Urheilu: 19-vuotias Nea Ahokas vaihtoi taitoluistelun hevosvoimiin ja on nykyään menestynyt poniraviohjastaja

Pian 19-vuotias Ahokas on hevosharrastajaperheen kasvatti, joka innostui poneista omien sanojensa mukaan varsin myöhään.

– Olin hoitanut äitini Paula Kansasen hevosia ja kulkenut lapsesta saakka raveissa mukana, mutta keskityin itse nuorempana tiiviisti taitoluisteluun, joka vei paljon aikaa. Treenejä oli 3–4 kertaa viikossa, ja niiden perässä piti ajaa Savonlinnaan ja Kiteelle.

– Kun sitten innostuin poniravitouhusta, piti tehdä valinta; kaikkeen ei aika riittänyt. Viimeiset viisi vuotta olen keskittynyt poneihin täysillä.

Nea Ahokas valmentaa kolmea raviponia, joista kaksi on hänen omiaan. Kumlaby Mandelblom on rodultaan gotlanninrussponi, joka on kooltaan pykälää isompi kuin shetlanninponit. Pienillä shetlanninponeilla saavat raveissa ajaa kilpaa 10–18-vuotiaat lapset ja nuoret, kun taas russponeja saavat raveissa ohjastaa aikuisetkin.

– Ensimmäinen kilpaponini oli shetlanninponi. Etsimme isompaa ponia aika pitkään; ravikäyttöön sopivia russponeja ei ole mitenkään paljon myytävänä. Tämä Kumlaby Mandelblom löytyi meille vähän sattuman kautta, kun olimme jo lähdössä ostamaan ponia Ruotsista, Nea Ahokas kertoo.

Kolme vuotta jatkunut yhteinen taival on ollut varsin vaihteleva, vaikka menestystä onkin tullut. Viime vuonna valjakko nappasi kakkossijan ruhtinatarkisassa, mutta tänä vuonna Nea Ahokas ei lähtenyt lainkaan voitonvarmana viivalle.

– Tamma ei ole ollut tänä kesänä lainkaan parhaimmillaan. Ensimmäisessä osalähdössä lauantaina se oli vielä hiukan liiankin rauhallinen, mutta kiri kuitenkin kolmanneksi. Teimme sunnuntain päätösmatkalle varustemuutoksia, ja tamma olikin tosi paljon pirteämpi heti startista asti.

– Olimme avausmatkan jälkeen johtavaa ponia perässä 3,7 sekuntia, ja ajattelin koko matkan, että kakkossijaan meillä on hyvät mahdollisuudet. Oli kyllä mahtava yllätys, kun saimmekin kirittyä takamatkan kiinni ja voitimme ruhtinatar-tittelin!

Nea Ahokas harrastaa hevosia perheensä kanssa ahkerasti. Kolmen ponin lisäksi tallissa asuu viisi hevosta, joista kahta äiti ja tytär valmentavat yhdessä.

– Hevoset ja ponit vievät tosi paljon aikaa. Välillä tuntuu, että ei paljon muuta ehdi ajatellakaan, kun näitä treenataan ja hoidetaan, Nea Ahokas naurahtaa.

– Poneja ajan 2–3 kertaa viikossa. Lenkit ovat varsin vaihtelevia; ponien kanssa kaikki pitää tehdä vähän ovelammin kuin hevosten. Nämä osaavat olla aika omapäisiä, ja toki kaikki ovat erilaisia yksilöitä. Toiset ovat luonnostaan innokkaita ja niillä on kova kilpailuvietti, toiset rauhallisempia.

Tuore ruhtinatar Kumlaby Mandelblom on luonteeltaan tämän välimaastosta:

– Kotona se on tosi leppoisa kaveri, jota voi halailla ja tehdä melkein mitä vain. Mutta radalla se syttyy ja osaa olla aika tulinenkin tapaus.

Ruhtinatarkisan lisäksi Nea Ahokkaalla on muutenkin jännittävät viikot meneillään. Elokuun lopussa alkoi uusi elämänvaihe opintojen myötä.

– Opiskelen Lappeenrannan ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi. Suoritan opintoja monimuoto-opintoina, joita onneksi voin tehdä paljon etänä, eikä tarvitse Lappeenrannassa käydä kovin usein.

Ponit ja hevoset asustavat kotipihassa Kesälahdella, aivan Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakuntarajan tuntumassa.

– Kävin peruskoulun ja lukion Parikkalassa, koska sinne on lyhyin matka.

– Opiskelu vie toki sekin nyt oman aikansa, mutta kyllä minulla varmasti aina on poneille ja hevosille elämässäni aikaa. Eihän tässä ilmankaan enää osaisi elää, kun näiden kanssa on niin tiiviisti ollut aina.

Mikä sitten on parasta poniraviurheilussa?

– Varmaan se on sellainen oman työn tulosten näkeminen ja vastoinkäymisten voittaminen. Näiden omien ponienkin kanssa on ollut monenlaisia haasteita, ja kun sitten poni suorittaa hienosti ja vaikka voittaa jonkin tällaisen ison lähdön, niin ei sitä onnistumisen iloa oikein voi sanoiksi pukeakaan.

– Raviurheilu on ylipäätään tosi isojen tunteiden laji: on jännitystä, odotuksia, pettymyksiä ja voitonriemua. Sellaista tunneskaalaa on vaikea edes kuvailla ihmiselle, joka ei lajia tunne.

Nea Ahokkaan mukaan poniravitouhussa myös yhteishenki on vahva.

– Vaikka periaatteessa kilpaillaan keskenään, niin kaikki ollaan kuitenkin yhdessä tekemässä. Toisia tsempataan ja eletään mukana ilot ja surut. Se on oikeasti merkittävä asia. Ja toki tärkeintä minulle ovat ponit. Ne vaan on niin rakkaita!