Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Valkean talon valtakausi näkyy kaikkialla

Vielä kymmenen vuotta sitten joensuulaisissa omakotitaloissa käytettiin paljon enemmän värejä. Tällä hetkellä valkoinen on ylivoimaisesti suosituin ulkopinnan väri. Kuva: Juha Inkinen Vielä kymmenen vuotta sitten joensuulaisissa omakotitaloissa käytettiin paljon enemmän värejä. Tällä hetkellä valkoinen on ylivoimaisesti suosituin ulkopinnan väri. Kuva: Juha Inkinen
Valkoista, harmaata ja mustaa. Joensuulaisten omakotitalojen värimaailma on tällä hetkellä varsin harmoninen, saattaisipa joku sanoa jopa tylsä.

– Varsinaisten värien käyttö on talojen ulkopinnoissa vähentynyt oleellisesti, kertoo Joensuun kaupungin lupa-arkkitehti Petri Enqvist.

– Vielä kymmenen vuotta sitten pientaloalueilla käytettiin huomattavasti vaihtelevampaa värimaailmaa.

Nykyisten uusien pientaloalueiden asemakaavoissa ulkoväristä on yleensä vain maininta, että talon julkisivun tulee olla esimerkiksi vaaleaa peittomaalattua puuta.

– Joissakin kaavoissa tuo ”vaaleakin” on jätetty pois. Esimerkiksi Multimäessä ei talojen sävymaailmaa ole rajattu, ja siellä näkyykin paljon tätä toista ääripäätä eli mustia taloja, Enqvist kertoo.

Mustia taloja Joensuun seudulle nousee tasaisesti, tosin yhä paljon vähemmän kuin vaaleansävyisiä.

– Multimäessä tämä valkean ja mustan vaihtelu on näkyvintä. Siellä on kortteleita, jossa musta ja valkea talo ovat vierekkäin.

Aikoinaan talon rakentamista ohjattiin hyvinkin tarkasti.

– Esimerkiksi 1970-luvulla rakennustapaohjeissa saattoi olla hyvinkin tarkasti määritelty, missä kortteleissa oli käytettävä punatiiltä ja missä keltatiiltä ja mitä värejä sai käyttää maalattaville puuosille, Petri Enqvist mainitsee.

Enää näin tiukkoja ohjeita ei Joensuussa tule, ainakaan uudisalueelle.

– Joissain kaupungeissa rakennustapaohjeet ovat yhä hyvin yksityiskohtaisia. Tärkeintä toki on, että rakentamisessa säilyy tietynlainen yhtenäisyys: että talojen ulkoiset mitat ja korkeudet sopeutuvat toisiinsa.

– Rakentajat ovat tällä hetkellä hyvin virtaviivaisia värien suhteen. Ehkä se valkea on turvallinen ja helppo valinta sekä toki nykytrendin mukainen. Muutama eri värinen talo kyllä alueella helpottaisi ainakin niitä tilanteita, kun vieraita tulee ensimmäisen kerran käymään. Voisi sanoa, että sieltä keltaisen talon kulmalta vasemmalle, Petri Enqvist naurahtaa.

Oma lukunsa omakotitalorakentamisessa on täydennysrakentaminen. Kun vanhan sekaan tehdään uutta, täytyy tilannetta tarkastella eri silmin.

– Uuden talon täytyy sopeutua ympäristöönsä, ettei se hyppää silmille vanhojen rakennusten seasta, mutta toisaalta talon täytyisi ilmentää omaa aikakauttaankin.

Joensuussa esimerkiksi Otsola, Kanervala, Niinivaara ja Linnunlahti ovat alueita, joissa on melkoista sompailua rakentaa uutta taloa vanhaan sopivalla ilmeellä.

– Esimerkiksi jos 1950-luvulla rakennetulle alueelle halutaan nykypäivän uusvanhatalo, sen ilme ei välttämättä istu siihen alueeseen ollenkaan, Petri Enqvist huomauttaa.

Vaikka omakotitalojen julkisivun värejä ei tällä hetkellä tarkasti määritellä, kattojen sävyjen suhteen linja on entisellään.

– Kattojen sävyä määrätään alueittain niin, että on punaisten ja mustien kattojen alueita. En edes tiedä, mistä tällainen jako on tullut: kenties siinä on haettu Pohjois-Karjalan maakuntavärejä.

– Kattojen samansävyisyydellä halutaan asuinalueen ilmeeseen yhteneväisyyttä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä