Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Petri Varis

Kiitos ja näkemiin

Olen kirjoittanut Heiliin laskujeni mukaan rapiat kuusikymmentä kolumnia. Kun tuttavat kommentoivat, että luin blogisi, minulla on tapana tarkentaa. Ei, luit kolumnin. Olen ylpeä siitä, että kirjoitan nimenomaan painetussa lehdessä julkaistavaa tekstiä.

Keskiviikon Heilin jakelu on mediatietojen mukaan 53 725 kappaletta. Karkeasti laskien kolumnejani on julkaistu yhteensä kolmessa miljoonassa kolmessasadassa kolmessakymmenessätuhannessa lehdessä. Järisyttävä luku.

 

Arvostan sanomalehtiä ja toimittajia hyvin korkealle. Itsenäinen lehdistö ei ole näinä tiedon horjuttamisen aikoina itsestäänselvyys. Se on kuitenkin arvo, josta on syytä pitää kynsin ja hampain kiinni. Juuri siksi olen ylpeä, että saan kirjoittaa ajatuksiani journalistin ohjeita ylpeästi noudattavaan lehteen. Eikä mihin tahansa lehteen, vaan sarjassaan Suomen parhaaseen.

Usein asioiden arvon tajuaa vasta silloin, kun ne ovat poissa. Heiliä on helppo pitää arkisena selviönä. Sieltä se tulla tupsahtaa mainosten seassa selailtavaksi. Mutta jos Heili häviäisi, sitä tulisi äkkiä ikävä.

Olen työni puolesta käynyt läpi kaupunkilehtiä eri puolelta Suomea. Vastaan ei ole tullut yhtään Heilin tasoista. On aikamoista, että kaupunkilehden vakituisesta kirjoittajajoukosta löytyy esimerkiksi Runeberg-palkittu kirjailija ja kirjailijaliiton puheenjohtaja. Ei ihme, että niin monessa postiluukussa lukee teksti ”ei ilmaisjakelua, mutta Heili saa tulla”.

 

Joudun raskain mielin toteamaan, että omalta osaltani tehtävä Heilin kolumnistina päättyy tältä erää tähän. Olen kiitollinen kaikille neljälle päätoimittajalle, jotka piditte minut remmissä mukana. Erityisen iloinen olen kaikesta palautteesta, jota olen teiltä lukijoilta saanut. Jokaisen kommentin olen lukenut, ja opikseni ottanut. Jatketaan keskusteluja muilla foorumeilla.

Kun kiittelyn makuun pääsin, niin haluan kumartaa myös tuonne Laulurinteen suuntaan.

Viimeiset viisitoista vuotta olen saanut touhuta työkseni Joensuun Popmuusikoiden tapahtumien parissa. Rokumentin, Ilosaarirockin, Vekararokin, Kerubin ja monien muiden kuvioiden sekaan on mahtunut niin hitollisen helteisiä kuin läkähdyttävän liikuttaviakin hetkiä.

Nyt on aika siirtyä yleisön puolelle. Hirmuisen haikeaa on, mutta onneksi tiedän, että rakkaat tapahtumat jäävät huikeisiin hyppysiin.

 

Kun valmistuin yliopistosta, graduni ohjannut professori Leena Koski saatteli työuralle kohtalaisen kohtalokkain neuvoin. Polveileva keskustelumme päättyi Leenan toteamiseen, että sodan varalle kannattaa hankkia maakuoppa Kainuusta ja paljon saippuaa. Se säilyy hyvin, ja sen saa vaihdettua ruokaan.

Vaikka viime aikojen tapahtumat ovatkin sanoin kuvaamattoman häikäilemättömiä, en silti halua vaipua pessimismiin. Kolumnisti Variksen viimeinen toive olkoonkin, että ei lopeteta toistemme kuuntelemista. Ei oleteta toisistamme valmiiksi mitään, eikä leimata ketään. Jaksetaan asettua toistemme nahkoihin ja koitetaan ymmärtää. Aina voi oppia uutta.

 

Kirjoittaja aloittaa keväällä Joensuun kaupungin viestintäpäällikkönä. 

Kommentoi

Hae Heilistä