Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Tuo vaikea aihe nimeltä uskonto

Neuvottomaksi tuntee pieni ihminen itsensä uutisia seuratessaan. Uskonnot ja pyhät kirjat herättävät kuohuntaa, jossa kaikki reagoinnin vaihtoehdot tuntuvat vääriltä.

Sanojen ja käsitteiden liepeillä velloo intohimoja, jotka pahimmillaan yltyvät kiihkoiluksi. Uskonnonvapaus ja kaksi tapaa ymmärtää se: vapaus harrastaa uskontoa ja vapaus uskonnoista. Sananvapaus. Jumalanpilkka.

Semmoisten käsitteiden keskellä jää kovin helposti varjoon semmoinen käsite kuin toisen kunnioitus, yritys ymmärtää toista.

Yksi fanaatikko polttaa Ruotsissa koraaneja, vaikka hyvin tietää mitä siitä seuraa: toisen suunnan fanaatikot uhkaavat terroriteoilla.

Primitiivireaktio on, että polttajaa pitäisi vetää kuonoon, mutta se olisi paitsi väkivaltaa ja siten väärin, myös sananvapauden rajoittamista, joka olisi periksi antamista terrorismin uhalle.

Sitten on tämä kotimainen, fanatismia maltillisempi vastakkainasettelu kahden uskonnonvapauden tulkinnan välillä.

Yksi puhuu vahvasti uskostaan tilanteissa, joihin usko ei välttämättä kuulu ja joissa läsnä on ihmisiä, jotka eivät halua uskonasioita kuulla. Toinen taas on herkkä kaikelle hengellisyyteen viittaavalle ja antaa ymmärtää, että toistenkin on oltava julkisesti laulamatta Suvivirttä tai joululaulua, koska se loukkaa hänen vapauttaan olla erossa uskonnoista.

Näitä kun sitten puidaan sosiaalisessa mediassa, onkin helvetti äkkiä valloillaan.

Kolumnissa seuraa nyt värin tunnustaminen: kirjoittajalle itselleen kristinusko on tärkeä asia. Tekstiä siis on vapaus arvioida tuon tiedon varassa.

Väärin ei voi olla, jos kunta tekee yhteistyötä kristilliseksi tiedetyn yhdistyksen kanssa, jos yhdistyksen tekemä työ tunnustetaan laajasti arvokkaaksi ja jos toimintaan ei liity tuputtamista. Sekin vain, käsite tuputtaminen, saa niin monia tulkintoja, että orastava yritys ymmärtää toista uhkaa sortua.

Ei auta pienen ihmisen muu kuin hiljaisesti toivoa, että edes yrittäisimme ymmärtää toista – vaikkapa oivaltamalla, että Enkeli taivaan -laulun kuuleminen voi aktivoida ahdistavia muistoja ajasta, jolloin kuulijaa satutettiin uskonnon nimissä. Hyvä olisi myös oivaltaa, että kaikki hengellisen laulun laulajat eivät ole pahoja.

Joillekin se laulu antaa voimaa omaan elämään ja ehkä siivittää hyviin tekoihin myös lähimmäisen hyväksi.

Uskonnot ovat vahva voima, niin hyvässä kuin pahassa. Sivistystä on ymmärtää niiden merkitys yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla.

Kommentoi

Hae Heilistä