Juhlaa odotellessa

Mutta ei pidä masentua, muistellaan vanhoja juhlia. Kun olin lapsi, meillä tapettiin sika juuri monena itsenäisyyspäivänä. Isä oli TVH:n työmies, eikä hänellä ollut arkivapaita, kuten ei meillä kansakoululaisillakaan. Sunnuntain pyhittäminen lepopäiväksi oli ehdotonta, ja varsinkin sian lahtaaminen olisi häirinnyt pahasti pyhäpäivää.

Itsenäisyyspäivää pidettiin arkivapaana, se oli sopiva lahtipäiväksi.

Niinpä naapurin isäntä tuli aamulla varhain kyläilemään pistooli taskussaan, joi aamukahvin ja rupesi hommiin. Muistan kuinka pienenä ei saanut mennä siihen kamariin, josta näki pihalle, mutta kansakoulun yläluokkalaisena me kaksi vanhinta veljestä jo kelpasimme raaputtamaan puukolla karvoja sian nahkasta.

Isä keitti vettä muuripadassa ja kantoi sitä paikalle, me pojat raaputimme ja lahtimies opasti.

Illalla oli sitten juhla, kun äiti keitti kaalikeiton, ja naapurit kokoontuivat tappajaiskaalille. Kaikki aikuiset miehet olivat sotaveteraaneja, ja itsenäisyyspäiväkin huomioitiin. Moni muisteli, missä päin oli ollut juhlimassa sotavuosina, ja kaikki olivat sitä mieltä, että tämä nyt on kaikkein parasta juhlaa, tuttujen ja ystävien seurassa, hälytyksiä pelkäämättä.

Armeijassa itsenäisyyspäivät olivat juhlallisia. Tosin ensimmäinen kokemus varusmiehenä paraatissa Kouvolan torilla ei siltä tuntunut, kun oli hirmu pakkanen. Ilmastonmuutoskaan ei vielä silloin aiheuttanut räntäkelejä. Juhlalounas kuitenkin syötiin, peltilautasilta.

Sitten työvuosinani armeijassa tilanne oli jo toinen. Usein valtio tarjosi varuskunnan ruokalassa juhlalounaan, joskus oli paraati lähikaupungissa tai varuskunnan kentällä, joskus sekä lounas että paraati. Ne molemmat olivat palkallisia tilaisuuksia, joten juhliminen ei ollut pakkopullalta tuntuvaa, ei edes silloin, kun pakkanen nipisteli naamaa kuorma-auton lavalla kököttäessä.

Parhaat muistot itsenäisyyspäivän vietosta jäivät vuodelta 1979. Olin armeijan viestimiehenä Sotinpuron kämpällä Nurmeksen lähellä. Oli kaksi sotaharjoitusta peräkkäin, ja itsenäisyyspäivä sattui niiden väliin. Osa porukasta jäi johtajanaan majuri Antti Räty harjoituksen johdon tiloihin valmistelemaan uutta harjoitusta.

Päivällä kuului radiosta Tapio Rautavaaran esittämä laulu juhlan kulusta: todelliset kunniamerkit näkyvät saunassa, näistä arvista ei pääse eroon, prenikat voi heittää laatikkoon odottamaan seuraavia bileitä. Bile-sanassa saattoi olla halveksiva sävy.

Illalla oli sitten vaatimaton mutta juhlallinen iltapala. Punaviinin kanssa, kertakäyttömukeista, kohotettiin malja isänmaalle. Majuri Räty piti maljapuheen, nautittiin ateria, ja lopuksi harjoituspatteriston komentaja, kapteeni Risto Silvast, piti kiitospuheen.

Juhlallista oli!

Hyvää juhlan odotusta meille kaikille!