Aki Tykin tekstiin tiivistyy iso tarina – Happoradion sanoittaja mukana kirjallisuustapahtumassa
Markku Defrost ja Aki Tykki signeerasivat viime syksynä kirjaa, joka kertoi Happoradion tarinaa.
Keskiviikkona alkaa pääkirjastolla Joensuun kirjallisuustapahtuma teemalla Valo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa. Lauantaina sivutaan konservatorion salissa musiikkia, kun Happoradion sanoittaja Aki Tykki on kello 15 Tatu Kaihuan haastateltavana.
– Pienestä pitäen olen lukenut aika paljon, mutta jossain vaiheessa se loppui, Tykki tunnustaa Karjalan Heilin puhelinhaastattelussa.
– Viime vuosina olen taas onnistunut aktivoitumaan olkoonkin, että käytän aika paljon äänikirjoja, joita pystyy kuuntelemaan autolla ajaessa tai kävelylenkillä. Jos luen, luen keikkabussin kotelossa kännykästä.
Laululyriikassa ja romaanissa on periaatteessa kyse samasta asiasta, tarinankerronnasta. Tykkikin on onnistunut tiivistämään yhteen laulutekstiin tosi isoja asioita.
Che Guevara esimerkiksi voisi olla kirjan kokoinen tarina, joka alkaa teinien juhlimisesta koulun juhlasalissa ja etenee tupareihin, joissa aikuistunut päähenkilö katsoo hiukan happamana juhlintaa entisen rakastettunsa ja tämän nykyisen rakkaan uudessa kodissa.
Mitä on tapahtunut vuosien aikana, ja miksi se siellä nurkassa murjottaa, jos kerran ei pidä näkemästään?
– Tässähän on tämmöinen klassinen friend zone -tilanne, missä ollaan oltu yhdessä ja jääty sitten kavereiksi. Muinainen pariskunta kuuluu samaan kaveripiiriin, Tykki sanoo.
– Yksi yhteen Che Guevara ei ole totta, mutta minun päässäni kaikki hahmot ja paikat ovat ihan selkeitä. Se sali on Joensuun normaalikoulun sali ja tupakkapaikka se, joka oli siellä pesäpallokentän toisella puolella. Minä olen se tyyppi, joka murjottaa siellä nurkassa, vaikka juuri tällaista tarinaa ei olekaan tapahtunut.
Kotikaupunki esiintyy myös Ihmisen mittainen -tekstissä, josta tuli muualle muuttaneen miehen rakkaudentunnustus Joensuulle.
– Vuosi sitten, kun Happoradion tarinasta ilmestyi kirja, teimme samaan yhteyteen kokoomalevyn, jossa oli meidän biiseistämme akustisia versioita. Siihen tarvittiin uusi kappale, ja halusin kirjoittaa biisin, joka menee käsi kädessä meidän kirjamme kanssa ja summaa minun ja meidän bändimme tarinaa, Tykki muistelee.
– Siinä on ihan suoria tositarinoita, mainitaan esimerkiksi sillat ja viivasuorat kadut ja keskiöiset täysi-ikäisyyden maljat äidin kanssa. Kun täytin kahdeksantoista, asuin Noljakassa ja äiti vei minut keskiyöllä kaljalle Paronittareen.
Aloittaessaan laulujen tekemisen Tykille oli tärkeää, että sanoitukset ovat omakohtaisia. Sittemmin teksteihin on tullut monenlaisia aineksia.
– Omasta elämästä yksi yhteen kaivaminen menee jossain vaiheessa tosi tukalaksi. Pakko on vähän laventaa, mutta vaikka tarina olisikin keksitty, koetaan kaivaa siihen tuttuja tyyppejä ja paikkoja, että mielessäni olisi kappaleen taustatarina. Uskon, että jos asiat on itselle tosia, se välittyy myös ulospäin uskottavampana.
Monilla kirjailijoilla on vihko, johon he kirjaavat näkemiään ja kuulemiaan hyviä tarinoita ja lausahduksia. Onko Tykillä?
– Siinä minä olen vähän laiska. Kun huomaan, että tuossa on hauska juttu, en jaksa kirjoittaa sitä mihinkään. Uskon, että muistan minä sen, mutta en minä sitten muistakaan.
Toki kännykästä löytyy joitakin irrallisia lauseita, jotka tekstittäjä on napannut jostakin.
– Viimeisin merkintä on En ole enää edes huutoetäisyyden päässä tolkun maista. Voi se olla suoraan jostakin kirjastakin. Sitten on tämä Oot niin kaunis kuin täysi lasi viiniä. Tämä on varmaan tullut jossain kapakan pöydässä.
Kommentoi