Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Virrantalo

Historia: Puntarikoski on tahkonnut seudulle energiaa vuosikymmenien ajan

Puntarikoskella uitto käynnissä kesällä 1920. ’Savotan Sanni’ ja pieni uittojätkä kekseineen. KUVA: Matti Virrantalon kokoelma Puntarikoskella uitto käynnissä kesällä 1920. ’Savotan Sanni’ ja pieni uittojätkä kekseineen. KUVA: Matti Virrantalon kokoelma

Höytiäisen vedenpinnan laskuhankkeita historiankirjoitukset tuntevat useitakin jo 1750-luvulta lähtien. Vuonna 1849 Höytiäisen lasku tuli vireille Liperin ja Juuan pitäjäläisten anoessa hankkeelle valtionapua.

Valtion rahoituspäätöksen turvin töihin ryhdyttiin vuonna 1854. Valtio lupasi hankkeelle työnjohdon, työkaluston ja rakennustarpeet sekä seitsemän kopeekan päivärahan jokaiselle työläiselle.

Työhön ryhdyttiin tekemällä kaivantoa Höytiäisen eteläpään Paskonpohjasta silloisen Valkeisenlammen kautta Pyhäselkään. Kaivuussa hyödynnettiin kevättulvia näiden syventäessä itsestään kaivantoa. Kanavan yläsuulle tehtiin pato, jolla säädeltiin veden juoksua.

Työ kesti vuosia. Vuoden 1859 heinäkuun lopulla, kun järven laskuun oli enää pari viikkoa, alkoi vesi uurtaa maata sulkupatojen alta. Elokuun 4. päivän vastaisena yönä vesi syöksyi rajulla voimalla kaivantoon aiheuttaen alajuoksulla laajoja tulvavahinkoja. Höytiäisen pinta laski nopeasti noin yhdeksän metriä ja olisi laskenut enemmänkin, ellei kanavan yläsuulla olisi tullut kova maa vastaan.

 

Höytiäisen laskun jälkeen syntyneen kosken valtio katsoi omakseen. Puntarikoski-nimen saanut koski oli kalaisa, ja valtio vuokrasi sen kalastusoikeuksia kuuden vuoden jaksoissa. Viimeisin vuoteen 1906 päättyneen jakson vuokraaja oli Joensuun kaupungin pormestariksi vuonna 1902 tullut varatuomari William Wallenius. Wallenius oli kova kalamies ja perehtynyt kalankasvatukseenkin. Hän haki valtiolta lupaa saada perustaa Puntarikoskelle kalanviljelylaitoksen.

Vuonna 1907 lupa myönnettiin 25 vuodeksi. Laitoksella kasvatettiin lohen ja siian poikasia, ja siitä tulikin merkittävä toimija alallaan.

Puntarikoskesta tuli suosittu retkeilykohde. Koski alakanavineen oli myös tärkeä puun uittoväylä. Ja mikä merkitys vapaana kuohuvalla koskella tulikaan olemaan myöhemmin: huomattiin, että vesivoiman avulla saadaan tuotetuksi sähköä.

 

Joensuun kaupungilla Puntarikosken voimalaitoksen rakentaminen oli ensimmäisen kerran esillä 1908. Kaupunki oli rakentanut vuonna 1898 höyryvoimalla toimivan sähkölaitoksen, mutta se vei paljon puuta, eikä sitä pidetty enää järkevänä sähkön tuottamistapana.

Puntarikoski-hanke jäi vielä, kun Penttilässä olevan Oy Gustaf Cederberg & Co:n sahan kanssa päästiin sopimukseen sähkön ostosta. Myöhemmin osapuoleksi tulleen Repola Wood Ltd Oy:n kanssa sähkönostosopimuksia tehtiinkin vielä pitkään.

Puntarikosken vesivoimasta kiinnostui myös vuonna 1913 perustettu Outokumpu Oy:n kuparikaivos ja -tehdas. Se tarvitsi paljon sähköä, ja alkuun sielläkin sitä tuotettiin höyryvoimalla. Katseet käännettiin joko Puntarikoskelle tai Heinäveden Palokkiin. Puhjennut maailmansota kuitenkin hautasi nämä hankkeet. Outokummun väliaikaiseksi ratkaisuksi tuli maakunnassa toimivien sahojen sahausjätteet ja vuodesta 1934 alkaen Imatran Voimalta Varkauden kautta saatu sähkö.

 

Puntarikoski nousi Joensuussa taas esille vuonna 1928, kun yksi sopimuskausi Repolan Woodin kanssa oli päättymässä. Kaupunki jätti hakemuksen valtiolle saada Puntarikoski vuokralle voimalaitoksen rakentamiseksi.

Päätös saatiin kesällä 1930, mutta vuokraehdot ovat siksi kovat, että siitä päätettiin luopua toistaiseksi. Vuokraehdoissa entinen pormestari Walleniuskin kokeneena juristina osasi valvoa etunsa kalanviljelyslaitoksensa suhteen.

Joensuussa Puntarikosken rakentaminen tuli esille jälleen vuonna 1936, mutta niukimmalla mahdollisella äänestystuloksella 11 vastaan 10 puolesta valtuusto päätti hylätä sen. Sähkön ostoa Repola Woodilta jatkettiin edelleen. Vielä kertaalleen joulukuussa 1940 Joensuu otti esiin Puntarikosken vuokraamisen, mutta epävakaiden aikojen takia hanke sai jäädä jälleen. Voimalan rakentamisesta neuvoteltiin myös lähikuntien yhteishankkeenakin. Siitä ei syntynyt sitäkään vähää, kun sopimukseen ei päästy, millä osuuksilla kukin kunta olisi hankkeeseen osallistunut.

 

Puntarikoski virtasi edelleen vapaana. Asessori Walleniukselta kalanviljelylaitoksen ylläpito oli päättynyt vuoden 1932 loppuun, ja siitä lähtien sitä harjoitti valtio.

Vuonna 1945 maakuntaan perustettiin Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, joka kohta alkoi suunnitella Puntarikosken rakentamista. Hakemuksen kosken vuokraamisesta yhtiö jätti 1954, ja päätös siitä tuli vuoden kuluttua.

Rakennusluvan saaminen venyi aina lokakuuhun 1956 asti. Sen tultua työt käynnistyivät nopeasti ja laitos valmistui syksyyn 1958. Voimalaitoksen vihkiäisiä vietettiin 1.9.1958. Kosken partaalla toiminut kalanviljelylaitos sai väistyä.

1970-luvun puolivälissä Lehmon jakokunta nosti esille kysymyksen, kenelle Puntarikosken vesivoima oikein kuuluukaan. Neuvotteluja käytiin, ja lopulta jakokunta haastoi valtion ja PKS:n asiasta oikeuteen.

Kesäkuussa 1978 Liperin kihlakunnanoikeus katsoi vesivoiman kuuluvan jakokunnalle ja määräsi PKS:n valtiolle suorittamat vuokrat palautettavaksi jakokunnalle.

Valtio ei tyytynyt ratkaisuun ja vei asian hovioikeuteen, joka kuitenkin piti kihlakunnanoikeuden tuomion voimassa. Ja lopulta, kun valtio ei saanut KKO:lta muutoksenhakulupaa vuonna 1983, päätökseksi jäi, että Puntarinkosken vesivoima on Lehmon jakokunnan ja sille kuuluivat myös vesivoimasta valtiolle maksetut korvaukset.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä