Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Eeva Jokinen

Digitalisoimisesta

Ministeri Stubb perusteli viime keväänä koulutukseen kohdistuvia säästöjä sillä, että professorien kesä koostuu kesä-, heinä- ja elokuusta.

Kiitän informaatiosta. Vastalahjana tiedoksi, että hallitusohjelmassa mainitaan digitalisaatio kaksikymmentäkahdeksan kertaa. Laskin heinäkuussa.

Hallitusohjelmassa puhutaan oppimisympäristöjen digitalisoimisesta, digitalisoimisesta ”normien” positiivisena vaihtoehtona sekä erityisen paljon julkisten palvelujen digitalisoimisesta.

Digitalisaatiosta puhutaan ikään kuin se olisi luonnollinen selkeä tapahtuma, niin kuin vaikka syyspäiväntasaus. Mutta oikeasti ja arjessa digitalisaatio tietysti viittaa moneen suuntaan.

Digitaalinen on vastakohta analogiselle eli yhdenmukaiselle. Kun analoginen digitalisoidaan, se yleensä muutetaan numeroiksi, useimmiten sarjaksi nollia ja ykkösiä. Digitaalinen tekniikka taas on niitä koneita, ohjelmia ja koodeja, joilla analogisesta tehdään digitaalista, jota digitaalinen tiedonsiirto muuntaa ja kuljettaa.

Digitaalisella tarkoitetaan myös aikakautta. Puhutaan, että elämme digiajassa, teemme digityötä, ja digitaalisessa ajassa syntyneitä ihmisiä kutsutaan diginatiiveiksi. Digitalisoitumisesta on väitetty, että se on uusi teollistuminen.

Digitalisoimisessa on oleellista se, että sen avulla kyetään hallitsemaan erittäin suuria informaatiomääriä tehokkaasti ja nopeasti.

Tämä on mahdollista, koska digitalisoidessa tietoisesti hukataan sävyjä, säröjä, monimerkityksellisyyttä ja epätahtisuutta. Tällaiset ”hidasteet” kun kuuluvat inhimilliseen viestintään.

Julkisissa palveluissa, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa, on paljon sellaista kommunikaatiota, joka ei oikein kestä sävyjen, säröjen ja ristiriitaisten viestien hukkaamista.

Esimerkiksi kokenut vastaanottohenkilö havaitsee asiakkaan kohdatessaan, jos tällä on ääneen lausutun nivelen nyrjähdys -tiedonannon takana masennusta, alkoholismia tai väkivaltaa, tai näitä kaikkia. Digitalisoitu ajanvaraus -järjestelmä ei siihen kykene.

Siksi hallitusohjelman kaavailema julkisten palvelujen muuttaminen ”ensisijassa digitaalisiksi” pitää arvioida ja kohdentaa ennen kuin hankitaan kalliit järjestelmät pelkästään digitalisoimisen vuoksi.

Sillä ilmaistahan digitalisoiminen ei ole. Digitaalinen tekniikka ja tiedonsiirto vaativat keksimistä, suunnittelemista, rakentamista, käyttöön opettamista, jatkuvaa huoltoa ja päivittämistä. Rahaa siirtyy julkisen alan palkoista erilaisille digi-yrityksille. Nykyisen sukupuolten välisen työnjaon vallitessa digitalisaatio(kin) herkästi muuttuu tulonsiirroksi naisilta miehille.

Digitalisaatio on hyvin todennäköisesti uusi teollistuminen eikä siitä voi jättäytyä pois. Mutta se ei ole luonnonvoima. Me voimme digitalisoida järkevästi, sen sijaan että jäämme umpimähkään digitalisoitaviksi.

Kommentoi

Hae Heilistä