Miksi näin? -sarja: Miksi Ylisoutajan silta on temppuillut viime aikoina?
Ylisoutajan sillalla oli lauantaina tekninen vika, joka sulki sillan yli menevän liikenteen noin kuuden tunnin ajaksi.
Vastaava vika oli vajaa kuukausi sitten. Mistä on kyse?
– Siellä oli toistamiseen laiterikko, Eltel Networksin tiimipäällikkö Santtu Vatanen vastaa.
– Ensimmäisen vian jälkeen sitä alettiin tutkia ja tehtiin kuvaukset. Silta pääsee painumaan pikkuisen liian alas, ja siellä katkesi raja-anturin vastakappaleen kiinnike vähän eri kohdasta kun edellisellä kerralla. Nyt se saatiin viikonloppuna korjattua sillä tavalla, että vastaavaa ei periaatteessa pitäisi sattua. Juurisyy on selvä, ja se otetaan korjaukseen ensi tilassa.
Eli jatkossako kääntösillan ei pitäisi juuttua paikalleen?
– Ikinä ei voi sanoa, että ei koskaan. Nämä ovat teknisiä laitteita, mutta ei pitäisi enää sattua. Viikonloppuna saatiin tehtyä väliaikaiskorjaus, ennen kuin se juurisyy itsessään korjataan, Vatanen kertoo.
Sillan omistaa Joensuun kaupunki. Mikä on Eltel Networksin suhde siihen?
– Meillä on Joensuun kaupungin kanssa allianssikumppanussopimus, eli meillä on katuvalojen, liikennevalojen ja nostosiltojen ylläpidot ja sähköön liittyvät huollot ja vikojen korjaukset.
Kommentoi