Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna-Mari Lappalainen

Hedonistin synninpäästö

Muutama viime viikonloppu on mennyt lasketellessa aurinkoisilla rinteillä, lenkkeillessä jo melkein kuivalla asfaltilla, lukiessa kirjoja ja katsellessa uutuuselokuvia leffateatterissa silloin, kun ulkona pyryttää. Sallin jopa itseni varata kapunkiloman uudessa innostuksen puuskassa.

Henkilökohtainen kevääni on ollut paras sitten viimeisimmän koronattoman vuoden 2019, mikä on sinänsä nurinkurista. Ukrainan sodasta kertova uutisvirta alkaa asettua osaksi elämää ja karulla tavalla normalisoitua, vaikkei uutisia voi tietenkään turtana lukea. Sama pätee koronaan.
Suurin murheeni on ollut lähinnä se, että polvet ovat hieman kipeytyneet laskettelusta, ja että tulevan reissuni sallittu käsimatkatavarakoko on niin pieni, että mietin, kuinka ihmeessä saan kaiken tarpeellisen mahtumaan laukkuun.
Tämä on jokseenkin irvokasta verrattuna maailmantilanteeseen. Etenkään lentomatkustamisesta ei tee nykyisin juuri mieli puhua julkisesti, sillä se herättää paheksuntaa monessakin mielessä, mikä on täysin ymmärrettävää. Tiedän olevani itsekäs paskiainen, mutta tahdon selitellä tekoani sen verran, että liikkumisesta muuten aiheutuva hiilijalanjälkeni on edelleen varsin pieni.

Joskus olen toivonut, että olisin saanut elää nuoruuttani pari vuosikymmentä sitten, jolloin kaikesta ei oltu vielä niin tiedostavia ja ihmiset saivat nauttia vapaasti hedonistisesta elämäntyylistään ilman sormenheristäjiä. Heti kun olen sallinut tämän ajatuksen lipua mieleeni, olen kuitenkin muistanut, että kaikki yksinkertaisesti on nykyisin paljon paremmin, ja on upeaa – ja välttämätöntä –, että ihmisten tietoisuus maailman tolasta on kasvanut niin paljon.

Olen yrittänyt puhdistaa irvokkaasta vastakkainasettelusta saastunutta omaatuntoani muun muassa lahjoittamalla Ukrainaan useammallakin eri tavalla, mutta eihän se oikeastaan riitä. Fakta on kuitenkin se, että yksi ihminen ei voi pelastaa maailmaa kuin korkeintaan Tom Cruisen elokuvissa, joten meidän on tyydyttävä tekemään voitavamme.
Vaikka perhosen siivenisku saattaa saada aikaan vaikka mitä, voimme lopulta vaikuttaa omilla teoillamme ympäröivään maailmaan vain kovin rajoitetusti kussakin hetkessä.
Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs. Jos asiaa mietitään karrikoidusti, oikeastaan kaikki omaan hyvinvointiin ja elintasoon käytetty kulutus on itsekästä, koska saman rahan voisi laittaa vaikkapa lasten oikeuksien kohentamiseen tai luonnonsuojeluun. Onneksi asiat eivät kuitenkaan ole todellisuudessa niin mustavalkoisia.

Siksipä juuri nyt on mentävä sinne aurinkoiseen rinteeseen, uimaan, elokuviin, ravintolaan tai tekemään mitä vain, mikä saa mielen iloisemmaksi ja stressittömämmäksi edes vähäksi aikaa. Juuri noista pienistä ilon hetkistä saa elämäniloa ja energiaa, sillä elämä on todellakin tässä ja nyt.
Ikävä uutisvirta ei lopu eikä muu elämä pysähdy, vaikka kantaisi koko maailman painoa harteillaan. On siis sama tehdä itsensä siinä ohessa onnelliseksi.

Kommentoi

Hae Heilistä