Julkaistu    |  Päivitetty 

Kutsunnat alkoivat tiistaina Pohjois-Karjalassa

Asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat Pohjois-Karjalassa alkoivat tiistaina 16. elokuuta. Tämän vuoden kutsunnat koskevat pääosin vuonna 2004 syntynyttä ikäluokkaa. Yhteensä heitä on 882 henkilöä. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään 18 kappaletta 13 paikkakunnalla. Kutsunnat päättyvät 15. joulukuuta.

Kutsunnanalaisia ovat kaikki miespuoliset Suomen kansalaiset, jotka täyttävät tänä vuonna 18 vuotta. Kutsunnanalaisia ovat myös ne 19–29-vuotiaat, jotka eivät ole aikaisemmin kutsuntavelvollisuuttaan hoitaneet tai jotka on määrätty aikaisempien vuosien kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi. Kaikki Maavoimien 12 aluetoimistoa toteuttavat omien kutsuntakuulutustensa mukaiset kutsuntatilaisuudet. Kutsunnoissa määritetään kutsunnanalaisten palveluskelpoisuus sekä päätetään palveluksesta.

Kutsunnanalaisten on mahdollista päästä palvelukseen kutsuntoja seuraavien kolmen vuoden, eli vuosien 2023, 2024 ja 2025 tammikuun tai heinäkuun saapumiseriin.

Palvelusajan pituus ja tehtävä, johon asevelvollinen koulutetaan, päätetään vasta joukko-osastossa, ei kutsunnoissa. Varusmiespalveluksen voi suorittaa myös erikoisjoukoissa tai -aloilla. Niihin ei määrätä suoraan kutsunnoista, vaan jokaisen on hakeuduttava niihin itse. Lisätietoa hakeutumisesta, pääsyvaatimuksista ja -kokeista annetaan kutsunnoissa sekä Puolustusvoimien verkkosivuilla.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä