Julkaistu    |  Päivitetty 
Arto Piiroinen

Tapahtuma: Itärallin yleisöerikoiskoe kaasutellaan Mehtimäellä

Markus Hellström ja Tapio Järvi voittovauhdissa edellisessä F-Cupin osakilpailussa Raisiossa. Kuva: Timo HOnkala Markus Hellström ja Tapio Järvi voittovauhdissa edellisessä F-Cupin osakilpailussa Raisiossa. Kuva: Timo HOnkala

Vauhtia ja pärinää on tarjolla rallin ystäville jälleen ensi lauantaina, kun legendaarinen Itäralli tuo rallikaravaanin kaupunkiin. Ralli on tänä vuonna F-Cupin neljäs osakilpailu. Sarjan kärkikuljettajien lisäksi maakunnan omia ralliässiä starttaa runsain joukoin rallireitille.

Joensuun Urheiluautoilijoilla on tänä vuonna juhlavuosi, sillä seura täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi autourheilutarjontaa on runsaasti, ja myös Itäralliin on panostettu. Ralli tuodaan nyt lähelle katsojia, sillä viimeinen erikoiskoe ajetaan Mehtimäen urheilukeskuksen kulmilla.

– Rallin metsäerikoiskokeet ovat sitä perinteistä rallin huumaa, jota on nytkin tarjolla. Kuitenkin osa katsojista haluaa tulla vaikka polkupyörällä tai kävellen katsomaan kisaa. Nyt se on mahdollista, ja lisäksi katsojilla on vapaa pääsy, kertoo kilpailun johtaja Mika Väänänen.

 

Näin lähellä keskustaa ei ole kesäaikaan ajettu rallia vuoden 2003 jälkeen, jolloin päätöserikoiskoe ajettiin Raatekankaalla. Sitä ennen 1960-luvulla ralliautoja nähtiin raviradalla.

– Kiitos tästä kuuluu tietysti Joensuun kaupungin suuntaan, jossa oltiin myönteisiä meidän ajatukselle. Samoin pesäpalloseura JoMan kanssa pääsimme sopimukseen kotiottelun ja rallin aikataulusta, lisää Väänänen.

Itäralli on erittäin tunnettu ja perinteinen kilpailu ralliharrastajien keskuudessa. Pohjois-Karjalan upeat rallitiet tekevät kilpailusta mieleenpainuvan ja sykähdyttävän. Ensimmäinen ralli ajettiin vuonna 1963, ja nyt on vuorossa 41. Itäralli.

– Kyllä kuljettajat odottavat mielenkiinnolla tulevaa kilpailua. Tiedossa on aina haasteellinen reitti, jossa otetaan miehistä ja autoista mittaa. F-cupin kuljettajien räväkät ajolinjat ovat myös rallikatsojien mieleen, kertoo sarjan tiedottaja Jorma Mikkola.

 

F-cupissa kilpaillaan kuudessa eri luokassa. Nuottiluokassa kärkipaikkaa pitää tällä hetkellä Teiskon UA:n Peetu Patajoki Opelilla. BMW-kuljettajat Jämsän Joonas Lindroos ja edellisen osakilpailun voittanut Salon Markus Hellström ovat seuraavina. Yleisen luokan kärjessä ajaa Kristian Kärpänen Mäntsälän MK:sta.

Maakunnan kuljettajista 2-vetoisissa kovaa vauhtia odotetaan Joensuun UA:n Joni Toivaselta ja Keski-Karjalan UA:n Joni Korhoselta. 4-vetoluokassa kärkikahinoissa ovat varmasti K-KUA:n vetomies Vesa Hirvonen ja JoeUA:n Jonne Merenniemi.

Kilpailuun starttaa 135 autokuntaa. Lähtö tapahtuu Joensuun torilta kello 12. Viiden erikoiskokeen jälkeen tullaan Mehtimäen viimeiselle yleisöerikoiskokeelle kello 18 alkaen.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä