Koululaisoppeera: Pian näytetään, mitä osataan

Ohjaaja Ann-Mari Ohtamaa näyttää ottaneen Tulliportin normaalikoulun viitosluokkalaiset hyvin hyppysiinsä.
– Älyttömän mukava ohjaaja se on ja antaa selkeät ohjeet, Roni Kastinen kehuu.
Syntymässä on Kansallisoopperan kanssa yhdessä tehtävä, Sari Kaasisen kirjoittama koululaisooppera Lähde, jonka libreton on kirjoittanut Juhani Koivisto.
Pitkä harjoituspäivä alkaa lähennellä loppuaan ja Ohtamaa sekä kapellimestari Senni Eskelinen antavat vielä viimeisiä ohjeitaan.
Yksi yhteistyön tavoitteista on kasvattaa lapsia tähän taidemuotoon, ja ainakin Roni Kastisen sekä Toni Vatasen haastattelun perusteella se onnistuu.
– Tiesin minä, että semmoinen kuin ooppera on olemassa, mutta en minä tiennyt, että se on tämmöistä. Ihan kivaa on ollut, Vatanen sanoo.
Koululaiskiertueet kuuluvat Kansallisoopperan normaaliin ohjelmaan, ja niitä tehdään itsenäisesti riippumatta talon muusta toiminnasta, vaikka Joensuuhun se osuukin tänä keväänä samaan aikaan Oopperan ja Baletin suuren areenakiertueen kanssa.
Koululaisoopperan esitys Tulliportinkadulla alkaa perjantaina 12. toukokuuta kello 18 ja oopperan ja Baletin esitys seuraavana päivänä kello 14 ja 18 Joensuun Areenassa.
Kiertueita on tehty pitkään, Tulliportinkadullakin on oltu puolenkymmentä kertaa eri esitysten kanssa. Ohjaaja Ohtamaalle ja kapellimestari Eskeliselle syksyllä 2021 kantaesityksensä saanut Lähde on ensimmäinen koulualisooppera.
Takana on tuotantoja kymmenten koulujen kanssa, ja kokemukset ovat olleet hyviä.
– Koulut ja oppilaat ovat tosi erilaisia eri puolilla Suomea, mutta positiivisia kokemuksia olemme saaneet. Tosi hienoa on tämmöinen yhteistyö, missä rantaudutaan myös sellaisiin paikkoihin, joissa ooppera ei välttämättä ole taidemuotona niin tuttua, Eskelinen sanoo.
– Kansallisoopperan ajatuskin on, että se toimii koko Suomen alueella – ei pelkästään Helsingissä, Ohtamaa lisää.
Koululaisooppera on ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö. Laulut harjoitellaan ja roolijaot tehdään opettajien ohjauksessa koulussa, jossa oopperan ohjaaja ja kapellimestari käyvät vetämässä joitakin viikkoja ennen esitystä yhden tehokkaan harjoituspäivän.
Sitten opettajat vetävät taas läpimenoja koulussa, kunnes ohjaaja, kapellimestari ja oopperan omat solistit tulevat esityspäivänä koululle, jossa on ensin aamuharjoitus ja sitten kenraali sekä lopulta varsinainen esitys.
Lähteessä on kolme ammattilaista solistitehtävissä, joissa vuorottelevat monet ammattilaiset. Joensuussa nähdään Riku Pelo, Marika Hölttä ja Ann-Marie Heino.
Opettajat Ulla Saastamoinen ja Minna Haring kertovat, että aiemmilla kerroilla lapsille on ollut suuri hetki se, kun he tapaavat oopperan omat tähdet.
– Lapsille tämä on iso tapahtuma. Seuraavana päivänä he ovat ihan mykkiä, kun ovat vielä esitysmoodissa.
Roni Kastinen ja Toni Vatanen ovat esityksessä sekä oppilaita että pisaroita. Jälkimmäiset roolinsa he saivat osin liikunnallisuutensa vuoksi, Kastinen harrastaa teamgymiä ja Vatanen jääkiekkoa.
– Harjoituksissa on tanssittu ja pyöritty ja tehty vähän kaikkea, Kastinen kertoo.
– Hauskaa on päästä yleisön eteen. Vähän jännittää kyllä, Vatanen tunnusta.
– Vähän jännittää, mutta yllättävän hauskaa on päästä näyttämään, mitä osaa, Kastinen säestää.
Kastinen arvelee kiinnostuneensa nyt oopperasta niin, että asenne sitä kohtaan muuttuu.
– Luulin, että ooppera on vain huutamista ja korkealla äänellä laulamista, mutta tämähä on ollut aivan älyttömän hauskaa.
Opettajat vahvistavat, että aiemmilla kerroilla oppilaiden suhtautuminen kulttuuriin on muuttunut myönteisemmäksi ja kiinnostus omaan tekemiseen herännyt.
– Silloin kun tehtiin Ihmepoika A, ne halusivat tehdä seuraavana vuonna oman musikaalin, Haring kertoo.
– Koko sen vuoden puhuttiin kestävästä kehityksestä, ja siitä kirjoitettiin paljon runoja. Niiden pohjalta tehtiin käsikirjoitus, joka oli aika pitkä, ja se sävellettiin.
Kommentoi