Improteatteri on kohtuullisen halpaa terapiaa

– Jos tässä (käsi läpsähtää pöytään vasemmalle) on harrastajat ja tässä (käsi läpsähtää oikealle puurolautasen tuntumaan) ammattilaiset, niin missä kohti te olette?

– Siinä sinun lautasen kohdalla, Mia Salmelainen vastaa.

Kyse on improteatterista, ja haastateltavina on kolme Improholistit-ryhmän jäsentä, Salmelaisen lisäksi Jose Martin ja Sanna Könönen.

Improholistit aloitti puhtaana harrastajaryhmänä ja on vuodesta 2018 lähtien edennyt yhä ammattimaisempaan suuntaan. Jokaisen leipä toki irtoaa yhä jostain muualta, mutta joka vuosi Improholistit on tarttunut yhä kunnianhimoisempiin juttuihin.

Tänä vuonna on muun muassa oltu Roopse Salmisen koulutuksessa ja heitetty yhteiskeikka Salmisen kanssa. Savonlinnassa uskaltauduttiin ottamaan riski ja vuokraamaan Teatterikellari omaa esitystä varten. Se oli menestys: yleisöä tuli runsaasti, ja paikallisen teatteriväen kanssa viriteltiin yhteistyötä.

Nyt Improholistit kiertää Joensuussa Kulttuurin unelmavuoden merkeissä tarjoamassa omia tupsahduksiaan. Olipa kerran -kiertueesta on jäljellä vielä kolme keikkaa, joista viimeinen on Joensuun Pakkahuoneella 23. syyskuuta.

Valtaosa keikoista on tilauksia yksityistilaisuuksiin. On syntymäpäiviä, työpaikkojen virkistyspäiviä, polttareita. Pari pikkujoulukeikkaakin on jo tänä syksynä tilattu.

Mia Salmelainen muistuttaa, että ryhmä käy esiintymässä myös hoivakodeissa.

– Totta kai me veloitamme keikoista, mutta ei tämä meille bisnestä ole. Yhdestä hoivakodista kun kysyttiin, mikä meidän taksa on, vastasin, että jos nyt tarjoatte meille pullakahvit. Käynnillämme voimme tuoda heillekin iloa, Jose Martin kertoo.

Sanna Könönen jatkaa, että nyt pyörivissä kulttuuritupsahduksissa Improholistit voi saamansa avustuksen turvin levittää impron ilosanomaa.

– Työpajoissa tarjoamme yleisölle mahdollisuuden kokeilla. Se madaltaa kynnystä ryhtyä tekemään itse.

Salmelainen huomauttaa, että Improholistit eroaa ehkä muista improryhmistä juuri siinä, että he ovat keikkansa jälkeen valmiita juttelemaan yleisön kanssa.

Olipa kerran -kiertueella ryhmä esittää pitkän näytelmän. Jose Martinin mukaan se vie impron vaatimukset aivan uudelle tasolle.

– Siinä jos menetät hetkeksikään kuuntelemisen etkä ole läsnä siinä hetkessä, esitys voi mennä metsään. Mutta sehän ei haittaa improssa.

Kiertueen ensimmäisellä keikalla yksi katsoja tulikin ihmettelemään, miksi näytelmä eteni siihen suuntaan kuin eteni. Mia Salmelainen pohtii, että yksi syy hetkestä tipahtamiseen saattaa olla se, että esityksen alussa katsojilta kuullut ehdotukset tarinan sisällöstä jäävät kummittelemaan takaraivoon.

– Sieltä ne saattavat tulla intuitiivisesti, vaikka eivät välttämättä sopisikaan valittuun tarinaan. Sitten kehitystä on vaikea pysäyttää.

Nimi Improholistit viittaa jonkin sortin riippuvaisuuteen, jonka kolmikko myöntää. Mitä he itse oikein touhusta saavat?

– Tämä on kohtuullisen halpaa terapiaa. Oma pää tyhjenee kaikesta sinne kertyneestä moskasta, joka tulee ulos jalostuneena, Salmelainen vastaa.

– Tuo oli hyvin sanottu. Joskus tulee liikuttavia juttuja, jotka saattavat itkettää, Könönen vahvistaa.

– Tämä tarjoaa vapautuksen kaikesta muusta arjesta, Martin säestää.