava monologi kiteyttää tämän näkökulman, ja hersyvä tunnelma hetkellisesti keikautetaan vakavaksi.

Myöskään interaktiivisuudesta kärsivien ihmisten olo ei välttämättä ole kaiken aikaa miellyttävä, mutta toisaalta moni varmasti erityisesti nauttii esiintyjien yleisöön ottamasta kontaktista.

Yleisö pääsee peräti vaikuttamaan esitykseen kulkuun, mistä syystä jokainen näytäntö on uniikki.

 

Ensi-illassa yleisö ei ennättänyt pitkiä aikoja olla nauramatta. Räsäsen ja Munnen fyysinen ilmaisu on monin paikoin hykerryttävää. He myös tuovat itsensä lähelle yleisöä jakamalla elämänsä eri vaiheisiin liittyviä muistoja ja vanhenemiseen liittyviä tuntemuksia.

Jääkin epäselväksi, onko lavalla lähes koko ajan hahmoja vai pelkästään Räsänen ja Munne itsenään. Ehkä osin siksi kaksikko saakin niin luontevasti yleisön osallistumaan keskusteluihin innokkaasti. Harvoin näin käy, etenkin kun kyseessä on joukko suomalaisia. Munne vastaa karnevaalin musiikista ja onnistuu laulujen sarjassa oivallisesti.

Nimensä mukaisesti esitys on nimenomaan karnevaali, jossa asiaan kuuluvasti ruumis esitetään groteskisti mutta samaan aikaan toisaalta arvostavasti. Kokonaisuus polveilee fragmentista toiseen, eikä selkeää ydinviestiä hahmota ainakaan helposti. Lenkkiin mukaan lähtevä päätyykin osaksi vapaasti kiemurtelevien ajatusten lenkkejä.

Kommentoi

Hae Heilistä