Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Tanssimisen tarve on pitkä jatkumo

Riina Hosio (vasemmalla) on Verensulkusanojen koreografi ja Eve Pilke Ajastaikan. Mitja Pilke tanssii pääroolin Verensulkusanoissa. Kuva: Aimo Salonen Riina Hosio (vasemmalla) on Verensulkusanojen koreografi ja Eve Pilke Ajastaikan. Mitja Pilke tanssii pääroolin Verensulkusanoissa. Kuva: Aimo Salonen
Tokihan kansantanssi ponnistaa jo itsessään perinteestä, mutta Motoran tämänvuotisissa kevätkonserteissa ohjelmisto näyttää rakentuvan tavallistakin perinnepohjaisemmaksi, kun konsertin aikaisemman version pääteos ammentaa vuodenkiertoon liittyvistä juhlista ja jälkimmäisen pääteos suomalaisista ja karjalaisista loitsuista.

Sattumaako?

– Lähekkäinhän nuo teokset ovat tietysti syntyneet, mutta kyllä molemmat lähtivät tekemään omista lähtökohdistaan, vastaa Eve Pilke, joka on tehnyt koreografian ensimmäisessä konsertissa nähtävään, Vinhakat-ryhmän esittämään Ajastaikaan.

Jälkimmäisessä konsertissa nähdään Pelmakat-ryhmän Verensulkusanoja, joka sai ensiesityksensä jo viime syksynä Tampereen Tanssimaniassa. Sen jälkeen sitä on esitetty kerran Joensuussa, ja kerran siitä on ollut Helsingissä avoin läpimeno.

Tänä viikonloppuna koetaan Lehmon koululla teoksen neljäs julkinen esitys.

– Sama teos se tietysti koko ajan on, mutta tarkoituksella se on rakennettu niin, että siinä on sisäistä joustoa, pääkaupunkiseudulla asuva koreografi Riina Hosio sanoi viime viikonloppuna, jolloin teosta hiottiin Joensuussa.

– Eilen kun esimerkiksi vedettiin läpäri ja tänään toinen, sanoin tanssijoille, että nyt me avataan laatikko ja katsotaan, miltä se hapanleipäjuuri näyttää juuri nyt.

Verensulkusanojen lähtökohtana on suomalaisten ja karjalaisten loitsujen logiikka, jonka mukaan jokin pään sisällä pyörivä asia menettää voimansa, kun se sanallistetaan ja sitä kautta sen idea todetaan.

Hosiota kiinnosti teosta tehdessä sana kateus, jonka pareina ovat häpeä ja hyväksytyksi tuleminen.

– Uskalsin luottaa siihen, että vaikka kateus on tosi yksityinen asia, se voi olla myös jaettu kokemus, Hosio kertoo.

– Minusta on hyvä taito se, että pystyy kohtaamaan kaikki elämässä olevat tunteet. Kateus ja häpeä esimerkiksi hiippailevat välillä olkapäille mustana hahmona, joka alkaa kuiskailla korvaan kaikenlaisia asioita, ja sitten sen kanssa pitää vain olla jollain tavalla.

Liike ja syke valikoituivat teokseen tiedosta, että esimerkiksi tulen tai puiden latvojen liikkeellä tai veden pinnalla on terapoiva vaikutus.

– Jos ihminen katsoo sellaista pintaa, hänen ajatuksensa saattavat selkiytyä ihan vain sillä, että hän on sen pinnan äärellä. Tässä teoksessa katsojalla on mahdollisuus nähdä jatkuvaa vaihtuvaa pintaa ja liikettä, ja sitä kautta ajatukset saavat mahdollisuuden muuttua joksikin muuksi, Hosio toteaa.

Teoksen pääroolin tanssii Mitja Pilke, mutta Hosion mukaan kuka tahansa muu isosta ryhmästä voitaisiin nostaa samalla tavalla seurantaan.

– Katseen rajaaminen tuo tietynlaista rauhaa, ja jokaisella, joka on lavalla, on siellä oma polkunsa kuljettavana.

Oman polun kulkemisesta on tavallaan kyse myös Vinhakoiden Ajastaikassa, jonka lauantaina nähtävä puolituntinen versio on itse asiassa ensimmäinen osa Eve Pilkkeen kolmeosaisesta teoksesta.

– Ensimmäisen osa on Elämän juhlat, ja siihen olen ottanut hautajaiset, häät ja kihlajaiset. En ole keskittynyt pelkästään itäiseen perinteeseen, vaan olen ottanut erilaisia juhlaperinteitä ympäri Suomen, Pilke kertoo.

Lauantain konsertissa nähdään myös tiiseri kakkososasta, Kevään juhlista, jossa edetään laskiaisesta ja pääsiäisestä juhannukseen. Syksyllä on tulossa kolmososa, Syksyn juhlat.

– Ajastaika on karjalaa ja tarkoittaa nimenomaan vuodenkiertoa, Pilke huomauttaa.

Ajastaika on osa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, jota Pilke tekee Turun ammattikorkeakouluun.

– Opinnäytetyöni taiteellisessa osassa halusin tutkia, kuinka perinteet näkyvät nykynuorison elämässä. Vinhakat on myös työni tutkimusryhmä, jonka jäsenille tein haastattelun ja pyysin heitä täyttämään kyselyn, Pilke kertoo.

Minkä verran perinteet sitten näkyvät nykynuorten elämässä?

– Huomasin vastauksista, että ei nuori välttämättä tiedosta sitä, mikä hänen elämässään on perinnettä. Lähinnä he kokivat perinteen nimenomaan sitä kautta, että harrastavat kansantanssia, Pilke vastaa.

– Tanssimisen tarvehan on osa kymmentuhatvuotista jatkumoa, ja se jatkuu edelleen, Hosio säestää.

– Verensulkusanoissakin on pari kohtausta, joiden materiaali on täysin perinteistä kansantanssia, joka vain on sommiteltu niin, että se saatetaan kokea jonakin toisena kuin stereotyyppinen ajatus perinteestä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä