Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

Vaikea yhtälö

Maanantai-iltana oli ikävä vanhoja hyviä aikoja.

Tuijotin keittiössäni läppäriltä ajoittain pätkivää Teams-yhteyttä, kun hyvinvointialuetta valmistelevat Siun soten ihmiset kertoivat valmistelusta ja aluevaaleista ja olivat valmiita vastaamaan ihmisten kysymyksiin.

Eipä niitä hirveästi tullut.

Lähetyksen seuraajamäärä vaihteli 20–30 ihmiseen, ja äänessäkin oli vain muutama aluevaaliehdokas tai muuten vain jo valmiiksi asioista tietävä aktiivinen kansalainen.

Ikävä tuli syksyä 2013, jolloin kuntia yritettiin pistää väkisin yhteen Pohjois-Karjalassakin ja selvitysmies Ossi Repo kiersi kylillä täpötäydestä salista toiseen kuullakseen, että eivät ihmiset pakkonaintia halua.

Kyläkiertuehan Joensuussa piti järjestää nytkin, mutta korona pakotti tyytymään vain pientä joukkoa kiinnostaneeseen Teams-versioon.

Mutta olisiko niihin kyläkohtaamisiinkaan riittänyt väkeä?

Kuntaliitokset ovat tunteisiin meneviä asioita, mutta sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen siirtyminen yhdeltä järjestäjältä toiselle on vaikeammin hahmotettava, valtava möykky, jonka hallitsemisella tuskin aluevaaliehdokkaatkaan voivat aidosti ylpeillä.

Pysäyttävä oli Ari Tielisen (sd.) kirjoitus Karjalan Heilissä 5.1.2022. Tielisen varsinaisena aiheena oli Siun soten demokratiavaje, jota ei saa kopioida hyvinvointialueelle. Tielinen kertasi myös kokemuksia Siun soten hallituksesta vuodelta 2021, jolloin esityslistoille kertyi valtavasti pykäliä ja varsinkin liitteitä.

– Uskallan väittää, ettei yksikään hallituksen jäsen ole lukenut liiteaineistoa kokonaan, tuskin esittelijäkään, Tielinen täräytti.

Nyt koko laaja kokonaisuus siirtyy Siun sotelta hyvinvointialueelle.

Aluevaalien tärkeydestä on puhuttu vähintäänkin riittävästi, mutta innostavatko edes leikkimieliset kilpailut ihmisiä äänestämään? Otetaanpa konkretiaa peliin ja vedetään mutkia suoriksi alkuvuodesta 2022 syksyyn 2013, jolloin Ossi Repo yritti taivuttaa vastahakoisia kuntapäättäjiä ja heidän äänestäjiään Joensuun leveämpään syliin.

Palvelupisteistähän silloin puhuttiin ja siitä, kannattaako niitä rakentaa muutaman kilometrin päähän toisistaan vain siksi, että välissä on kuntaraja. Samoista asioista nytkin puhutaan. Maanantaisessa Team-tilaisuudessakin tuli esille, että aluevaltuustoon ei valita kuntien edustajia, vaan läpi menneiden on ajateltava koko hyvinvointialueen etua.

Rahalliset raamit antaa valtio, ja sillä on tultava toimeen, ettei valtio ala katsella lisärahaa ruinaavaa sillä silmällä, että pitäisikö tuo laittaa yhteen naapurin kanssa.

Vaikea yhtälöhän tuo on. Heili yritti pureutua siihen juttupaketilla, jonka lyhyt versio on paperi-Heilissä. Isompi paketti, möykky suorastaan, löytyy verkkoversiosta.

Kommentoi

Hae Heilistä