Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Perunasta chiliin ja takaisin – suomalainen kotitarveviljely on saanut vaikutteita eri puolilta maailmaa

Suomen nykyiset omenapuut saivat alkunsa 1800-luvulla, kun Suomeen tuotiin taimia muualta Euroopasta. Toini Kyytinen poimii omenoita Tuusulan Siippoossa Museoviraston kuvassa 1960-luvulla. Kuva: Pekka Kyytinen / Museovirasto Suomen nykyiset omenapuut saivat alkunsa 1800-luvulla, kun Suomeen tuotiin taimia muualta Euroopasta. Toini Kyytinen poimii omenoita Tuusulan Siippoossa Museoviraston kuvassa 1960-luvulla. Kuva: Pekka Kyytinen / Museovirasto

Eri puolilta maailmaa tulleita puutarhanhoidon ja kotitarveviljelyn vaikutteita on aikojen saatossa muokattu Suomessa omiin tarpeisiimme sopiviksi. Puutarhanhoito ja kotitarveviljely ovat kehittyneet maassamme verrattain hitaasti. Etenkin puutarhanhoito virkistystarkoituksessa on levinnyt vuosisatojen saatossa ensin ylhäisöjen mailta ja pappiloista vähitellen tavallisen kansan keskuuteen.

1700
Puutarhojen varhaiset ajat korostivat Suomessa lähinnä kasvien rohtokäyttöä: keskiajan luostareissa viljeltiin mauste- ja lääkeyrttejä, ja kansan parissa suosittua oli humalaelinkeino. Rohdostarha oli äärettömän tärkeä monelle maalaistalolle ja pappilalle aikana, jolloin lähimpään lääkäriin oli päivien matka. Humala puolestaan oli keskiajan Suomessa tärkeä viljelyskasvi, sillä olut oli kansalle tärkeä juoma ja nautinto.
Uudella ajalla kasvitieteellisen tutkimuksen viriäminen antoi sysäyksen uusien lajien leviämiselle Suomessa. Esimerkiksi Turun akatemian professorin Pehr Kalmin Pohjois-Amerikan matkan tuloksena Suomeen levisi jo varhain yksittäisiä koristekasvilajikkeita 1700-luvun puolessavälissä.
Peruna tuli Suomeen kenties yllättäenkin vasta 1730-luvulla saksalaisten peltiseppien mukana. Perunan viljely yleistyi talonpoikien keskuudessa 1750- ja -60-luvuilla, kun se levisi Pommerin sodasta palanneiden ruotusotamiesten mukana. Tuolloin kansan puutarhanhoito rajoittui muuten lähinnä porkkanoihin, palsternakkoihin, kaaliin ja sokeriherneeseen, ja esimerkiksi hedelmäpuiden näkeminen oli tuon ajan Suomessa äärettömän harvinaista.
Taloudellisen hyödyn aikakaudella suomalaisissa kotipuutarhoissa alettiin suosia yhä enemmissä määrin kasveja, joista uskottiin saavan taloudellista hyötyä. 1700-luvun loppupuoliskolla viljelyyn tuli muun muassa siperiansembra, sillä sen maukkaat siemenet kelpasivat myös ihmisravinnoksi.

1800
1700–1800-luvuilla matkustelu alkoi yleistyä säätyläispiireissä, ja suomalaiset alkoivat havaita hyödyn lisäksi kotipuutarhojen koriste- ja virkistysarvon: puutarhat saivat vaikutteita esimerkiksi Englannista ja Ranskasta.
Samaan aikaan 1800-luvusta muodostui perunan kulta-aika, sillä perunan havaittiin olevan viljaa tuottavampi viljelypinta-alaansa nähden. Perunaa viljeltiin paljon myös pienillä peltotilkuilla tilojen omaan käyttöön. Tuolloin peruna juurtui pysyvästi osaksi suomalaista ruokavaliota.
Hyödyn aikakauden jälkeen lopahtanut kiinnostus puutarhakasvien kasvattamista kohtaan alkoi kehittyä vireästi jälleen vasta 1800-luvun lopulle mentäessä. Tuolloin puutarhakulttuuri yleistyi lisääntyvissä yksityispuutarhoissa ja myös laajenevissa julkisissa istutuksissa.
1800-luvun lopussa Suomessa vaikutti voimakkaasti taiteilijayhteisö, jonka keskuudessa ihannoitiin sekä suomalaista kansallista identiteettiä että omavaraistaloutta, mikä vaikutti osaltaan tuon ajan ruokakulttuuriin ja kotitarveviljelyyn.
Koristepuutarhojen verkosto laajeni, ja niitä alkoi ilmestyä kartanoiden ja huviloiden lisäksi myös kaupunkipuistoihin, maatiloille, tehdaslaitoksiin, kanavien varsille, kansakouluihin ja sairaaloihin. Tuolloin myös kasvivalikoima moninkertaistui ja viljely-, rakennus- sekä hoitotekniikat kehittyivät.
Kasveja tuotiin Suomeen niin Ruotsista, Baltian maista ja Saksasta kuin Venäjän taimitarhoistakin. Näiltä ajoilta peräisin ovat esimerkiksi koristeomenapuut, isokokoisiksi puiksi kasvavat poppelit sekä pieniksi puiksi kasvavat orapihlajat.

