Uskaltaisinko

Se on vähän semmoinen Voi Mikä Ihana Ilta -juttu: lämpimässä, lempeässä suvessa kansa taivaltaa pitkin rantaa, ihmisiä istuu puistossa, jostain kantautuu musiikkia. Voi tapahtua ihan mitä vaan.

Mutta eihän semmoista voi enää juttua tehdä. Pääkuvaksi pitäisi napata otos kesäillasta nauttivasta ihmisjoukosta, mutta aina löytyy joukosta joku, joka ei tykkää kameroista ja niiden käyttäjistä.

Aggressioonhan se saattaisi päättyä.

Nautitaan siis kesäillasta ilman töitä ja tyydytään nappaamaan selfieitä itsestä ja omista kavereista ja otetaan täysi ilo irti siitä, mitä joki ja sen kaupunki ihmisineen voi tarjota.

Jokaviikkoiset laiturisalsat esimerkiksi ovat hieno ilmiö. Paikalliset jo osaavat niitä odottaa, vieraille ne tuovat iloisia yllätyksiä: ai täällä voi törmätä tuollaiseen! Musiikki ja tanssivat ihmiset saavat pysähtymään, istahtamaan ehkä nurmelle, tarttumaan kiinni hetkeen.

Pian tekee mieli mennä itsekin mukaan.

Ei kun kynnyksen yli vaan, kannustavat Karjalan Heilin haastattelemat Salsa del Este ry:n aktiivit Jarkko Ylöstalo ja Outi Horttanainen, mutta eihän se niin yksinkertaista ole.

Joillekin on iso kynnys mennä mukaan yhteiseen iloitteluun jo yökerhon lattialle, vaikka porukan rikkain kuinka kantaisi kavereilleen lautaskaupalla shotteja, ja selvin päin jos pitäisi asettaa oma kömpelyytensä ja vartalonsa alttiiksi arvostelulle, niin sehän vasta vaikeaa on.

Ei siellä kesäisessä illassa kukaan tietenkään arvostele, mutta jos itseään on tottunut kriittisesti peilistä katsomaan, on vaikeaa uskoa vakuutteluja, että ei kukaan sinun tarkkailemisesta ole kiinnostunut, kun rannan elämä tarjoaa kiinnostavampaakin tekemistä.

Onneksi on tapoja hälventää pikku hiljaa omia estoja ja saada lisää rohkeutta. Pimeähuonetanssi esimerkiksi on semmoinen juttu, josta tulin joskus ihmetelleeksi, että mitä järkeä semmoisessa oikein on.

– No se pimeys tietenkin, vastasi lajia harrastanut.

– Siellähän ei kukaan näe, miten tanssit. Voit aivan vapaasti keskittyä musiikkiin ja antaa kehosi tehdä, mitä se haluaa tehdä.

Kesäteatteri on toinen hyvä tapa, siellä kun et esiinny sinä itse, vaan kirjailijan kirjoittama hahmo, jonka roolin ohjaaja on sinulle antanut.

Omakohtaistakin kokemusta on salsaamisesta satojen ihmisten edessä, joskaan sitä ei nyt oikeaksi salsaamiseksi voinut sanoa, mutta siitähän Salsa del Esten ihmiset Heilin haastattelussa puhuivat: laiturilla saa aivan vapaasti liikkua oman koreografiansa mukaan.

Eikä siihen uskaltamiseen ole mitään pakkoa. Nautitaan nyt vain tulevanakin kesänä kukin mieltymystemme mukaan rannasta.