Kun kerran kysyitte

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että hädässä olevaa tulee auttaa. Aina. Olipa hän kotoisin sitten Lieksasta tai Syyriasta. Saarijärven Paavo sopii roolimalliksi tässä asiassa.

On varmasti totta, että maamme rajoille saapuvassa pakolaisvirrassa on niitäkin, joiden motiivit maahan pääsemiseksi ovat kyseenalaiset, eivätkä perustu todelliseen hätään tai avuntarpeeseen. Nämä veijarit on kyettävä erottelemaan pois porukasta, ilman muuta.

Minun kompetenssini ei kuitenkaan millään muotoa riitä tekemään tuota erottelua täältä kotisohvalta käsin. Tietoni asiasta ovat enemmän kuin vajavaiset. Minulla ei esimerkiksi ole hajuakaan siitä, minkä verran väärin perustein maahan pyrkiviä tuossa joukossa on.

Katsonkin veroja maksavana ja äänioikeuttani käyttävänä kansalaisena oikeudekseni sälyttää vastuun tehtävää varten valituille viranomaisille. Ja luottaa siihen, että he tekevät työnsä niin kuin siitä on lakeihin ja pykäliin kirjoitettu.

Jos jossain tapahtuu virheitä (ainahan ihmisille niitä sattuu), ne on tietenkin korjattava. Mutta sekään ei onnistu kiviä tai ilotulitteita heittelemällä. Tai räyhäämällä sosiaalisessa mediassa. Retoriikka siellä on muuttunut yhä kärkevämmäksi, molemmissa ääripäissä.

Kansalaisaktivismia puolustan, ja sananvapautta.

Lainsäätäjät ja viranomaiset osaavat kyllä mennä joskus huolellakin metsään linjauksissaan, ja meidän on hyvä olla hereillä.

Systeemissämme on mekanisminsa myös näihin tilanteisiin. Aina ne eivät toimi yksilön tai jonkin kansanosan kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta toisaalta parempaakaan konstia ei taida olla tarjolla. Jos jollain on, ei muuta kuin pamflettia vääntämään ja tavoitteeksi Arkadianmäki.

Parempi konsti se on kuin vaikkapa ministerin ikkunoiden säpäleiksi kilautteleminen.

Avun tarvitsijat tulkoot kaikin käytettävissä olevin mokomin autetuiksi ja huijareille toivotan hatkat. Mutta käytännön vastuun tilanteen selvittelystä sysään ilomielin päättäjille, lainsäätäjille ja viranomaisille.

Pääsääntöisesti minulla on tarpeeksi tekemistä siinä, että saan nämä perhanan kolumnit ja muut lehtijuttuni kokoon määräajassa.

Asiat eivät ole mustavalkoisia, koskaan. Ihminen vain taitaa olla rakennettu niin, että hän mielellään näkee ne sellaisina. Se vain auttaa pääkoppaa rauhoittumaan, kun jäsentää ympäröivän todellisuutensa tiukkoihin karsinoihin.

Syntyy hallinnan tunne, joka on tietenkin pelkkää harhaa.

Todellisuudessa me voimme hallita vain sitä, miten itse toimimme ja ajattelemme – miten asennoidumme asioihin.

Lähdetään siitä liikkeelle.