1900
1900-luvulla sota-ajan pulavuodet lisäsivät omavaraisuuden merkitystä Suomessa, ja myös keskiluokkaisissa ja työläisperheissä kasvatettiin vihanneksia ja marjoja mahdollisuuksien mukaan.
1900-luvun alkupuoliskolla kotitarveviljely oli suurelle osalle kansasta pakollista, sillä sen avulla turvattiin perheen ruoansaanti.
Teollistumisen myötä omavaraisuus lähti Suomessa selkeästi laskuun, eikä kotitarveviljely ollut enää yhtä välttämätöntä. Viimeistään kaupungistumisen myötä omavaraisuudesta ja kotitarveviljelystä alkoi tulla yhä enemmän harrastus suomalaisissa kotitalouksissa, ja puutarhoissa alettiin viljellä myös erikoisempia kasveja.
Suomalaisessa kotitarveviljelyssä paikkansa vakiinnuttivat erilaiset yrtit, kurkku, tomaatti, paprikat ja chilit. Myös erikoisuuksia uskallettiin kokeilla yhä enemmän; sitrushedelmiä ja melonejakin löytyi entistä useammasta kotikasvihuoneesta vuosisadan loppupuolella.

2000
2000-luvulla kotitarveviljelyn ja omavaraisuuden arvostus on kasvanut etenkin nuorempien sukupolvien keskuudessa, ja pandemia ja Ukrainan sota ovat lisänneet kiinnostusta aihetta kohtaan entisestään. Arvostus perinteisiä viljelykasveja kuten perunaa kohtaan on nostanut päätään.
Kotitarveviljelyn tavat ovat kuitenkin muuttuneet, eikä kasvimaan raivaaminen viljelykäyttöön ole monellekaan realistinen vaihtoehto. Tämän vuoksi kiinnostus vuokraviljelypalstoja kohtaan on kasvanut, ja monissa kaupungeissa jonot viljelypalstoille ovat pitkät.
Kiinnostus ruoan alkuperästä ja arvostus itse kasvatettua ruokaa kohtaan kasvaa alati, ja parhaillaan esimerkiksi siemenkauppa käy Suomessa ennätystasolla.


”Perunansiemenet voivat loppua kesken”

Nykyisin suurimmalle osalle suomalaisista kotitarveviljely on lähinnä harrastus, ei välttämättömyys, muistuttaa Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Suvi Malin. Aiemmin kotitarveviljely kuvasti perheen ruokaturvaa siinä missä se nykyisin kuvastaa modernia omavaraisuutta ja kestävää kehitystä.
– Viimeisimpien maailman tapahtumien myötä osa ajattelee niinkin, että emmehän me voi tietää tulevasta ruokaturvasta. He siis tahtovat varautua pahan päivän varalle, Malin kertoo.
Sadassa vuodessa myös viljeltävät kasvit ovat kokeneet muutoksia. Kun aiemmin suomalaisissa kotipihoissa viljeltiin lähinnä perinteikkäitä juureksia, nykyisin kasvihuoneista löytyy muun muassa erilaisia kurpitsoja, munakoisoa, sitrushedelmiä, meloneja ja ananaskirsikkaakin.
– Esimerkiksi kurpitsoissa erilaisia kesä- ja talvilajikkeita on ihan valtaisasti; perinteisten kesä- ja talviklajikkeiden rinnalle on tullut muun muassa hokkaidokurpitsa, joka sopii esimerkiksi soseisiin, pihveihin ja keittoihin, Malin kertoo.
Vähemmän perinteisten kasvien viljely voi olla vaikeaa ja vaatia paljon perehtymistä, mutta Malin muistuttaa, että epäonnistuminenkin kuuluu vahvasti kotitarveviljelyyn.
– Vuodet eivät ole veljeksiä, välillä tulee onnistumisia ja epäonnistumisia.

Suvi Malinin mukaan kenties yllättävä trendi on tällä hetkellä perunan viljely. Perunaharrastajia on moneen lähtöön.
– On heitä, jotka tahtovat kevään ja kesän uudet perunat omalta pihalta, ja heitä, jotka haluavat mahdollisimman pitkälle syksyyn asti itse kasvatettua perunaa. Uskon, että tänä keväänä perunansiemenet voivat loppua kaupoista kesken.
Nykyajan taloissa ja asunnoissa kotitarveviljelijä voi kohdata vaikeuksia säilömisen suhteen: kellari löytyy enää harvasta asumuksesta, eivätkä pakastimetkaan ole tuhottoman suuria.
– Kotitarvekasveja voi joutua jalostamaan pidemmälle esimerkiksi kuivattamalla tai säilömällä niitä, Malin pohtii.
Kotitarveviljelyn saralla hyötyajattelu on nyt trendikästä: esimerkiksi perennapenkissä voi olla koristekasvien seassa hyötykasveja, tai pihan pensasaidanne voidaan koostaa marjapensaista.

Suvi Malinin mukaan teollisesta vaiheesta on tultu ikään kuin takaisin päin itse kasvattamisen maailmaan, minkä hän näkee ainoastaan positiivisena asiana.
– Kun ruoan kasvattaa itse, joutuu näkemään sen eteen vaivaa, mikä lisää arvostusta ruokaa kohtaan. Parhaimmillaan tämä vähentää myös ruokahävikkiä. Kotitarveviljely on todella mukavaa ja rentouttavaa ajanvietettä, eikä epäonnistumisista kannata lannistua. Suosittelenkin kokeilemaan useamman eri lajikkeen kasvattamista, jolloin onnistumisiakin tulee todennäköisemmin enemmän, Malin vinkkaa.

Lähteet:
Ruoka-asiantuntija Suvi Malinin haastattelu
Halme, Anna-Maija (toim.) Puistot ja puutarhat: Suomalainen puutarhaperinne. 2005. Suomen Kotiseutuliitto. Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja.
Ruokatieto Yhdistys ry, ruokatieto.fi
peda.net

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä