Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Runoilija: Kun työpaikka ja asunto lähtivät alta ja tuli ero, piti mökki Ala-Paukkajan rannalla Tapani Tavin kasassa

Syökää ihmiset kotimaista kalaa, kannustaa Ala-Paukkajan kalastaja. Syökää ihmiset kotimaista kalaa, kannustaa Ala-Paukkajan kalastaja.

Runoilija Tapani Tavi on käynyt kalassa ja esittelee jo pilkottua saalistaan: siikaa antoi Ala-Paukkaja.

– Juodaanko kahvit tässä, mies kysyy.

Totta kai juodaan. Lokakuisessa sunnuntaissa on vielä sen verran lämpöä, että tarkenee. Sitä paitsi ulkoilmassa kahvin tuoksu hyväilee sieraimia aivan eri tavalla kuin sisätiloissa.

Mies itse perheineen asuu nykyään Kittilässä, mutta suvun hallussa vuodesta 1975 saakka ollut mökki on yhä tukikohtana Enossa.

– Kolme kertaa vuoteen yritetään käydä. Kesän alussa ollaan aukaisemassa paikkaa ja laskemassa laituria järveen, ja heinäkuussa vietetään lomaa, Tavi kertoo.

Nyt ollaan syyskäynnillä, johon liittyy uusimman kirjan julkistaminen ja esiintyminen Enon kirjastossa.

 

Mitä mökki Ala-Paukkajan rannalla merkitsee miehelle, joka Enosta lähdettyään on ottanut oman paikkansa kittiläläisessä kulttuurielämässä?

– Kyllä tämä oli kiinnekohta elämän kriittisinä aikoina. Olin töissä liha-alalla, ja sitten lähti työpaikka ja tuli ero ja asuntokin lähti, Tavi vastaa.

– Tämä mökki piti kasassa. Kissan kanssa kalastettiin täällä ja kilpailtiin, kumpi saa syödä ne kalat.

Tavi kertoo, että olihan hänellä asunto Noljakassa, mutta mökillä hän asui talvellakin. Jonkun kyydissä hän tuli tien varteen ja käveli lumen yli.

 

Tarina alkaa Savonlinnasta, jossa Tapani syntyi.

– Oltiin laivurisukua 1800-luvulta lähtien, ja isäukkokin oli laivuri, kunnes joutui nelinelosena vaihtamaan terveyden takia piirityönjohtajan paikalle Uimaharjuun. Isä tuli tänne pari vuotta aikaisemmin, ja muu perhe tuli perässä 1974, jolloin minä olin 11-vuotias.

Tapani oli aloittanut Savonlinnassa keskikoulun, ja kun hän tuli Uimaharjuun, Pohjois-Karjalassa oli jo siirrytty peruskouluun.

– Vitosluokkaa en käynyt koskaan. Ensin olin neljä luokkaa kansakoulussa, sitten menin taas ykkösluokalle ja kävin keskikoulua neljä luokkaa, ja tänne kun tulin, menin suoraan kutosluokalle, Tavi kertaa suomalaisen koulujärjestelmän historiaa ja muutosta.

 

Uimaharjua Tavi kehuu. Siellä oli muutamia tyyppejä, jotka yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta pitivät huolta nuoresta, joka yritti innostua kulttuurista.

– Koulussa sai innostavaa kulttuuripuolen opetusta ja missäpä muualla kuin äidinkielen tunnilla. Opettaja Martti Orkoniva jaksoi lukea meikäläisenkin tekstejä, vaikka olin vain keskitason oppilas, Tavi muistelee.

– Sitten siellä alkoi rokkihommakin. Mielosen talossa oli kauppa, jossa myytiin rock-lehtiä. Kirjastonhoitajakin paneutui työhönsä antaumuksella.

Tavin mukaan Uimaharjussa ei murrettu nuorten uskoa omaan tekemiseen. Päinvastoin, siellä sai rohkeutta, joka kantoi, kun oli aika siirtyä eteenpäin.

– Maailmalle on lähtenyt Uimaharjusta monta rohkeaa, jotka uskoo omaan juttuunsa vieraissakin pöydissä niin, että saakeli soikoon, pistäkää paremmaksi jos uskallatte.

 

Tavin tie vei aluksi kauppaoppilaitokseen Lieksaan ja jossakin vaiheessa töihin Joensuuhun. Leipä irtosi teurastamolta ja kiinnostus omaan kirjoittamiseen kasvoi.

– Joensuussa tapasin ammattikirjailijoita ja imin heidän tapaansa elää kirjoittamalla. Työttömänä ollessa oli aikaa istua Jokelassa kaikenlaisten kirjailijoiden kanssa ja seurata heidän tekemisiään, Tavi muistelee.

Omimmaksi ilmaisumuodoksi kehittyi runous.

– Kirjoittaessa ei tiedä, kuinka totta kirjoittaa, ja se riipii sielua koko ajan, Tavi tunnustaa.

– Siinä on aina semmoinen taiteilu, että mikä on totta ja mikä ei ole, ja kuinka paljon runohahmoon laittaa omaa elämää ja miten siihen yhdistelee muiden elämiä. Runo on siinä mielessä paras ja ainoa, mitä minä osaan. Siihen voi laittaa mukaan outoakin, joka taistelee totuuden kanssa.

 

Joensuun jälkeen vierähti pari vuotta Helsingissä, kunnes perheen oli aika palata Pohjois-Karjalaan, tällä kertaa Enoon ja Louhiojalle. Louhitalolla kun asuttiin, oli luontevaa olla mukana myös Louhiteatterissa.

Omia runokirjoja syntyi puolentoista vuoden välein. Tavi veti kirjoittajaryhmiä ja järjesti tapahtumia. Sitten oli aika vaihtaa maisemaa, kun vaimolle ei löytynyt omasta maakunnasta koulutusta vastaavaa työtä.

Kittilästä löytyi. Mies hyödynsi Uimaharjussa opittua uskoa omaan tekemiseen, kun oma paikka piti ottaa uudessa ympäristössä.

– Mie tein keikkaa. Kävin esiintymässä kylätapahtumissa ja hyppäsin kirjastoauton kyytiin, kuljin koko 800 kilometriä eri kirjastoautoreittejä ja luin ihmisille runoja. Sitten ne katsoi, että pakkohan tuolle on antaa tilaa, kun se meinaa olla täällä tosissaan.

 

Tavilla on Runohuoneensa keskellä Kittilän kylää – miehen omien sanojen mukaan paremmalla paikalla kuin kirkko: supermarketin, apteekin ja viinakaupan välissä vastapäätä R-kioskia.

Runohuoneen isäntä pitää kirjoituskursseja, järjestää tapahtumia ja on päätoimittajana kahdessa kulttuurilehdessä, Lapin kirjallisuusseuran Lapillisessa sekä uudessa tulokkaassa, Kittilän kunnan tukemassa Staalossa.

– Kuolleethan meillä siellä kummittelee koko ajan, Kalervo Palsa, Reidar Särestöniemi ja Einari Junttila, joka oli jo saksalaismiehityksen aikaan kuuluisa maisemamaalari. Mie yritän taistella sen puolesta, että ne huomaisivat, että on meillä tälläkin hetkellä hyviä kuvataiteilijoita.

 

Kahden kulttuurilehden tekeminen vaikutti siihen, että tänä syksynä ilmestynyt kirja on Kirjokannen kustantama kokoomateos Terveisin Tapan, johon on koottu runoja Tavin itsensä kustantamista aiemmista kirjoista.

– Olen aina vastustanut ajatusta, että mässäilisin Greatest Hits -tyyliin sillä, mitä olen aikaisemmin tehnyt. Nytkin oli tarkoitus tehdä uusi kirja, mutta kulttuurilehtien tekemiseen meni aikaa niin, että sovittiin Virratvuoren Jussin kanssa, että laitetaan nyt kirja kirjalta jonoon runoja, joissa sävy säilyy koko ajan ja kertoja vanhenee.

Seuraavan kirjan julkaisija on taas miehen oma Runohuone.

– Meinasin, että olisi hienoa julkaista kerrankin kirja ensimmäisenä ensimmäistä. Seuraava kirja tulee 2023, ja siitä taas puolentoista vuoden välein.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä