Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Teatteri: Muotimaailman kommellukset riemastuttavat

Normaalisti keväisin esitettävä Joensuun korkeakouluopiskelijoiden supersuosittu RajaSpeksi palaa jälleen tarkoitetusti kevään iloksi koronan sotkettua aikansa aikatauluja. Pääosin Niko Rotkon kirjoittamassa ja Elina Aarnion ja Sini Siekkisen ohjaamassa Tyylin viemää -speksissä setvitään Fiamman muotitalon käänteitä.

Asetelma uskomattomine käänteineen on kuin telenovela feat. Kauniit ja rohkeat, ja genreä arvatenkin halutaan parodioida.

Speksien vetovoima piilee ennen kaikkea improvisaatiossa. Katsoja voi pyytää jo nähdyn kohtauksen toistettavaksi uudella tavalla huutamalla ”omstart!”, ja halutessaan ohjetta voi myös tarkentaa. Yleisö siis osaltaan määrittää, miten onnistunut kokemus on, eikä siten speksiä oikeastaan voi edes arvioida samalla tavalla kuin muita teatteriesityksiä.

Katsojien kannattaakin rohkeasti viedä esitystä itselleen mieluisaan suuntaan!

 

Koko työryhmä heittäytyy antaumuksella toteuttamaan yleisön absurdeimpiakin toivomuksia vikkelästi. Erityinen kiitos improvisaation elävöittämisestä kuuluu mainiolle bändille, jonka vastaavana toimii Joel Kenakkala. Varsinaisiin musiikkinumeroihin vielä lisää vauhtia tuovat Aleksandra Kaisanlahden ja Emma Halénin luomat ja tanssijoiden toteuttamat koreografiat.

Näyttelijäntyö on ansiokasta. Lotta Peura loistaa muotisuunnittelija Vesta Fiammana. Ylenpalttiset diivan elkeet kuuluvat asiaan, ja myös Peuran laulu säväyttää. Severi Kettunen puolestaan sävyttää playboy-hahmoaan cheekmäisellä pörhistelyenergialla, mikä toimii.

Fiamman suvun 90-vuotiasta patriarkka Fabiota esittävä Heikki Ratilainen on erityisen nokkela omstarteja toteuttaessaan. Kilpailevan muotitalon johtajaa esittävä Lassi Pirinen onnistuu nostattamaan tunnelman hillittömäksi kutkuttavalla pahisolemuksellaan ja improvisoiduilla sutkautuksillaan. Pienessä roolissaan isä Garibaldina hulvaton Matilda Salminen mehustaa katsojista naurut.

 

Erityisen haastava paikka on Marinia Sorjosella, jonka esittämän mallikaunotar Angelan hahmossa ei sinänsä ole mitään niin outoa, että siitä saisi ikään kuin luonnostaan aikaan lystiä. Sorjonen onnistuu välittämään viattoman pinnan ja sen alla piilevät tunteet, ja improvisoidessaan hän myös pääsee osoittamaan hauskuutensa. Hahmojen luomiseen käytettyä panosta kuvastaa myös se, että ainakin Angelalle on ilmestynyt jopa oma Instagram-profiili.

Kalle Järvinen Vestan uskollisena auttajana Marcona on sympaattinen. Vaikka hänen hahmossaan toistuu joitakin sateenkaarevia stereotyyppejä, käsittelytapa ei ole ivallinen. Katsojana tekisi vain mieli yhtyä ”yass queen” -kannustuksiin. Muutenkin esityksen huumori on luonteeltaan lempeää.

 

Kehyskertomuksen tiivistämistä olisi voinut harkita. Katsomani esitys venyi lähes 3,5-tuntiseksi, eikä tarina ole loppujen lopuksi niin keskeinen elämyksen kannalta. Esityksen kestoon vaikuttaa luonnollisesti omstartien määrä, ja innostuneilla katsojillahan toiveita riittää.

Loppua kohden katsojalta (saati esiintyjiltä) voimat voivat ehtyä, ja ainakin oma kynnykseni omstartata kasvoi sukkahousujeni säikeiden liimautuessa nauramisesta hikoilevaan lihaani. Toisaalta kriitikkoa vähemmän raihnaiset ihmiset varmaan nauttivat siitä, että miellyttävästä elämyksestä saa todellakin kaiken irti.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä