Ylämyllyläinen Erkki Matilainen valmentaa para-ampujien maajoukkuetta – oma urheilijan ura jäi töiden jalkoihin

– Hyvin motivoivaa on ollut. Työskentelen paraurheilijoiden kanssa, joista suurin osa on pyörätuolissa. On hienoa olla mahdollistamassa heille harrastusmahdollisuutta, jopa huippu-urheilua. Yhdenvertaisuuden toteutuminen kostuttaa joskus valmentajankin silmät.

– Olen päässyt näkemään, että kirjaimellisesti sokeatkin ja täysin raajattomatkin ihmiset voivat ampua kympin. He pystyvät vammoistaan huolimatta yhdenvertaisesti harrastamaan ja kilpailemaan.

Rajavartiolaitoksen palveluksesta viisi vuotta sitten reserviin jääneellä, Tohmajärveltä alun perin lähtöisin olevalla Matilaisella on ammunnasta arvokisamenestystä terveiden parista. Ura jäi kuitenkin työelämän jalkoihin.

– Piti aikanaan valita, kilpailenko vai lopetanko. Päätös perustui yksinkertaiseen ajatukseen, kummasta saa makkaraa leivän päälle.

Parhaat kisavuodet olivat 1997–1998, jolloin Espanjan Zaragosasta (1998) tuli vakiokiväärin MM-joukkuepronssia ja henkilökohtaisesti neljäs sija. Matilainen voitti vapaakiväärin Eurooppa-cupin Ranskassa 1997 ja on saavuttanut myös sotilaiden PM- ja SM-kultaa. Urallaan Matilainen edusti Tohmajärven Urheilijoita ja Kajaanin Ampujia.

– Viime vuoden syksyllä tein valmentajasopimuksen paramaajoukkueeseen. Oman itseni valmentajakokemuksella ja ampumaurheilun valmentajatutkinnolla hyppäsin mukaan kelkkaan. Enkä ole katunut.

Minkälaista para-ammunta oikeastaan on?

– Käytännössä lajit ja matkat ovat aika lailla samat kuin terveilläkin. Toteutus tietysti on erilainen asentoineen, ja apuvälineitä tarvitaan. Sokeilla käytetään omia tähtäinlaitteitakin, kertoo luotilajien eli kivääri- ja pistoolilajien parissa toimiva Matilainen.

– Lajiryhmässäni on neljä maajoukkueampujaa, kolme kiväärien puolella ja yksi pistooliampuja. Haulikkolajeissa on kaksi ampujaa ja näkövammaisissa kolme. Aika vähällä on yritettävä Suomen pärjätä.

Valmennuksellisesti ei perusasioissa juuri eroa ole.

– Para-ampujien harjoitteluun kuuluvat pitkälti samat valmennus- ja oppimisperiaatteet kuin terveilläkin. Henkilökohtaiset rajoitteet säätelevät lopulta rajoja, joissa pystymme toimimaan.

Lähiaikoina maajoukkueen päätavoite on syyskuun loppupuoliskolla Perussa pidettävät MM-kisat.

– Tavoitteemme on saada paralympiapaikkoja ensi vuodelle Pariisiin. Lähdemme matkaan kahdeksan ampujan ja kahdeksan toimihenkilön ryhmällä. Paikat tulevat yleensä mitalisijoituksilla.

Suomen kärkeä lajeissa edustaa tällä hetkellä Haapajärven Ampumaseuran Jarkko Mylly. MM-kisoissa Al-Ainissa viime vuonna hän ampui pienoiskiväärin makuuammunnassa itsensä finaaliin.

Toukokuun maailmancupissa Etelä-Koreassa Mylly oli hienosti kahdeksas. Paralympiapaikka jäi harmittavasti yhden sijan päähän.

– Maajoukkuedustajat tulevat ympäri Suomea, Rovaniemeltä alaspäin. Neuvontakin on tällöin aika haasteellista, Matilainen jatkaa.

Pohjois-Karjalasta para-ammunnassa on viimeksi menestynyt Ilomantsin Ampujia edustava Tapani Meriläinen, 70, joka ampuu hyvällä tasolla edelleen.

Minkälaiseksi kuvaisit para-ammunnan erityisluonnetta?

– Onhan se häkellyttävää, kun tämän vuoden maailmancup-kisoissa mukana ollut arabinainen ampuu kymppejä ilman käsiä ja jalkoja.

– Erilaisille aputempuilla saatiin lopullinen laukaisu aikaan siten, että lonkasta esiintulevaan jalkaterään, jossa oli varvas, oli vedetty liipaisimesta naru.

Matilainen on huomannut, että paraurheilijat eivät valita. He ovat nöyriä tekijöitä. Siitä voisivat terveetkin ottaa paljon oppia. Toisen koskettavan esimerkin Matilainen kertoo näkövammaisista.

– Hollannissa EM-kisoissa elokuun lopulla sokeat ampuivat lähes samalla tasolla kuin näkevätkin. Ei voinut kuin liikuttua.

Tähtäämiseen käytetään esimerkiksi Ylämyllyllä toimivan Ecoaimsin tähtäinkameraa, joka on aseessa kiinni. Taulussa on infrapunaledi. Kamera muuttaa valon ääneksi, ja taajuuden ollessa sopiva tehdään laukaisu. Kaikki perustuu äänen tulkintaan.

Myös työelämässä Matilainen on ollut merkittävissä tehtävissä. Hän toimi ennen reserviin siirtymistään Rajavartiolaitoksen esikunnassa yksikön päällikkönä 2013–2015 ja sisäministeriön erityistehtävissä 2015–2018. Keskeinen asia oli viimeksi Juha Sipilän hallituksen maahanmuuton ministeriryhmän pääsihteerin tehtävät.

– Aika laillahan se maahanmuuttokriisi jäi pyörimään oravanpyörää. Ongelmahan oli se, miten paljon tulee prosessiin henkilöitä ja montako saadaan pois joko luvan saaneena tai maasta poistuneena.

– Yksi hylkäys, niin sitten uutta paperia tuli sisään oikeusasiamiesten opastuksella, Matilainen muistelee.

Ammunta ei jäänyt Matilaiselle edes harrastukseksi. Vaimo Satu ja nyt jo kolmikymppiset lapset ovat myös vaatineet osansa työn ohella.

– Työpaineet kasvoivat aina vaativampiin hommiin, enkä ehtinyt ampua. Periaatteeni on aina ollut, että jos tehdään, tehdään kunnolla.