Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Hyvä ympärilläni

Istahdin äskettäin sattumalta lounaalle Joensuuhun viime vuonna asettuneen naisen kanssa. Kansainvälistä työtä tehnyt uraohjus oli houkuteltu palaamaan vanhoille kotiseuduilleen kiinnostavan työtehtävän perässä, mutta se ei ollut tärkeintä. Parasta nimittäin oli kaikki muukin. Taakse historiaan olivat jääneet päivittäinen kahden tunnin työmatka julkisilla läpi ruuhkan, ylihintaiset ja ahtaat neliöt, aina täpötäydet kuntosalit ja lenkkipolut.

Tilalle oli tullut tilava paritalo jokinäkymillä, 10 minuutin työmatka kävellen sekä runsaasti omaa aikaa ja tilaa – vaikka hän yhä tekee paljon pidempiä työpäiviä kuin moni muu meistä.

 

Kuuntelin pala kurkussa hänen entistä elämäänsä. Siis tuntitolkulla päivässä työmatkaan! Viikoittain lentoja Keski-Eurooppaan, jatkuvasti 14-tuntisia työpäiviä ja hotellikuolemia milloin missäkin kaupungissa.

Jossain vaiheessa taisin sanoakin, että saatan kuulostaa siltä, ettei oikein työnteko kiinnosta, mutta onneksi ei tarvitse elää noin.

Onneksi työmatkaan kuluu vartti, asuntolaina sellainen, ettei kylmä hiki nouse otsalle sitä ajatellessa ja että ruuhkaksi voi kutsua kuutta autoa liikenneympyrässä. Ja silti ympärillä on paljon kaikkea: ravintoloita, kahviloita, teatteria, elokuvia, näyttelyitä, museoita, urheilutapahtumia ja jumppasaleja. Unohtamatta hiihtolatuja ja uimarantoja! Lista on loputon.

 

Varmaan juuri tästä syystä olin suorastaan häkeltynyt, kun eräs helsinkiläinen kollega kysyi minulta viime keväänä, että ”miksi ihmeessä sinä olet jäänyt Joensuuhun?”. Teki mieli vastata, että juuri siksi, ettei se ole Helsinki.

Eikä pidä ymmärtää väärin: Helsinki on ihana kaupunki! Kaunis, iso ja yllättävä. Ainoa pieni miinus, että on mokoma heitetty niin kauas Joensuusta.

Aika pitkään luulin itsekin, että jokaisen uraorientoituneen ihmisen täytyy asua Helsingissä – tai edes Kirkkonummella.

Vuosikausia häpeilin sitä, että miksi en ole pysyvästi lähtenyt täältä susirajalta, vaan nimenomaan jäänyt tänne. Toisaalta Helsinkikin on melkoinen lilliputtikaupunki, kun kaukaa katsoo. Miksen saman tien hankkiutunut Berliiniin, Lontooseen tai New Yorkiin?

 

Onneksi aika auttaa aina kaikkeen, myös kotiseutujumitusahdistukseen. Eräänä päivänä sitä vain tajuaa, miten ihanaa onkaan asua paikkakunnalla, jossa juuret ovat tukevasti maassa. Jossa tuntee seudun historian ja ihmiset ainakin jotenkuten, eikä tarvitse kysyä jokaisen nimen kohdalla, että kukas se tämä onkaan.

Miten rentoa, kun kaikkialle hurauttaa suunnilleen 15 minuutissa. Ja että 300 000 eurolla saa talon lammen rannalta, ei kaksiota junaradan varrelta. Ja kun metsään ja luontoon pääsee vaikka torilta kymmenessä minuutissa. Ja kaikesta tästä huolimatta on kaupunkikulttuuria ja elämää: korkeakouluja, kirjastoja, korkeakulttuuria ja underground-menoja, porukoita ja ryhmiä, joihin laumautua.

Ehkä ennemmin tekisi mieli kysyä, miten kukaan haluaa asua jotenkin muuten.

Kommentoi

Hae Heilistä