Kolumni
Julkaistu 
Hanna-Mari Lappalainen

Sain pyörävarkaan kiinni

Pyöräni varastettiin, taas. Edellinen kolumnikin aiheesta taitaa olla parin vuoden takaa.


Eniten tällä kertaa tapahtuneessa varkaudessa kismitti se, että kerkesin olla pyörältäni poissa vain noin 45 minuuttia, kun se oli lähtenyt Koskikadun R-Kioskin edustalta kävelemään. Lisäksi olin juuri ehtinyt huollattaa pyörääni satasella.
Onni onnettomuudessa kuitenkin, taas: löysin pyöräni myynnistä tori.fi:stä ja jallitin varkaan – en kirjaimellisesti – yhdessä esimieheni Hanna Käyhkön kanssa. Koko tarinan voi lukea tämän lehden sivuilta 26–27.
Pyörävaras tunnusti pöllineensä satunnaisesti pyöriä jo nelisen vuotta. Minulle hän lähinnä ihmetteli, että miten olin rohjennut jättää pyöräni parkkiin Torikadulle. Hän kuitenkin luovutti pyörän minulle ihan mukisematta ja totesi vielä lopuksi, että onpa hyvä että löytyi. Mitäpä tuohon lisäämään.

Joensuun infrastruktuuri on rakennettu viime vuosina pyöräilyn kannalta erinomaiseksi, mistä olen ainakin itse ollut hyvin iloinen. Polkupyörä onkin rehellisesti sanottuna ruutukaavalla ja sen läheisyydessä asuville kaikista järkevin ja nopein kulkupeli. Tämä kuitenkin tekee kaupungista näemmä myös pyörävarkaan unelman, sillä esimerkiksi Joensuun Puskaradiossa Facebookissa tehdään päivittäin jopa useita ilmoituksia anastetuista polkupyöristä.
Eräältä ystävältäni on varastettu Rantakylästä peräti kolme polkupyörää. Viimeisimmän varkauden jälkeen hän päätti, että pyöräilyharrastus saa nyt jäädä. Ymmärrän varsin hyvin; jälleen kerran uuden pyörän ostaminen on kuin heittäisi rahaa kankkulan kaivoon.
Upouuden pyörän hankkiminen vaatii aina riittävän hyvän ja turvallisen säilytyspaikan. Käytetyn pyörän ostamiseen taas liittyy nykyisin aina se riski, että pyörä on varastettu joltakin.

Polkupyörävarkaudet kasvoivat poliisin tilastojen mukaan jyrkästi viime vuonna koko Suomessa, myös Joensuussa. Pyöriä vietiin koko maassa yhteensä 11 miljoonan euron edestä viime vuonna. Vaikuttaa siltä, että sama linja jatkuu edelleen.
Koronan vuoksi pyörille on edelleen paljon kysyntää, ja varastetuilla pyörillä yritetään tienata rahaa nettikirppiksillä. Varkauksilla rahoitetaan poliisin mukaan usein huumeidenkäyttöä, mihin puuttuminen on puolestaan laajempi yhteiskunnallinen ongelma.
Turhauttavinta asiassa onkin se, että sille ei tunnuta voivan tehdä mitään. Pyörät katoavat pihoilta ja lukituista varastoista (toisinaan jopa pyöräliikkeistä) samaa tahtia, eikä varkaita välttämättä saada koskaan kiinni.
Siviilinä pyörään voi toki hankkia mahdollisimman hyvän lukon ja GPS-paikantimen. Pyörien ostajat puolestaan voivat kantaa oman vastuunsa selvittelemällä mahdollisuuksien mukaan epäilyttävien myynti-ilmoitusten taustat. Poliisin mukaan tämäkin on tärkeää varkauksien kitkemisessä.
Ainakin tällä kertaa selvittely tuotti tulosta.

Kommentoi

Hae Heilistä