Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Äitiys: Kaisa Kortekangas, 41, sai joulukuussa kuudennen lapsensa – samaan aikaan hänestä tuli myös mummo

Äidit, tyttäret, eno, täti, isoäiti, sisarukset... Kaisa Kortekankaan tytär Ella Moilanen (vas.) sai sylissään olevan Jessica-vauvan liki samaan aikaan kuin äitinsä sai Aaron-vauvan. Vielä erikoisemmaksi tarinan tekee se, että Kaisa Kortekangas sai saman vuoden tammikuussa Erin-tyttären.  Kuva: Hanna Käyhkö Äidit, tyttäret, eno, täti, isoäiti, sisarukset... Kaisa Kortekankaan tytär Ella Moilanen (vas.) sai sylissään olevan Jessica-vauvan liki samaan aikaan kuin äitinsä sai Aaron-vauvan. Vielä erikoisemmaksi tarinan tekee se, että Kaisa Kortekangas sai saman vuoden tammikuussa Erin-tyttären. Kuva: Hanna Käyhkö

Tässä talossa on todella vastassa pienten tossujen tepsutusta. Liperin Kaskesniemessä asuvan Kaisa Kortekankaan ja Arto Helmisen perheen keskimmäiset tytöt, Erika, 7, ja Eevi, 6, ovat parhaillaan koulussa ja eskarissa, mutta perheen nuorimmaiset Erin, 1, ja Aaron, 4 kuukautta, ovat äitinsä kanssa kotona.

Äidin luona kylässä ovat myös hänen vanhimmat tyttärensä: Emmi Moilanen, 19, ja Ella Moilanen, 17, sekä Ellan esikoistytär Jessica, pian 5 kuukautta.

– Minun elämäni on pyörinyt lasten ja hoivaamisen ympärillä parikymmentä vuotta, eli siitä asti kun sain esikoiseni 21-vuotiaana, Kaisa Kortekangas kertoo.

– En oikein osaa kuvitella elämää ja kotia ilman lasten tuomaa vilinää. Eikä tässä tarvitse kyllä kuvitellakaan vielä vuosiin!

 

Kaisa Kortekangas itse kasvoi Niinivaaralla varsin iäkkäiden opettajavanhempien iltatähtenä. 14 vuotta vanhemmasta isosiskosta ei juuri kaveriksi ollut.

– Äitini oli 44-vuotias ja isäni 55-vuotias, kun minä synnyin. Meillä kotona oli aika rauhallista, ja monesti mietin, että olisipa kiva kun olisi sisko tai veli. Toki naapurustossa oli lapsia, ja siihen aikaan me lapset saimme mennä ja tulla varsin vapaasti.

– Olen silti tiennyt nuoresta saakka, että haluan lapsille sisaruksia. Sisarussuhde on jotain niin ainutlaatuista, ettei sitä oikein pysty edes selittämään. Meidän kaikilla lapsilla on keskenään erilaiset ja hyvin tärkeät suhteet.

 

Emmin ja Ellan varhaislapsuuden Kaisa Kortekangas asui silloisen miehensä kanssa Keski-Karjalassa: Kiteellä, Punkaharjulla ja Kesälahdella.

– Olen työskennellyt hoitoalalla koko ikäni, esimerkiksi kotihoidossa ja koulunkäynnin avustajana.

Eikä hoivaaminen rajoittunut vain työaikaan tai omiin lapsiin.

– Kun vanhempani sairastuivat, muutimme Joensuuhun. Tytöt olivat silloin 5–7-vuotiaita. Asuimme aluksi Vehkalahdella, mutta lopulta muutimme lapsuudenkotiini. Halusin hoitaa vanhempani heidän kodissaan.

Vaikka lapsuudenkoti oli iso omakotitalo, välillä nurkat tuntuivat ahtaalta.

– Äiti ja isä asuivat alakerrassa, ja me jaoimme yläkerran niin, että isommat tytöt asuivat toista puolta, minä, Arto, Erika ja Eevi toista puolta. Se oli todellista koirankoppielämää jonkin aikaa!

Yhteiselämää kolmen sukupolven kesken vietettiin puolenkymmentä vuotta. Kaisan isä kuoli 2012, ja kun äiti nukkui pois vuonna 2017, oli aika etsiä elämään uutta.

– Vaikka talo oli lapsuudenkotini, ei se tuntunut omalta vaan vanhempieni kodilta. Elimme siellä vanhempieni elämäntyylin mukaan, ja äidin kuoltua halusimme jotain ihan uutta.

