Kiitoksin Virran varrelta
Vielä tämän viikon ajan voit käydä Joensuun Virran kotisivuilla äänestämässä Vuoden 2022 kaupunkikeskustatekoa. Palkitsemisella yhdistys haluaa antaa tunnustusta Joensuun kaupunkikeskustan eteen tehdylle arvokkaalle ja merkitykselliselle työlle tekijöineen. Kyseessä on vuonna 2000 alkanut perinne, ja palkittavien lista tekoineen osoittaa, kuinka sitoutuneesti Joensuussa yhteistä kehittämistyötä tehdään yritysten, yhteisöjen ja kaupungin kanssa. Palkittuihin pääset myös tutustumaan tarkemmin Joensuun Virran kotisivuilla.
Tänä vuonna esiraati nosti äänestykseen kolme ehdokasta, jotka kaikki ovat kyllä kiitoksen ansainneet. Ensimmäinen ehdokkaista on keväällä Joensuun kaupungilta eläköitynyt viherrakennuttaja Hannu T. Holopainen. Hannun kädenjälki näkyy useassa kohtaa Joensuun kaupunkikeskustaa, niin puistoissa kuin kävelykadulla. Mutta erinomaisen työosaamisen lisäksi Hannu tulee pysymään ainakin minun muistoissani juuri sinä yhteistyökumppanina, joka oli aina mitä ystävällisin ja avulian asiassa kuin asiassa. Kiitos Hannu!
Myös meidän oma kaupunkilehti Karjalan Heili olisi jo keskustatekopalkintonsa ansainnut! Olen välillä hattu kädessä ihastellut, kuinka pienellä väellä mutta sitäkin kovemmalla ammattitaidolla Heilin toimitusta pyöritetään. Ilmainen ja laadukas kaupunkilehti on todella tärkeä viestin välittäjä ja markkinoinnin väline kaupunkikeskustan ihmisille, tapahtumille ja yrityksille. Heili on saanut useana vuonna valtakunnallisia palkintoja ja mainintoja laadustaan, olisiko meidän aika äänestää nyt Heili omaksi keskustateoksi?
Me Virralla pyrimme tekemään elämästä mielenkiintoisempaa tuottamalla ja mahdollistamalla tapahtumia ja elämyksellisyyttä Joensuun kaupunkikeskustaan. Yksi tärkeä onnistumisemme mittari on se, kuinka paljon onnistumme saamaan ihmisiä kaupunkikeskustaan. Kolmas äänestykseen nostettu ehdokas vuoden 2022 keskustatekoon on Kansainväliset suurmarkkinat, jotka toteuttaa Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus TMK, toimitusjohtaja Ari Kallaksen kipparoimana.
Suurmarkkinat ovat erinomainen keskustan vetovoimaa lisäävä tapahtuma. Vuonna 2022 se tapahtumana toi neljän päivän aikana yli 70 000 kävijää Joensuun kaupunkikeskustaan. Kiitos vaikuttavalle työlle ja tekijöille tapahtuman takana.
Omalta osaltani työ Joensuun kaupunkikeskustan eteen päättyy nyt toukokuun lopussa, jäädessäni sapattivapaalle. Vuodet Virran kipparina pitävät sisällään uskomattomia kohtaamisia, ikimuistoisia hetkiä ja myös monia huvittavia sattumia. Iloinen kiitos Virran jäsenistölle, keskustan ja Kauppatorin kauppiaille ja muille toimijoille. Hymyillään kun tavataan!
Kommentoi