Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Toivanen

Myös minun ei on ei

Valitettavan moni naisista joutuu edelleen seksuaalisen häirinnän kohteeksi viikoittain. On täysin arkipäiväistä kuulla huuteluja kaduilla tai saada somessa kuvia, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Hyvin usein päädyn keskustelemaan aiheesta ystävieni kanssa, joista tähän mennessä valitettavasti jokainen on joutunut kohtamaan seksuaalista häirintää tai jopa väkivaltaa. Yhteiskuntamme on opettanut meille naisille ajatusmallin, että pojat on poikia ja meidän täytyy vain kestää se.

Yhteiskuntamme naisena on täysin ”normaalia” kulkea pimeällä ilman kuulokkeita pelon takia. On täysin ”normaalia” miettiä, mikä reitti on turvallisin kulkea pimeällä. Reitin pituudella tai taksimatkan loppusummalla ei ole mitään väliä, kunhan turvallisin vaihtoehto löytyy. On ”normaalia” pohtia, kuinka kovaa pystyy huutamaan hädän tullessa tai riittääkö sormien välistä törröttävä avain lyömäaseeksi.

Eikä ole puhettakaan siitä, että ystävysten tiet eroaisivat ilman, että jokaiselle on erikseen mainittu velvollisuudesta ilmoittaa, kun on turvallisesti kotona. Tähän me olemme kasvaneet, tähän meidän yhteiskuntamme on meidät opettanut, pelkoon ja pelon hyväksymiseen.

Nämä asiat voivat tuntua osasta absurdilta eivätkä ne ole kaikkien elämässä yhtä vahvasti näkyvissä, mutta ongelma on silti todellinen.

Sosiaalisesti aktiivisessa elämässäni törmään valitettavan usein siihen, miten seksuaalisen häirinnän kriteereitä ei tiedosteta tai haluta tiedostaa. On hyvinkin yleistä, että ensimmäinen kontakti otetaan puristamalla perseestä, ottamalla lantiolta kiinni tai sanomalla ”haluun panna sua”. Sen lisäksi, että nämä eivät ole minkään käyttäytymismallin tai etiketin mukaisia toimintatapoja, rikkovat ne myös perustuslaissa määritettyjä henkilökohtaisen koskemattomuuden ja turvallisuuden pykäliä.

Siinä vaiheessa kun päätät antaa palautetta asiasta, saat yleensä ihmettelyä siitä, miten tiukkapipoinen olet, kuinka sulla on kilo hiekkaa paikassa, jonne se ei kuulu, tai kun et lähde leikkiin mukaan, oletkin pahimman luokan huora.

Ilta- ja yöelämäkulttuurissa on hyvin yleistä myös se, että minun sanomani ei ei ole aina sama kuin miehen sanoma ei. Lukemattomat kerrat olen joutunut turvautumaan miespuoliseen ystävääni tai portsariin, tai on joku täysin tuntematon mieskin saattanut tulla väliin ja sanoa täysin saman lauseen kuin minä, eli ”EI”. Noilla kerroilla se kuitenkin tehoaa paremmin kuin naisen suusta kuultuna.

Olisikin täysin kulttuuri- ja yhteiskuntarakenteidemme vastaista, jos naisen sanalla olisi yhtä iso merkitys oman kehonsa koskemattomuuden määrittämisessä kuin täysin ulkopuolisella mieshenkilöllä.

Jokaisella ihmisellä on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Älä siis kommentoi toisen kehoa tai kosketa ilman lupaa, sillä et voi koskaan tietää missä toisen henkilön rajat menee.

Kommentoi

Hae Heilistä