Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Tapahtumat: Heavy Metal Knitting järjestetään Kauppatorilla heinäkuussa – torille yritetään kerätä 3 666 neulojaa

Vuonna 2019 Taitokorttelissa järjestetyn kilpailun finaalissa oli mukana suomalainen Satan Bulkagov. Myös tämän vuoden finaalissa nähdään suomalainen esiintyjä. Kuva: Joona Kotilainen Vuonna 2019 Taitokorttelissa järjestetyn kilpailun finaalissa oli mukana suomalainen Satan Bulkagov. Myös tämän vuoden finaalissa nähdään suomalainen esiintyjä. Kuva: Joona Kotilainen

Heavyneulonnan maailmanmestaruuskilpailut nähdään tänä kesänä ensimmäistä kertaa livenä sitten vuoden 2019, jolloin tapahtuma perustettiin. Tänä vuonna heavy metal -neulojat kokoontuvat Taitokorttelin sijasta Joensuun Kauppatorille perjantaina 8. heinäkuuta, jolloin torilavalla nähdään tunnin mittainen, finalistien esityksistä koostuva setti.

Kymmenen finalistia on jo valittu.

– Heavy Metal Knitting on käytännössä perustettu korona-aikana, mikä on tuonut omat haasteensa mutta antanut samalla myös aikaa kehittää tapahtumaa, kertoo tapahtumaa järjestävän WTF Productions Oy:n toimitusjohtaja Mari Karjalainen.

– Vaikka ensimmäisen vuoden intiimi tunnelma Taitokorttelissa oli mahtava, halusimme kasvattaa tapahtumaa, minkä vuoksi paikkaa piti vaihtaa.

Uudeksi tapahtumapaikaksi mietittiin Karjalaisen mukaan muun muassa Ilosaarta ja Sirkkalan puistoa, mutta sitten Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virta ehdotti tapahtumapaikaksi toria.

– Tori on kooltaan hyvä mutta myös haastava, koska sinne on oikeasti saatava paljon yleisöä paikalle. Päätimme kuitenkin, että tartumme haasteeseen, Karjalainen kertoo.

Virta on nyt yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Muut pääyhteistyökumppanit ovat Tovari Marketing Oy, Pohjois-Karjalan Martat ry sekä Karelia-ammattikorkeakoulun Smart Event Managers -hanke.

 

Järjestäjillä on jo suunnitelma yleisön keräämiseksi paikalle 8. heinäkuuta: ennen finaalin alkamista WTF Productions ja Pohjois-Karjalan Martat yrittävät saada torilla aikaan uuden maailmanennätyksen.

– Tavoitteenamme on saada maailman eniten neulojia samaan paikkaan samaan aikaan. Aiempi ennätys kulkee jossakin 3 000 henkilön paikkeilla, ja meidän tavoitteemme on saada nyt Joensuun torille 3 666 neulojaa. Maaginen luku 666 tulee tietysti sieltä heavy metal -kentältä, Mari Karjalainen kertoo.

– Osallistujien ei todellakaan tarvitse osata mitään erityistä, vaan riittää että osaa jollakin tasolla neuloa ja ottaa työnsä ja puikkonsa paikan päälle.

Karjalaisen mukaan tempauksen taustalla on ajatus käsityön merkityksestä ja yhdessä oppimisesta. Tempauksen juuret juontavat vuoden 2019 MM-kisoihin, jolloin Japanista saapuneen Giga Body Metal -ryhmän jäsenet uskoivat vasta Joensuussa, että osallistujien on todellakin osattava neuloa.

– He luulivat sitä vitsiksi! Heille meinasi tulla vähän hätä, mutta reippaina poikina he marssivat Marttakahvioon ja pyysivät saada opetusta neulomiseen. Sittenhän he voittivat koko kilpailun, Karjalainen nauraa.

Torille saapuu finaalipäivänä myös pohjoiskarjalaisia pientuottajia, jotta yleisö pääsee tutustumaan paikalliseen ruokaan, tuotteisiin ja palveluihin.

– Olemme saaneet tapahtuman taustalle mielestäni tosi kivasti yhteistä ajatusta siitä, mitä haluamme tapahtumalta ja mihin suuntaan tahdomme kehittää sitä.

 

Heavyneulonnan MM-kisat ovat jälleen herättäneet eniten mielenkiintoa ja huomiota maailmalla. Tämän vuoden kymmenen finalistia tulevat Yhdysvalloista, Japanista, Ruotsista, Iso-Britanniasta, Saksasta ja Mari Karjalaisen mukaan yllättäen myös Suomesta.

– Oli iloinen yllätys saada suomalainen esiintyjä finalistien joukkoon, koska Suomea on vuosittain edustanut tosi pieni osa hakijoista.

Finalistit valittiin saapuneista videoista ensisijaisesti sen mukaan, miten ”heavyneulojuus” huokuu videosta.

– Se oli ykkösprioriteettimme – tekijän asenne ja luovuus. Meille lähetettiin ihan mielettömiä videoita, joita katsellessa leuka suorastaan loksahti auki, Karjalainen toteaa.

Ennakkovideot tehtiin Paleslothin Distorted-kappaleen tahtiin, mutta Karjalaisen mukaan Palesloth ei pääse suunnitelmista poiketen paikalle finaaliin.

– Se oli meille iso harmi. Etsimme parhaillamme uutta pohjoiskarjalaista metallibändiä finaaliin, eli elävää musiikkia on kyllä tulossa.

 

Tämän vuoden tapahtuma striimataan Youtuben kautta maailmalle, minkä lisäksi tapahtumaan haetaan uudenlaista vuorovaikutuksellisuutta.

– Jos maailmalta ei voi tulla tänne, niin me aiomme mennä maailmalle ikään kuin euroviisu-tyyliin. Meillä on tapahtumassa juontaja, joka tekee nostoja katsojien kommenteista ja kysymyksistä ja vastaa niihin livelähetyksessä, minkä lisäksi näytämme myös livekuvaa yleisöstä.

Karjalaisen mukaan viime vuonna Ilomantsin Parppeinvaaralla järjestetty online-tapahtuma oli menestys – ja yllätys – kansainvälisten katselijoiden osalta.

– Kun lähetys starttasi, meille alkoi tulla viestejä, että täällä Kanada, täällä Japani ja täällä Etelä-Afrikka. Se oli ihan mieletöntä, ja haluamme tuoda sen fiiliksen näkyvämmin esille tämän vuoden tapahtumassa.

 

Mari Karjalaisen mukaan katsojia odotetaan runsain mitoin ainakin Joensuun seudulta ja kenties muualta Suomesta, mutta kansainvälisten livekatsojien tilanne on epävarma.

– Siitä en osaa sanoa. Sen verran tiedän, että meille on tulossa kansainvälisiä vieraita, jotka ovat isoja tähtiä lajissaan. En kuitenkaan voi vielä paljastaa, keitä he ovat, Karjalainen myhäilee.

Onko heavyneulonnan MM-kisoista tulossa Joensuun uusi maailmanluokan tapahtuma?

– Se vähän riippuu, mitä maailmanluokan tapahtumalla tarkoitetaan, Karjalainen naurahtaa.

– Se on kuitenkin selvää, että tämä tapahtuma pitää vakiinnuttaa, ja siitä pitää alkaa muotoilla ikään kuin matkailupakettia. Haemme jo nyt tapahtumaan aivan uudenlaista elämyksellisyyttä ja vuorovaikutteisuutta, ja uskon, että meillä on vielä paljon mahdollisuuksia tämän tapahtuman suhteen.

 

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä