Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Arttu Käyhkö

Asiakas on aina oikeassa. Ja vaimo.

Tilasin tammikuussa Amazonista (se isohko kauppa atk:ssa) kaksi kirjaa, ihan perinteisiä paperiversioita vaihteeksi. Kaikki meni jouhevasti, kuten isohkolta kaupalta atk:ssa odottaa sopii, mutta jos hakemalla hakee valittamisen aihetta, niin ehkä se, että kirjat eivät koskaan saapuneet.

Suomen Posti on opettanut meille hienosti kärsivällisyyttä (#lähetäjoulukortitjopääsiäisenä), mutta kahden kuukauden odottelun jälkeen oli todettava, että kirjat ovat tainneet päätyä parempiin kinkereihin. Siispä chattasin asiakaspalveluun sujuvalla rallienglannilla, että ”me get no books, me no happy ending”.

Noin neljä sekuntia myöhemmin ilmestyi ruutuun ensin pahoittelut ja sitten kysymys, että haluanko uudet kirjat vai rahat takaisin. Halusin kirjat, ja kaksi päivää myöhemmin tuli meili, että matkalla ovat.

Reklamaatioprosessi meni niin sukkelasti, että vaikka urakat kusivat ensimmäisellä yrityksellä, hommasta jäi lopulta hyvä kutkutus. Eihän se aina.

Valtaisa oli ero edelliseen reklamaatiotilanteeseen paikallisessa kodinkoneliikkeessä, jonne kaahasin tyttären taulutelevisio takapenkillä ilmoittaakseni, että värkki ei toimi. Tähän myyjä alkoi tentata, että olenko resetoinut laitteen? Nimittäin jos en ole ja huollossa tämän huomaavat, kaikki viulut lankeavat minun maksettavakseni.

Painoin leuan rintaan ja ajoin hiljaisuuden vallitessa takaisin kotiin. En sitten osannut resetointia tehdä, ja tytär noituu tökkivää tv:tään vielä tänäkin päivänä. Episodi iski sisimpääni sekä vanhempana että kuluttajana, ja päätin, etten enää koskaan ikinä osta kyseisestä putiikista mitään.

Enkä siitä pesulasta, joka lisäsi kertaalleen antamaansa hintaan kuuden euron kiirelisän. Sovittu mikä sovittu, joten totesin asiallisesti, että jos hinta onkin nyt eri kuin mikä minulle luvattiin, en tule tänne toiste.

Päättivät valita sen kuusi euroa, ja niin olen minäkin pääni pitänyt. Se nyt vaan on tyhmää menettää asiakas kuuden euron takia, mutta toisaalta kunnioitan yrityksen valitsemaa linjaa hankkiutua eroon vinkujista tilaisuuden koittaessa.

Reklaamatiotilanne on itse asiassa yritykselle enemmän mahdollisuus kuin uhka – riippuen tietysti, että miten vihkoon homma on mennyt. (Useimmat) ihmiset ymmärtävät, että mokia sattuu ja shit happens ja carpe diem, ja sitten pitää vaan nostaa käsi pystyyn ja malttaa olla inttämättä vastaan.

Jos keitossa on kärpänen, ei kannata alkaa kysellä, että onko se tyttö- vai poikakärpänen vaan kiikuttaa uusi keitto ja iso annos pahoitteluja. Sitten taas, jos keitossa on joka kerta kärpänen tai kirjat katoavat Atlantille neljännen kerran vuoden sisällä, voi alkaa udella tarkempia detaljeja.

Samahan se on elämässäkin. Mokia sattuu. Jos unohtaa hääpäivän, se tarkoittaa piirua isompaa kukkapuskaa ja suklaarasiaa seuraavana päivänä. Tai jos tupatarkastus paljastaa imuroinnin jälkeen pölyhiukkasia paikoissa, joihin tavallinen silmä ei yllä, pienimmän riesan tie on kaivaa imuri uudelleen kaapista. (Hypoteettisia esimerkkejä).

Koska asiakas on aina oikeassa. Ja vaimo.

Kommentoi

Hae Heilistä