Urheilu tarjoaa tunne-elämyksiä – olisipa jo marraskuu
Harvoin urheilua katsoessa on tunne, ettei melkein pysty katsomaan. Viikko sitten naisten seiväshypyn MM-finaalin aikaan tuntui siltä. Istumaan en pystynyt kuin hetkittäin.
Wilma Murto on antanut meille penkkiurheilijoille uskomattomia hetkiä ja teki sen taas. Euroopan mestaruus ja varsinkin viimeinen hyppy 485:stä mestaruuden jo ratkettua olivat käsittämättömiä tekoja, ja upea oli MM-pronssikin, vaikka moni toki toivoi ja odotti voittoa. Niin kuin Murto hänestä tehdyssä dokumentissa sanoo: parasta, mitä urheilussa voi saada, on mahdollisuus. Murto on kokenut urallaan paljon vaikeuksia mutta noussut niistä aina riman päälle. Kyse ei ole vain kisoista vaan koko tarinasta.
Jotenkin haljulta tuntui, että lopulta kulta jaettiin. Olisin mieluummin nähnyt kisan jatkuvan siihen asti, kunnes voittaja saadaan selville muutoin kuin sopimalla.
Budapestin MM-kisat tarjosivat taas valtavasti tunteita: jännitystä ja iloa, pettymystä ja ihmetystä. Nimenomaan monenlaiset tunteet ovat iso syy siihen, miksi urheilua seurataan, sanoo liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski Turun yliopistosta. Hänen mukaansa urheilu tarjoaa tunne-elämyksiä, joihin saa heittäytyä, eikä etukäteen voi tietää, millaisia tunteita on tulossa. Siksi urheilun seuraaminen on minun ja monen muun mielestä jännittävää ja kiehtovaa.
Urheilu on myös täynnä yllätyksiä – niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Kukapa olisi uskonut, että kahdesta lentävästä hollantilaisesta tuleekin saman illan aikana kaatuvia hollantilaisia.
Urheilu on viihdettä ja ajankulua, ja sen avulla voi ainakin hetkeksi unohtaa itsensä ja arjen. Se voi jopa toimia pakona arjesta, Koski sanoo. Samalla se hänen mukaansa tarjoaa mahdollisuuden sijaismenestymiseen – mutta tappioon ei tarvitse sitoutua. Se myös yhdistää ihmisiä ja tarjoaa puheenaiheita: alkuviikolla työpaikoilla ja lounaspöydissä on keskusteltu muun muassa joensuulaisesta pesäpallosta. Urheilun tarinoihin kuuluu myös ikäviä käänteitä.
Koski arvelee, että esimerkiksi jalkapallo-ottelun seuraaminen alusta loppuun on harvinaisempaa kuin ennen. Nykyisin on mahdollista poimia pelistä vain kohokohdat ja katsoa esimerkiksi vain maalit jälkikäteen. Sehän on sama kuin katsoisi pesäpallosta vain juoksut. Siinä menettäisi paljon pelin hengestä.
Penkkiurheilua pidetään usein passiivisena harrastuksena. Se voi olla sitäkin muttei läheskään aina ole, sillä tapahtumia on seurattava aktiivisesti.
Joskus päätin, että aina kun katson televisiota, kuntoilen esimerkiksi käsipainoilla. Pian tein poikkeuksen. Ei ampumahiihdon katsomista voi pilata kuntoilemalla, hienosta lajista on saatava nauttia rauhassa.
Harva pitää marraskuusta, mutta minä jo odotan sitä: ampumahiihdon maailmancupin alkuun on enää vain vähän alle kolme kuukautta.
Kommentoi