Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Naispoliitikko ja lumimies

Naispoliitikolla ja lumimiehellä on paljon yhteistä: molemmilta on kaikki kielletty. Poliitikko ei saa synnyttää lasta nuorena ollessaan.

Jos hän saa lapsen nuorena, hän ei saa samanaikaisesti olla poliitikko. Hän ei saa synnyttää lasta myöskään vanhana. Lapset on saatava nuorena. Sitten lapset kasvatetaan, ja kun lapset on kasvatettu, voi ryhtyä poliitikoksi.

Lisäksi jos naispoliitikko sattuu olemaan pääministeri, hän ei saa saunoa eikä bilettää kotonaan eikä varsinkaan kutsua ketään kylään. Varmuuden vuoksi hän ei saa bilettää myöskään ravintolassa, eikä varsinkaan Kulkutauti-merkkistä olutta saa nauttia.

Kun naispoliitikko oppii käyttäytymään kuin mies, niin kokoontua saa verkostoitumisen nimissä, ja saunailloissa saa nauttia kotimaisia valkoviinejä, kuten Koskenkorvaa ja Vodkaa.

Lumimies ei saa työntää koneellaan lumia pois tieltä ani varhain, sillä silloin hän häiritsee päiväksi töihin menevien raatajien aamu-unia. Hän ei saa työnnellä lumia myöskään päivän jo valjettua. Ei, silloin ihmisten pitää päästä menemään työpaikoille, tiet eivät saa olla työkoneiden tukkimia, ja muutenkin väylien on jo oltava puhtaina.

Kesäisin vastaavasti ruohonleikkaaja ei saa leikata ruohoa aamu-, päivä- eikä iltaunien aikaan. Ei kirkonmeiningin aikaan, ei liputuspäivinä eikä esimerkiksi USA:n presidentin vierailupäivänä. Ruohoa saa leikata joka toinen tiistai kello kahden ja kolmen välillä iltapäivisin, ellei silloin satu olemaan juuri tässä mainittuja merkkipäiviä.

Koronan aikaan ei saa päästää ulkomaalaisia Suomeen, rajojen on oltava kiinni. Matkailukeskuksiin pääsyä ei kuitenkaan saa estää, ulkomaalaisiltakaan, eikä varsinkaan heiltä. (Pitää ottaa huomioon, mitä meistä ajatellaan!)

Yrittäjän elinkeinoa ei saa haitata. Jos yritys kuitenkin joutuu kärsimään, valtion varoista pitää maksaa korvausta. Veroja ei kuitenkaan saa korottaa, eikä valtio saa ottaa velkaa. Naispuolinen rahaministeri ottakoon repun selkään ja hakekoon rahat Seinästä, ja kun ne rahat on jaettu, hakekoon lisää Toisesta Seinästä.

Koronarajoituksia ei saa asettaa, koska kaikki ovat kyllästyneet rajoituksiin. Koronarajoituksia ei saa vähentää, koska taudin leviämistä pitää estää.

Rokottamatta ei saa jättää ketään, koska tauti on saatava pysähtymään. Rokotuksiin ei saa pakottaa ketään, koska silloin loukataan kansalaisoikeuksia: mie en mittään nuhantorjuntapiikkejä tarvihe! Lisäksi ainakaan ministeritytöistä itsestään ei ole rokottajiksi.

Varmat tiedot sanovat, että ministerit ovat vain kaupankassan tai huulipunan käytön ammattilaisia. Piikki menisi väärään lihakseen.

Miulle ei ainakaan tyttö pääse piikkiä pistämään. Armeijassa sain piikkikammon, joka elää ikuisesti ja hyvin voi, vaikka piikittäjät olivatkin miehiä, nuoria lääkintämiehiä, ei mitään huulipunatyttöjä.

Mistäkö löysin nämä varmat tiedot? Arvoisat molemmat lukijani, kaikki tämä tieto piilee solvaavassa mediassa eli somessa ja lisäksi kaunaisilla tekstiviestipalstoilla.

Niin lähellä on viisauden lähde.

Kommentoi

Hae Heilistä