Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Vuokko Juurisoja

Vanhoja kirjeitä ja kirjoja

Vanhoja kirjeitä on joskus hauska lukea. Taannoin käteeni sattui kaksi tällaista. Molemmat olivat saman henkilön lähettämiä. Ensimmäinen oli vuodelta 2004 ja toinen vuodelta 2005. Lähettäjä oli sama. Aihekin niissä oli sama. Ne olivat kiitoskirjeitä.

Ensimmäisen kirjeen otsikko oli tämä: ”Mukava ihminen ja kiltti arvostelija Joensuussa”. Lähettäjän voinkin jo paljastaa tässä. Kirje oli Heikki Hietamiehen kirjoittama. Hänen sotaromaaninsa Sotatuomari oli juuri ilmestynyt. Olin kirjoittanut siitä arvostelun Karjala-lehteen, josta Heikki oli saanut osoitteeni.

Toinen hänen kiittämänsä arvostelu koski pari vuotta aikaisemmin julkaistua Naisten talvea. Siinä kuvataan kuvitteellisen Sahalahden sahan urheita naisia vuodelta 1918, kun miehet oli joko tapettu tai viety vankilaan ja sahan tuotanto pysähtynyt. Tällöin kylän naiset ottivat ohjat käsiinsä ja käynnistivät sahan. Kylän oikea nimi oli Rutola, ja naiset saivat sinne kuusi vuosikymmentä myöhemmin muistopatsaan. Heikki lähetti minulle siitä kuviakin.

Hietamies muistuttaa myös, miten hänen kaksitoista vuotta aikaisemmin julkaisemansa Äideistä parhain alkoi elää uutta elämää elokuvana. Sehän kertoo Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta. Muistan tuon ajan, ja olin itsekin joutua sotalapseksi sinne. Panin äidilleni vastaan, eikä hän sitten minua lähettänytkään sinne notkuvien ruokapöytien ääreen.

Kirjan otsikkohan oli ivallinen. Kirjan äitihän olisi myynyt poikansa ruotsalaiselle ja lähtenyt saksalaisten mukana Saksaan. Tämä selviää kirjassa aivan viime sivulla, jolloin poika heittää äidin kaulakorun mereen.

Elokuvassa hän pistää korun taskuunsa, sillä lain mukaan mereen ei saa mitään heittää.

Minun pitikin tässä selittää parin sanan muuttuneita merkityksiä. Aluksihan kerroin kirjeistä, sitten kirjoista. Suomen kielen sana ”kirja”on alun perin tarkoittanut piirtoa, merkkiä, kuviota ja koristetta, myöhemmin kirjoitusta ja kirjettä. Ensimmäisen kerran sana sai kirjan merkityksen Agricolan julkaistessa aapisensa eli ABC-kirian. Sehän tapahtui jo 1500-luvulla. Se kielihistoriasta.

Paitsi vanhoja kirjeitä, myös vanhoja kirjoja on hyvä lueskella. Erityisesti sodan riehuessa Ukrainassa voi nyt muistella menneitä sotia.

Itse olen kokenut kolme sotaa: talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Minulla vain ei ole sellaista kykyä kuin Heikillä, että osaisin niistä kirjoittaa. Mutta muistella voin ja lukea toisten kirjoittamia tarinoita niistä. Heikki Hietamiehellä on ollut taito kirjoittaa näistä kauheista asioista tavalla, joka pehmittää niistä kaikkein pahimmat kohdat, mutta ei kuitenkaan peitä totuutta. Kiitettävä taito sekin. Taidankin tästä lähteä jatkamaan Sotatuomarin lukemista.

Kommentoi

Hae Heilistä