Joukkoliikenne: Ensimmäiset sähköbussit aloittivat liikennöinnin Joensuussa

Neljä Länsilinjat Oy:n Volvo-sähköbussia saapui tällä viikolla Joensuuhun ja aloitti liikennöintinsä. Loput yhdeksän bussia otetaan käyttöön kesän mittaan.
Uusien bussien myötä Joensuun joukkoliikenteestä poistuu 13 tilapäiskalustona hankittua vanhaa bussia, joilla Länsilinjat aloitti liikennöinnin Joensuussa viime kesänä. Tilapäiskalusto hankittiin sähköbussien valmistumisen ja latausjärjestelmän rakentamisen ajaksi.
– Uusien sähköbussien myötä Joensuun joukkoliikenteen toimintavarmuus ja ympäristöystävällisyys ottavat aimo askeleen eteenpäin. Kaiken lisäksi kolmentoista uuden sähköbussin myötä Joensuun kaupunkiliikenteestä tulee yksi Suomen sähköisimpiä, sanoo Länsilinjojen toimitusjohtaja Terhi Penttilä.
Joensuulaiset saivat tutustua maanantaina Kauppatorilla seisoneeseen bussiin, joka vetikin kaupunkilaisia puoleensa. Terhi Penttilän mukaan erityisesti bussien tekninen puoli herätti kaupunkilaisissa kiinnostusta.
Äkkiseltään bussit näyttävät aivan tavallisilta diesel-busseilta, mutta suurimman eron matkustaja huomaakin luultavasti vasta bussin ollessa käynnissä kyydin ollessa tasaista ja hiljaista.
Autot ovat mallia Volvo 7900E. Niissä on täysmatalalattia, ja istumapaikkoja on 42. Bussien akut sijaitsevat katolla, ja autot laitetaan lataukseen yön ajaksi. Sisätilat lämmitetään ja jäähdytetään ilmalämpöpumpuilla ja moottorit diesellämmittimillä. Kovilla pakkasilla lämmittämiseen käytetään sähkölämmitintä.
Busseilla voi liikennöidä kokonaisen päivän ilman lataamista, vaikkakin Terhi Penttilän mukaan myös päiväaikaiseen lataukseen on varauduttu.
Pisimmillään sähköbussien kulkemat reitit ovat Joensuussa Penttilän mukaan alle 300 kilometriä. Yhdellä latauksella kesäsäässä pystyisi kulkemaan noin 400 kilometriä.
– Kun mennään ääriolosuhteisiin, eli kun on todella kuuma tai todella kylmä, energiaa menee toki lämmittämiseen tai jäähdyttämiseen, mikä vaikuttaa toimintamatkaan, Penttilä sanoo.
Länsilinjojen kokonaisinvestoinnin arvo Joensuussa on noin seitsemän miljoonaa euroa. Summaan sisältyvät myös Länsilinjojen varikolle rakennuttamat latausjärjestelmä ja latauspisteet.
Joensuu on Länsilinjoille ensimmäinen kohde, jossa yhtiö liikennöi sähköbusseilla.
– On valtavan iso asia yritykselle päästä siihen aika harvalukuiseen joukkoon, joka operoi sähköbusseja Suomessa. Meillä on ollut valtava oppimismatka – olemme oppineet paljon niin autoista, lataamisesta, matematiikasta kuin autojen liikuttamisestakin, Terhi Penttilä sanoo.
Sähköbussien saapumisen jälkeen Joensuuhun jää ajoon seitsemän diesel-bussia. Vaikka sähköbussien hankintahinta on huomattavasti diesel-busseja korkeampi, tullaan energiakustannuksissa Penttilän mukaan roimasti alas päin.
– Näillä polttoaineen hinnoilla on varmasti ihan mukavaa päästä siirtymään sähköiseen liikenteeseen, Penttilä toteaa.
Länsilinjat kouluttaa Joensuussa 55 kuljettajaa bussien käyttöön.
– Sähköbussilla ajaminen on monelta osin hyvin samanlaista kuin minkä tahansa bussin ajaminen, mutta joitakin poikkeavuuksiakin on.
Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen mukaan liikenne on suurin haaste Joensuun hiilineutraaliustavoitteen toteutumisessa. Joensuun tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2025.
– Siihen ei ole enää paljoa aikaa. Liikenne on kovin haasteemme, koska Joensuu on iso mutta harvaan asuttu kaupunki; 20 000 asukasta asuu taajaman ulkopuolella. Oli erittäin positiivinen yllätys, että saimme johtoliikenteeseen sähköä näinkin nopeasti, Kari Karjalainen toteaa.
Sähköbussit edustavat uutta teknologiaa, joka minimoi ympäristö- ja meluhaitat. Karjalainen uskoo bussien meluttomuuden ja päästöttömyyden herättävän positiivista huomiota keskustassa asuvissa ja siellä liikkuvissa henkilöissä.
– Tulevaisuudessa meille on tulossa uusia pidemmän matkan alueita sähköbusseilla liikennöitäväksi, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkillä etäisyyksillä sähköbusseja pystyykään operoimaan. Toki täytyy muistaa, että latauspisteetkään eivät ole edullisia, Karjalainen sanoo.
Kommentoi