Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Katri Hirvonen

Iloinen veronmaksaja

Iloinen veronmaksaja täällä kiittää teitä muita veronmaksajia saamastani hyödystä. Apteekkikuitin summa oli nelinumeroinen, minulle lääkesatsi maksoi kaksi ja puoli euroa. Hävetti maksaa niin vähän.

Lisäksi vietin pidennetyn viikonlopun täysihoidossa Tikkamäellä. Sviitti järvimaisemalla ja palvelu pelasi. Eteeni kannettiin aterioita, ja voinnistani ei jäänyt yksikään sydämenlyönti havaitsematta.

Kohtelu oli kylläkin piikittelevää, aamuin illoin nahkaani puhkottiin neuloilla. Se ei rentoutushoitona vedä vertoja kuppaukselle tai kuumakivihieronnalle, mutta silti lähetän sydämelliset kiitokset koko isolle joukolle hoitohenkilökuntaa, jotka hoiditte meitä pyjamassa lorvijoita.

Pääsin aitiopaikalta valvomaan verorahojen käyttöä. Kehotan aina opiskelijoitani tarkkailemaan, miten verorahoja käytetään: tekevätkö opettajat sitä työtä, josta heille maksetaan, vai kuluvatko tunnit johonkin tyhjänpäiväiseen kuten järjestyshäiriöiden hillitsemiseen tai teknisten härpäkkeiden kanssa taistelemiseen. Tikkamäellä ei näistä ollut huolta, mutta omasta työstänikin tutun ilmiön toivat myös hoitajat esille: työtä on enemmän kuin tekijöitä, ja että kaikenlainen asioiden kirjaaminen nielee aikaa ihmisen kohtaamiselta.

Ajankuluksi katsoin telkkaria ja luin. Kirjassa päähenkilön ystävä kiidätettiin verta valuvana amerikkalaiseen sairaalaan. Päähenkilö ryntäsi perässä, mutta ovella hoitaja pysäytti hänet tivaten, kuka hoidon maksaa. Ystävän onneksi päähenkilöllä oli luottoa ja tonneittain dollareita.

Televisiossa nuorimies ruoti vanhemmiltaan omaksumaansa suhtautumista rahaan, jota oli liian vähän ja joka kirvoitti isän kiroilemaan postilaatikosta tursuvan laskupinon edessä. Ihastuksen huokauksia ei omankaan postilaatikkoni ääressä kuulu.

Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että onhan laskuille jotain vastikettakin saatu. Joku joskus muistutti myös, että jos joutuu maksamaan veroja, se kertoo hyvää – on ollut tuloja.

Pohdimme usein opiskelijoiden kanssa yhteiskunnan palvelujen merkitystä. He puntaroivat, mitä palveluja voitaisiin vähentää ja mitkä pitäisi säilyttää.

Palvelujen olemassaolo vaatii veronmaksukyvyn lisäksi veronmaksuhalua. Monen maksuhalut ovat vähenemään päin, kun koulutus ja terveydenhuolto tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, ellei jopa pakkopullalta. Jokainen meistä hyötyy palveluista monen sadan tuhannen euron edestä, mutta sitä on vaikea ymmärtää ilman hintalappuja.

Sairaalasängyssä tajusin, että oikea näkökulma ei enää olekaan pohtia, mitä palveluja pidetään yllä tai karsitaan.

On kysyttävä: Kuinka paljon olen valmis maksamaan palveluista? Paljonko olen valmis maksamaan mahdollisuudesta saada palveluja?

Lasku ”lomastani” ei ole vielä tullut. Silti olen varma, että saamani perusteellisempi terveystarkastus huipputeknologian välinein maksaa minulle vähemmän kuin halpa etelänmatka, vaikka sen arvo on moninkertainen. Maksan siitä mielihyvin. Mistä sinä maksat mielelläsi?

Kommentoi

Hae Heilistä