Sivistyksen kohotus

Ja tännehän eivät saa sudet tulla! Hirviä taasen pitää ampua, jotta ei tule kolareita.”

Niin, hirvethän niitä kolareita aiheuttavat…?

Länsimainen ihminen hahmottaa itsensä erilliseksi muusta luonnosta ja oikeutetuksi käyttämään sitä oman mielensä mukaan, vaikka ihmiskunnan hyvinvointi ja elämä ovat vastaansanomattoman riippuvaisia monimuotoisista ekosysteemeistä. Maailmassa saa mitä todennäköisimmin kärsiä, jos on muunlajinen eläin kuin ihminen. Tästä esimerkkinä toimii ennennäkemättömän kiivaana riehuva sukupuuttoaalto, jota erityisesti globaalin pohjoisen valtiot talouskasvuhoureissaan ja luonnonvaroja etelän mailta riipimällä aiheuttavat.

Koto-Suomessamme erityisesti sudet saavat tuta nahoissaan, kun ovatkin kehdanneet syntyä rakkaan kesykoiramme esi-isien edustajiksi. Samaan aikaan kun susia ja muita petoja pamautellaan päiviltä harrastusmielessä, ihmiset tuskailevat hirvikolareita, syötyjä kuusentaimia ja suuria peurakantoja.

Silmittömän susivihan kourissa tutisevat haulikonpamauttelijat kuvittelevat olevansa Suomenmaan säihkyviä sankareita. Yksiviivainen tuhoaminen on kuitenkin köyhän mielikuvituksen tuottama ratkaisu. Pitkänäköiset ratkaisut ovat jossain muualla kuin ansarautojen kalinassa ja turhaan valutetussa veressä.

Luonnolla olisi omasta takaa ratkaisu moneen pulmaan, jos ihminen ei hanakasti tuuppaisi kapuloita rattaisiin. Tämä todennettiin esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa, kun vuonna 1995 sinne saapui susia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Sudet palauttivat tasapainon ekosysteemiin.

Meillä länkkäreillä olisi paljon opittavaa myös maailman alkuperäiskansoilta, jotka varjelevat 80 prosentia maapallon biodiversiteetistä ja siten pitävät välillisesti huolta myös meidän peruselinehdoistamme. He osaavat elää kunnioittavasti rinnakkain muiden lajien kanssa.

On varsin ankeaa ja itsetuhoista elää uskossa ihmisen kaikkivoipaisuuteen ja oikeuteen raivata muita olentoja pois tieltä kun niin mieli tekee. Tällä tiellä jäämme paitsi muita eläimiä ja luontoa kohtaan suuntautuvasta yhteyden ja yhteisöllisyyden kokemuksesta, joka tekee elämästä ihmeellistä ja laadullisesti rikkaampaa.

Tänä päivänä suurinta sivistystä on ymmärrys riippuvaisuudestamme suhteessa muuhun luontoon sekä kyky asettaa omalle toiminnallemme elonkehän hyvinvointia kunnioittavat rajat. Kuka tahansa voi vaalia tätä sivistystä vaikkapa antamalla pihanurmensa rehevöityä pölyttäjiä silmällä pitäen, kohottamalla äänensä lähimetsien säilyttämisen puolesta sekä vaatimalla vallanpitäjiltä riittäviä ilmastotekoja.