Outokumpu: Marraskuussa järjestetään kolmipäiväinen Kummun soitto 2.0
Trumpetistit Jouko Hirvonen ja Mika Hirvonen, isä ja poika, kajauttivat kesäiltaan tämän vuoden festivaalin viimeisen iltasoiton
Sää ei tänä vuonna suosinut Kummun soitto -festivaalia, mutta kun viimeisen iltasoiton aika koitti, pilvet väistyivät ja aurinko hymyili kahdelle trumpetistille, festivaalin taiteelliselle johtajalle Mika Hirvoselle ja hänen isälleen Jouko Hirvoselle.
– Aivan älyttömän hieno juttu, Mika Hirvonen ihasteli perjantai-iltana ennen yhdeksää katsoessaan Outokummun vanhan kaivoksen tornista maisemaa, josta sade oli väistynyt.
Sitten kajahti tämän vuoden festivaalin viimeinen iltasoitto, ensin kansanlaulu Kotimaani ompi Suomi ja lopuksi fanfaari varuskuntienkin iltasoittona kuullusta Karjalan jääkärien marssista.
Kummun soitto on outokumpulainen puhallinmusiikkifestivaali, jonka paikaksi näyttää vakiintuvan juhannusviikkoa edeltävä viikko maanantaista perjantaihin.
Kyse on paikallisesta voimannäytteestä: konsertit saadaan aikaan outokumpulaisista puhallinorkestereista ja orkesterikouluista. Tänä vuonna vain festivaalia koetteli sään lisäksi myös sairastelut, jotka iskivät niin myöhään, että korvaavaa kokoonpanoa ei ehditty hankkia.
– Big bandin ja Soitinyhtye Metson konsertit jäivät pitämättä, mutta käänsimme sen voitoksi. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna tulee Kummun soitto 2.0 -festivaali, jolle siirsimme nämä kaksi konserttia. Sitten kun tulee vielä orkesterikoulun kirkkokonsertti, saamme sinne kolmen päivän festivaalin, Hirvonen kertoo.
Kummun soiton erikoisuus oli aluksi jokaisena festivaali-iltana kello 21 vanhan kaivoksen tornista kajahtanut iltasoitto, joka on nyt saanut seurakseen myös päiväsoiton kello 12.
– Mukavaa on ollut katsoa, kun tuonne talojen pihoille on kertynyt ihmisiä kuuntelemaan, Hirvonen viittasi alhaalla näkyvään talorykelmään ennen viimeistä soittoa.
Kuinka pitkälle soitto sitten kantaa?
– Riippuu säästä. Nyt kun on tämmöinen tyyni sää, se saattaa kuulua aika laajallekin, mutta eilen esimerkiksi kun tuuli, ääni kantaa jonnekin, minne se nyt kantaisi... Viinijärvelle. En tiedä, mutta säästä ja tuulesta se tosiaan paljon riippuu.
Poika-Hirvonen sanoo, että autolla kun ajaa ylös tornille, kavuttavaa aivan ylös riittää 130 portaan verran.
– Meikäläinenkin jaksaa kavuta tänne, isä Jouko huomauttaa.
– Onhan täältä kiva katsella maailmoja, ja jännä täältä on soittaa. Tuntuu se ääni kantavanki, kun kuuntelen soittoa silloin, kun en ole itse täällä.
Perinteen juuret ovat Mika Hirvosen kouluajoissa.
– En muista, olinko silloin yläasteella, mutta minulla oli idea työllistää itseni kesätyönomaisesti niin, että olisin kiivennyt tänne soittamaan aina jonkun kansanlaulun, Mika Hirvonen muistelee.
– Tein hienon laskelmankin, mutta ilmeisesti se oli silloin liian kallis, olikohan se nyt viisi vai kymmenen markkaa, minkä yhdelle soitolle määrittelin, kun se ei mennyt läpi. Sitten kun perustettiin Kummun soitto, ajattelin, että nyt se ei ole rahasta kiinni, kun ilmaiseksi tekee.
Kommentoi