Uusi koti Liperistä löytyi parissa päivässä netti-ilmoituksella vuonna 2017. Isossa omakotitalossa on väljä piha ja ikkunoista välkkyy Pyhäselkä. Matkaa Mattisenlahden kouluun on viitisen kilometriä ja Ylämyllylle kymmenen kilometriä.

– Teinit aluksi vähän protestoivat, että mihin korpeen tässä muutettiin, mutta olemme viihtyneet täällä oikeasti hyvin. Aika nopeasti sitä pihassa alkoi pyörähdellä tyttöjen poikaystävien mopot ja autot.

 

Eskarilaisella Eevillä ja ekaluokkalaisella Erikalla on ikäeroa 1 vuosi ja 4 kuukautta. Kun vauhdikkaat siskokset alkoivat olla lähestymässä kouluikää, tuli Kaisalle tunne, että lauma ei vielä ole valmis.

– Olin lähestymässä neljääkymmentä, ja ajattelin, että poikahan tästä puuttuu. Tammikuussa 2021 syntyi viides tytär, ja kun olen lapset aiemminkin saanut kahden sarjoissa, niin puhuimme miehen kanssa, että siinähän se menisi toinenkin pieni. Olihan se melko uskomaton juttu, kun saman vuoden joulukuussa syntyi poikavauva, Kaisa Kortekangas naurahtaa.

Vielä ihmeellisemmäksi tilanteen teki toki se, että Kaisan toisiksi nuorin tytär ilmoitti keväällä 2021 odottavansa vauvaa.

Hänen tyttärensä syntyi kolme viikkoa ennen enoaan, itsenäisyyspäivänä.

– Meistä tämä nyt ei sinänsä mitenkään ihmeellistä ole ollut. Eniten minua nauratti ajatus siitä, että marssimme ultraääneen ja äitiysneuvolaan peräkanaa. Mutta kyllä tätä moni on ihmetellyt. Välillä on pitänyt ihan rautalangasta vääntää, kuka on kenenkin lapsi ja vauva.

 

Ella Moilanen alkoi poikaystävänsä kanssa odottaa lastaan 16-vuotiaana, mutta sekin uutinen otettiin perhepiirissä vastaan rauhallisesti.

– Kyllä minua jännitti äidille kertoa. Olen itse niin tottunut elämään lasten kanssa, että sinänsä äidiksi tulemisessa ei ollut mitään ihmeellistä. Tykkään lapsista, ja haluan varmasti lisää lapsia. Mutta ikäni puolestahan minä voin pitää vaikka 10 vuotta taukoa välillä.

Kaisa Kortekankaalle lapset ja äitiys ovat niin elimellinen osa itseä, ettei hän oikein osaa muunlaista arkea kuvitellakaan.

– Minusta lapset ovat vain niin ihania. Ei minulla mitään vauvakuumetta ole edes ollut: minusta lapset ovat parhaimmillaan kaikenikäisinä. Joka vaiheessa on eri juttuja.

– Toki se on totta, että pienet lapset ja pienet murheet, isot lapset ja isot murheet. Välillä tuntuu, että sydän on huolehtimisesta kipeä, kun sitä miettii, miten nämä pärjäävät ja millaiseen maailmaan lapset kasvavat.

Omia harrastuksia tai menoja Kaisa Kortekangas ei ole kaivannut juuri koskaan.

– Lapset ovat minulle se ”harrastus”: puuhaamme yhdessä kaikenlaista. En jotenkin tunne, että olisin jäänyt mistään paitsi.

Meneekö suurperheen äidillä koskaan hermot?

– No voi toki! Kyllä välillä on tullut karjuttua pää punaisena, ja sitten kaduttaa itseäkin. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennompi äiti olen. Suhtaudun asioihin nykyään lähinnä naurun kautta. Ja kyllä elämä opettaa rimaa laskemaan.

– Olin nuorena varmaan aika kunnianhimoinen kasvattaja. Tässä iässä sitä osaa antaa asioiden mennä omalla painollaan. Näiden nuorimmaisten kanssa vain nautin tästä pikkulapsiajasta, joka menee ohi niin hetkessä.

 

Kaisan mummotettava Jessica kasvaa enonsa ja tätinsä kanssa melkein rinta rinnan.

– Sen jälkeen kun isommat tytöt muuttivat omiin koteihinsa, he oikeastaan alkoivat taas viihtyä täällä lapsuudenkodissaan. Meillä on vain niin hauskaa ja hyvä olla yhdessä.

Ja kesällä luvassa on vielä lisää vauvoja: Kaisasta tulee mummo toisen kerran, kun esikoistytär saa vauvan.

– En minä kyllä kovin mummoksi pääse oloani tuntemaan, Kaisa hymähtää keinuttaessaan sylissään suvun nuorimmaista – sitä kaivattua omaa poikaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä